Kuluva kevät on merkinnyt kuvataideopettaja Irene Karangalle monien hyvästijättöjen aikaa, kun hän on ohjannut viimeisiä tuntejaan Valkeakoski-Opiston kuvataideryhmissä. Ryhmiä oli tällä opintokaudella kaikkiaan seitsemän.
– Eilen oli viimeinen tunti Aitoon koulutuskeskuksessa, eläkkeelle jäävä Karanka kertoi haastattelupäivänä viime viikolla torstaina.
Karanka sai opiskelijoilta läksiäislahjaksi savesta tehdyn, perhosen mallisen kaulakorun ja valtavan sydämen, jossa on kaikkien nimet. Tunnelma oli syystäkin haikea, sillä osa kuvataideryhmän harrastajista ehti olla mukana 17 vuotta – saman ajan, minkä Irene Karanka on työskennellyt kansalaisopiston tuntiopettajana.
– He ovat jaksaneet alusta saakka, hän iloitsee.
Työnantajan nimi on muuttunut alun Pälkäneen seudun kansalaisopistosta Kangasalan kansalaisopistoksi ja sittemmin nykyiseksi Valkeakoski-Opistoksi, mutta työt ovat pysyneet samoina. Mahdollista pehmeätä laskua eläkepäiviin tuo ensi syyskauden akvarellimaalauskurssi, jonka Karanka vielä vetää, jos ryhmään ilmoittautuu riittävästi osallistujia.
Pyrkimys mahdollisimman vähään puuttumiseen
– En ole koskaan viettänyt synttäreitäni. Tämä tuntuu nyt vähän kuin satavuotisjuhlalta, Irene Karanka luonnehtii viitaten pidetylle opettajalle annettujen muistamisten ja läksiäislahjojen virtaan.
Karanka tulee jäämään kuvataideharrastajien mieleen opettajana, joka on antanut ohjattavilleen vapauden kehittyä oman persoonansa mukaisiksi tekijöiksi.
– Jokainen on löytänyt oman tapansa tehdä, hän vahvistaa ja lisää pitäneensä opetustyönsä punaisena lankana mahdollisimman vähäistä puuttumista.
– Ryhmissä kaikki ovat saaneet nähdä toistensa työt, joista on yhdessä keskusteltu.
Kuvataideopettaja on ohjannut kuvataideharrastajia niin lasten kuin aikuistenkin ryhmissä.
– Siitä olen iloinen, että mukana on ollut koko ihmisen kaari. Olen tutustunut sellaisiin ihmisiin, joihin en muutoin olisi päässyt tutustumaan, hän kuvaa vuorovaikutteisen työn antoisuutta.
Schjerfbeck lumosi jo alle kouluikäisenä
Yhtenä viimeisenä työnään Irene Karanka oli ripustamassa kuvataideharrastajien taidenäyttelyä Mikkolan navetan kalleriassa. Siellä on esillä muiden muassa Helene Schjerfbeckin Tanssiaiskengistä tehty jäljennös, jonka valmistumisen seuraaminen merkitsi opettajalle ison ympyrän sulkeutumista.
– Tanssiaiskengät-maalausta tutkin itse alle kouluikäisenä. Ihmettelin, miten pienellä tytöllä voi olla tanssiaiskengät ja tyllihousut.
– Kun pieni lapsi näkee hienon teoksen, hän ymmärtää sen, vaikkei osaa vielä sanoa.
Valkeakoski-Opiston kuvataideryhmän ja Luopioisten keramiikkaharrastajien yhteinen näyttely Mikkolan Navetan kalleriassa on esillä toukokuun loppuun saakka.
Ryhmässä ei koskaan riidelty
Raija Vaaleri kävi alkujaan Irene Karangan taideryhmässä Sahalahdella, koska tuolloin ei vielä ollut omaa ryhmää Luopioisissa.
– Aloimme Raija Eskolisen kanssa puhua, että jos saisimme ryhmän tänne Luopioisiin ja Irenen meille opettajaksi, Vaaleri kuvaa onnistuneeseen lopputulokseen johtanutta tuumailua.
– Irene on ihana ihminen, mutta hän sanoi minulle, että älä sitten pakota ketään tulemaan tänne ryhmään, lisää Raija Vaaleri, joka on tullut tunnetuksi taidoistaan puhua ihmisiä mukaan erilaisiin tilanteisiin.
– Monissa naisvaltaisissa ryhmissä tulee kauheita riitoja, mutta meillä ei ole koskaan ollut erimielisyyksiä, vaikka mukaan on tullut uusi ihmisiä. Kaikki ovat sopeutuneet, hän vahvistaa.
Helka Kortteenpohja laskee Irene Karangan ansioksi sen, että hän on aina jatkanut, lopettamisuhkailustaan huolimatta, taidemaalausryhmässä käymistä vuodesta toiseen. Aloittamisesta on nyt kulunut jo kahdeksan vuotta.
– Jokavuotinen napina on ollut, ettei tästä tule mitään, vaikkei enää niin paljon viime vuosina. Kai sitä olen huomannut, että tulee tästä jotakin, arvioi Kortteenpohja, joka luonnehtii itseään perfektionistiksi.
– Oli ihan skandaali, kun Helka sanoi omasta työstään, että tämä on hyvä, Irene Karanka nauraa.
Skandaalin aiheuttanut työ oli jäljennös Vincent van Goghin teoksesta Kolme kenkäparia.
