Kun Pinja Leinonen asettuu starttiviivalle 60 metrin pinkaisussa YU-Teamin järjestämissä sarjakilpailuissa, vierellä on liki aina tuttu tyttö: Saara Salo. Samat kilpakumppanit, molemmat kun ovat 11-vuotiaita, ovat urheilemassa samoilla suorituspaikoilla, oltiin sitten esimerkiksi hyppäämässä pituutta, heittämässä moukaria tai juoksemassa aitoja.
Kysymykseen, kumpi tytöistä on yleensä parempi Pakkalan kentällä pidettävissä sarjakilpailuissa, Saaralla on heti vastaus valmiina.
– Tuo, hän sanoo ja osoittaa sormellaan vierellään seisovaa Pinjaa.
– Ollaan aika tasaisia, arvioi puolestaan Pinja tuloksia ja paremmuusjärjestystä.
– Ei se kauheasti haittaa, tai ei haittaa ollenkaan, vaikka toinen voittaa, keskenään parhaat kaverukset vakuuttavat.
Moukariringissä jännittää
– Kaikki, Saara vastaa, kun sarjakilpailuja vetävä Panu Siltanen kysyy, mitä lajeja nuori urheilija aikoo elokuun ensimmäisissä kisoissa ottaa.
Kaikki tarkoitti tuolloin tyttöjen ikäisille 60 metrin juoksua, 60 metrin aitoja, kuulaa ja pituutta. Sama täyden kattauksen ohjelma oli myös Pinjalla. Vaikka tytöt eivät tarkoin muista lajiennätyksiään, niin esimerkiksi 60 metriä he juoksevat kymmenen sekunnin pintaan ja pituutta menee päälle kolmen metrin.
Vahvoista lajeista puhuttaessa Pinja ja Saara arvioivat, ettei sellaisia heillä ole.
– Ollaan tasaisen hyviä kaikissa.
Moukariakin he heittävät silloin, kun laji on illan ohjelmassa.
– Se on jännittävää ja vähän pelottavaakin, kun tulee mieleen, että jos moukari lentääkin jonkun päälle.
Eri lajien tekniikoita Pinja ja Saara ovat käyneet oppimassa Sahalahden YU-Teamin järjestämissä yleisurheiluharjoituksissa.
Taidot kehittyvät
Saara Salolla on menossa toinen kesä sarjakilpailuissa. Pinja Leinonen on nuoresta iästään huolimatta jo todellinen yleisurheilumittelöiden kävijäkonkari.
– Eskari-ikäisestä olen käynyt täällä, hän vahvistaa.
Uuden oppiminen ja parempien taitojen kehittyminen innostavat tyttöjä kerta toisensa jälkeen viettämään keskiviikkoiltaa Pakkalan kentälle.
– Niin pitkään käydään, kun motivaatiota riittää, kun tekee mieli, huvittaa, he suunnittelevat.