24-vuotias Viivi Pyhäjärvi nauttii alkavista pudotuspeleistä luultavasti enemmän mitä vielä viime keväänä osasi ajatellakaan. Takana on ajanjakso, jota LP Kangasalan yleispelaaja kuvaa pitkäksi ja raastavaksi odotukseksi.
Kun muut hioivat syksyn aikana yhteisiä pelikuvioita kentällä, rasitusmurtumasta kärsinyt LP Kangasalan yleispelaaja keskittyi omaan harjoitteluunsa kentän laidalla. Harjoittelusta hän oli tavallaan jäänyt sivuun jo alkukesästä, jolloin kävelylenkitkin olivat kiellettyjen asioiden listalla. Hiljalleen ohjelmaan saatiin mukaan uinti, vesijuoksu ja esimerkiksi keskivartalotreeni.
– En ole aikaisemmin joutunut olemaan pidempään pois tällaista pidempää aikaa. Koin kuitenkin, että minulla oli hyvä tuki ympärillä, Pyhäjärvi sanoo.
Pitkän syksyn aikana hänelle ei luonnollisesti voitu luvata hetkeä, jolloin paluu kentälle olisi mahdollinen. Kontrollikuvien perusteella lääkäri uskaltautui kuitenkin jossakin vaiheessa puhumaan varovasti ”ehkä loppuvuodesta”. Arvio piti: joulukuussa Pyhäjärvi oli mukana harjoituksissa – erittäin varovasti ja ilman hyppäämisiä – ja tammikuussa hän pelasi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella. Samalla ottelu oli hänen ensimmäisensä LP:n paidassa.
– Olen onnellinen siitä, että olen päässyt takaisin kentälle. Muistan vieläkin sen Puijo-ottelun, kun pääsin kentälle – olin niin odottanut, että pääsisi pelaamaan uuden joukkueen kanssa.
Rasitusmurtumasta toipuminen on toki edelleen huomioitava harjoittelussa, ja Pyhäjärvi myöntää pelituntuman puutteen näkyvän vielä omassa suoritusvarmuudessa.
Myöskään LP Kangasalan kausi ei ole sujunut suunnitellun tasaisesti. Syyskuussa joukkueen peli näytti hyvältä ja tulos oli sen mukaista. Sittemmin eteen on tullut pelillisesti heikkoja jaksoja ja jopa kauden loppuun pelaamisen vaarantaneita talousvaikeuksia.
– Pakko myöntää, että tässä on ollut kaikenlaista. Huonoista pelillisistä jaksoista huolimatta olimme kuitenkin runkosarjassa kolmansia ja cupissakin onnistuttiin, joten ei tilanne lopulta niin huono ole. Myös tukijoita löytyi taloustilanteeseen, Pyhäjärvi summaa.
Häneltä ei löydy yksiselitteistä vastausta siihen, miksi joukkueen peli on ailahdellut – jopa otteluiden sisällä. Kaikkien osa-alueiden saaminen toimimaan samanaikaisesti on ollut yksi ongelmista.
– Ja kyllähän se vastustajan pelikin aina vaikuttaa, Pyhäjärvi viittaa huipputasaiseksi mainittuun liigakauteen.
Pudotuspelien avauskierroksella vastaan tuleva LP Viestikin on kova joukkue. Pyhäjärvi uskoo, että kangasalalaisten tietynlaiseksi ”arkkivastustajaksi” muodostunut salolaisjoukkue on kuitenkin lyötävissä.
– Pudotuspelit ovat aina ihan eri pelejä runkosarjaan verrattuna, kun kevät tulee, aurinko paistaa ja on eri fiilis. Odotan niitä innolla. Luvassa on tasainen sarja, nyt vain yritetään kaivaa paras kunto esiin.
Joukkueet kohtaavat keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina, ja tarvittaessa vääntöjä jatketaan ensi viikolla. Avauspeliin Pitkäjärvelle keskiviikkona pääsee toteutuneen tukikampanjan myötä maksutta.