– Tutkimus piti aloittaa ihan perusteista: koti, perhe ja niin edelleen. Hänestä ei ollut tehty perusteellista elämäkerrallista tutkimusta aiemmin, muistelee taidehistorioitsija ja filosofian tohtori Teppo Jokinen.
Tutkimuksen kohteena oli Loviisasta lähtöisin ollut, vuonna 1841 syntynyt Berndt Lindholm. Lindholm oli oman aikakautensa merkittävimpiä suomalaisia taidemaalareita, joka vaikutti oppilaisiinsa Fanny Churbergiin ja Albert Edelfeltiin sekä ylipäätään suomalaisen maisemamaalauksen rakentumiseen ja vankentamiseen taiteen alana.
Mutta miksi kyseinen aikoinaan arvostettu ja menestynyt taiteilija ei kuitenkaan ole ollut laajemmin ihmisten tietoudessa, kuten vaikkapa hänen läheisiin ystäviinsä lukeutunut Hjalmar Munsterhjelm?
Tämä kysymys kiehtoi myös Teppo Jokista.
Hän löytää ainakin osasyyn siitä, että Lindholm muutti uransa nousujohteessa vaimonsa – ja äitinsä – kotiseudulle Ruotsiin, sai siellä sekä työpaikan Göteborgin taidemuseon kokoelmanhoitajana että jalansijaa taidepiireissä ja asettui sinne pysyvästi. Vaikka hänen töitään nähtiin säännöllisesti esillä Suomessa pidetyissä taidenäyttelyissä, hän saattoi jäädä suomalaisille etäiseksi ”Ruotsiin menetetyksi lupaukseksi”. Länsinaapurissa hän puolestaan kaikesta arvostuksesta huolimatta pysyi aina vain Ruotsiin muuttaneena suomalaisena.
Arvostuskin koki kolauksia taidepiireissä uran loppuvuosina nuoremman sukupolven innostuessa uusista tuulista ja arvostellessa kokeneiden tekijöiden ”uudistumattomuutta”.
– Kyllä se katkeroitti Lindholmia ja hän vetäytyi omiin oloihinsa, Teppo Jokinen sanoo.
Yhä useammin taiteilija päätyi maalaamaan yksin myrskyisiä rantamaisemia, joissa aallot löivät vasten kallioita. Asetelmassa voi nähdä monenlaista symboliikkaa.
Metsämaiseman elementit
Kauniisiin metsä- ja rannikkomaisemiin taiteilijan urallaan erikoistunut Lindholm oli Jokisen mukaan kiinnostunut piirtämisestä jo lapsena. Tuomari-isä olisi toivonut jälkikasvustaan juristeja, mutta oli silti myötämielinen nuoren Berndtin suuntautumiselle kuvataiteeseen. J.L. Runebergin poikaan Walter Runebergiin tutustuminen samassa koulussa Turussa vahvisti nuoren Lindholmin innostusta entisestään.
– Luulen, että Lindholm oli kuitenkin aika laiska, Teppo Jokinen naurahtaa.
Hyvin mahdollista, sillä nuorukainen muun muassa jäi Turussa luokalleen, jätti Helsingin yliopiston sikseen eikä saanut vietyä taideopintojaan maaliin kuulussa Düsseldorfin opinahjossa, josta ystävänsä Munsterhjelm valmistui ensimmäisenä suomalaistaiteilijana.
Lindholm vietti aikaa taiteen parissa myös Pariisissa, jossa hänen matkaansa tarttui impulsseja valöörimaalauksesta.
– Tärkeää oli, että taiteilija meni ulos ja tallensi senhetkisiä tilanteita, esimerkiksi nurmikko saattoi näyttää tietyssä valossa violettiin vivahtavalta vihreän sijaan. Lindholm innostui tästä hirveästi ja toi pariisilaista ideaa Suomeen, vaikkei sitä alkuun Suomessa oikein ymmärretty.
Lindholm osasi kuitenkin jo siihen aikaan niin sanotusti brändätä teoksensa oikein. ”Suomalaiseksi metsämaisemaksi” nimetty teos kiinnosti eksoottisuudessaan ranskalaisia ja toisaalta iski isänmaallisiin suomalaisiin.
Täysin suomalaisia metsämaisemat eivät kuitenkaan olleet. Lindholmin teokset olivat eri palasia yhdisteleviä kollaaseja, taiteilijan ideaaleja metsästä.
– Kuuset saattoivat olla Ruotsista, mutta kivet ja männyt Loviisasta.
Saattoipa jotakin olla myös Luopioisista, jonne suuntautui osa Lindholmin ja kesät Tuuloksessa asuneen Munsterhjelmin yhteisistä piirrustusretkistä. Jokisen mukaan Luopioisista on jäänyt teosdokumentteja, jotka kertovat taiteilijoiden liikkumisesta sillä suunnalla kesällä 1895.
Historian syövereissä
Berndt Lindholmin ja Teppo Jokisen tiet kohtasivat Hämeenlinnan taidemuseon otettua Jokiseen yhteyttä. Museossa mietittiin isoa näyttelyä Lindholmista, ja Jokinen oli aiemmin tehnyt tutkimusta Hjalmar Munsterhjelmista.
Lindholmin kanssa Jokinen paini lopulta kolme vuotta, joista yhden Suomen Kulttuurirahaston turvin. Lopputuloksena syntyi teos Berndt Lindholm – Polkuja maisemaan.
– Tutkin hänen elämäänsä, mitä hän on maalannut ja missä ollut esillä. Pengottavana oli paljon vanhaa kirjeenvaihtoa ja sanomalehtiä, mukaan lukien kritiikkejä. Oli siinä aika monta lusikkaa sopassa, tai oikeastaan monessa sopassa, Jokinen myöntää.
Toisinaan tutkija huomasi elävänsä ehkä liiankin paljon mukana tutkimuskohteensa elämänvaiheissa. Kauan sitten eläneen ihmisen historian rakentaminen oli Jokiselle sinänsä tuttua puuhaa. Aiemmin hän oli tutkinut muun muassa arkkitehti Gustaf Nyströmiä, jolla oli tietyllä tapaa yhtymäkohtia Lindholmin taustoihin – aikanaan tiedetty ja tunnettu, mutta myöhemmin unohdettu.
– Historia on aina kiinnostanut minua – mitä on tapahtunut, ja uteliaisuus siitä, miksi on ja mitä todellisuudessa on tapahtunut. Etenkin taidehistoria, kuva ja muoto, viehättää jostain syystä, Jokinen sanoo.
Hän on kotoisin Pälkäneeltä, jossa viettää edelleen kesänsä, vaikka onkin pitkään asunut Saksassa Berliinissä. Jokinen opiskeli taidehistoriaa Jyväskylässä ja on työskennellyt aiemmin museoissa paitsi Suomessa myös Saksassa ja Sveitsissä. Freelance-tutkijana hän on toiminut vuosituhannen alkupuolelta lähtien. Hämeenlinnan taidemuseon tämän kesän suurnäyttely Berndt Lindholmista perustui Jokisen tutkimukseen taiteilijasta.
Lindholmin lapsista yksi ryhtyi taidemaalariksi, mutta hän on jäänyt yhtä tutkimattomaksi kuin isänsä aikaisemmin. Hänen jäljittämisensä voisi Jokisen mukaan tuoda mukanaan päivänvaloon lisää myös isä-Lindholmin teoksia.
Berndt Lindholmin elämään liittyen Jokista itseään kutkuttaisi vielä yksi projekti, tieteellisen teosluettelon teko.
– Sitten minä varmaan annan hänen olla rauhassa.
FT, taidehistorioitsija, tietokirjailija Teppo Jokinen esittelee tutkimustaan taidemaalari Berndt Lindholmista Pälkäneen pääkirjastossa Arkissa to 14.9. klo 18.
