Huoneessa soi musiikki. Niin yleensä aina, kun Sanja Jokinen on paikalla.
– Jos saan valita, niin jazzia tai 1940-luvun musiikkia, hän tunnustaa.
Musiikki ei jää sisätiloihin vaan seuraa Jokista myös esimerkiksi kävelylenkeille kuulokkeiden kautta.
– Musiikki on osa sitä, mitä olen – ei sitä ilman osaa olla. Se on tunteiden purkamisen ja kanavoimisen keino, jossa fokus on hetkessä ja kaikki muu unohtuu, samalla tavalla kuin vaikkapa kutomisessa tai piirtämisessä, hän kuvailee.
Jos musiikki ei tule soittimesta, Jokinen tuottaa sen itse – soittaen, laulaen tai molempia. Tähän nykyinen, pitkälti itse rakennettu kotitalokin antaa hyvät puitteet, kun esimerkiksi akustiikkaan osattiin kiinnittää huomiota jo hyvissä ajoin.
Talossa on kuulunut etenkin ukulelen ääni, kun Jokinen on soitinrakkautensa mukanaan perheen nuorimmaisen kanssa touhutessaan. Nuorimmaiselle hän myös laulaa aina nukkumaanmenoaikaan.
– Se on vähän kliseistä sanoa, mutta rupesin laulamaan ennen puhumista. Elämässäni ei ole ollut kovin monta päivää, jolloin ei ole tullut laulettua.
Tästä todistavat osaltaan vanhat vanhempien tallentamat C-kasetit, joilla Jokinen nuorena tyttönä laulaa milloin mitäkin.
– Kuten Kersantti Karoliinaa kolmevuotiaana omilla sanoilla, hän nauraa.
Musiikki on uinut Jokisen elämään vahvasti verenperintönä erityisesti äidin puolen suvun kautta, ja esimerkiksi yksi äidin veljistä on toiminut muun muassa Anneli Mattilan ja Meiju Suvaksen kitaristina.
– Sieltä se tausta tulee, ja sieltä on paljon tärkeitä musiikillisia muistoja. Isäkin kyllä toivoi aikoinaan, että minusta tulisi jazz-muusikko ja oppisin soittamaan saksofonia… Trumpetinsoittoa harrastin, mutta se jäi teini-iässä.
Musiikin päälle ymmärtää myös Jokisen dj-hommia tehnyt aviomies, jonka kappaletutka on vuosien varrella skannannut läjäpäin biisejä ja artisteja vaimolle tutustuttavaksi.
Unohtumaton keikka
Sanja Jokisen omiin suosikkeihin, joiden musiikkia hän tykkää myös laulaa, lukeutuvat etenkin Jarkko Martikainen sekä isän levyiltä tutuksi aikoinaan tullut Leevi and the Leavings. Martikaisen hän näki viime keväänä neljästi artistin esittäessä peräkkäisinä iltoina tuotantoaan G Livelabissa Tampereella.
Jokisella itsellään ei ole varsinaista keikkailukokemusta. Niinpä nousu pian televisiossa alkavan The Voice of Finland -ohjelman esiintymislavalle kysyi rohkeutta kerran jos toisenkin.
– En ollut seurannut aktiivisesti ohjelmaa. Saadakseni tietää, mikä siellä odottaa, katselin etukäteen viime kauden jaksoja ja tärisin jännityksestä: minä olen sitten tuolla. Muiden kilpailijoiden ja tuotannon ihmisten kanssa juttelemisesta tuli kuitenkin paljon varmempi olo. Kun kävelin lavalle, mietin, että vau, minä teen tämän nyt oikeasti! Olin ylpeä ja yllättynyt siitä, että pystyin menemään sinne ilman, että tärisen jännityksestä.
Mikä kangasalalaisen sai sitten lähtemään ohjelmaan? Kesken jäänyt tarina.
– Hain aikoinaan ohjelman ensimmäiselle tuotantokaudelle yli kymmenen vuotta sitten. Sain kutsun mukaan, mutta en kokenut olevani valmis ja jätin menemättä. Nyt voin sanoa, että en olisi siitä silloin selvinnytkään, Jokinen sanoo.
Menemättä jättäminen jäi kuitenkin hieman kaihertamaan. Olisiko sittenkin pitänyt, ja kaduttaisiko tuo myöhemmin kiikkustuolissa istuskellessa? Tuota miettiessään Jokinen sattui törmäämään tietoon, jonka mukaan uuden ohjelmakauden esiintyjähaku oli juuri käynnissä. Hakupäätöstä ei tarvinnut miettiä.
– Haluan näyttää lapsilleni, että kannattaa uskaltaa toimia sen eteen, jos on jokin itselle tärkeä asia. Ei tarvitse pelätä, mitä muut ajattelevat tai että mokaa.
The Voice of Finland -ohjelmaan osallistuminen oli osin epätodellinen ja musiikillisesti hieno kokemus, jonka Jokinen uskoo kasvattavan häntä esiintyjänä. Elämän tärkeimmät asiat löytyvät kuitenkin lähempää, omasta kodista.
– Joka ilta, kun lapset ovat nukkumassa, istumme vielä aviomiehen kanssa tässä ihmetellen, onko tämä talo meidän ja olemmeko me tehneet tämän yhdessä itse.
Viimeinen nukkumaan lähtijä sammuttaa musiikin.
