Maapallon 46 tunnetusta jalohaukkalajista Suomen pesimälajistoon kuuluu viisi: muuttohaukka, tunturihaukka, tuulihaukka, nuolihaukka ja ampuhaukka. Anu Murron erityisseurantalaji Sydän-Hämeessä, erityisesti Kukkialla, on kesästä 1995 alkaen ollut nuolihaukka.
– Kukkian järvialtaalla soutaessani olen ollut etuoikeutettu saadessani seurata sen linnustoa kokonaisvaltaisesti. Niinpä esimerkiksi jalohaukoista tuuli- ja ampuhaukasta on kertynyt vuosien saatossa paljon aineistoa tuon päälajin ohella, Pälkänevedeltä ja Vehkajärveltä sitten satunnaisemmin.
Murto on aiemmin kirjoittanut Sydän-Hämeen Lehteen laajasti tuulihaukkahavainnoistaan vuonna 2014.
Tässä hän avaa ampuhaukasta vuosien varrella kertynyttä aineistoaan.
Alkuun Pälkänevedeltä
”Lintumies-legenda Pentti Linkolan mielijärvi oli ylivoimaisesti Pälkänevesi. Muutettuani Pohjois-Pälkäneelle luomupuutarhuriksi vuonna 2000 Linkolan tuolloin uusi ylävesien puuvene löysi sataman Lietisten rannassa Jouttesselän puolella. Linkola kiersi sillä ahkerasti Pälkäneveden vesilinnustoa laskemassa, poikastuottoja tarkastamassa, selkälokkien poikasia rengastamassa. Viimeiseksi jäänyt keväinen täyskierros toteutui vuonna 2012.
Olin useasti messissä, milloin viljelyltä ja omalta pääjärveltäni, Kukkialta kerkesin.
27.toukokuuta 2001 näimme lintulaskennan yhteydessä, että Pälkäneselän puolen Katajasaarilla oli ampuhaukka puun latvassa. Vasta 4.heinäkuuta ehdin mahdollisen pesinnän tarkistussoudulle; olihan siellä. Pesäpuu oli matala mänty keskellä pyöreää Katajasaarta. Poikaset näyttivät isoilta ja ulostekalkkia oli paljon maassa ja oksistossa. Kiipesin, vaikka poikaset olisivat jo hyppyherkkiä, mutta eivät joutuisi veteen. Eivät hypänneet ja niinpä rengastin itselleni uuden rengastuslajin neljä poikasta.
Seuraavana kesänä löysimme selkälokin poikasten rengastussoudun yhteydessä kesäkuun lopulla samaisilla Katajasaarilla ampuhaukan ainakin kahden poikasen pesän. Palasimme paikalle kiipeilyvälineet mukana 2.heinäkuuta. Enää yksi poikanen oli jäljellä, yhden tupellisia sulkia löytyi pesäpuun läheltä; kanahaukan höyhen löytyi myös.
En tiedä ampuhaukan synnyinseutu- tai puolisokäytöksestä tai muusta lainkaan samassa mitassa kuin nuolihaukan. Kirjatiedon mukaan ”monet ampuhaukkanaaraat alkavat pesiä jo 1-vuotiaina, mutta suurin osa varsinkin koiraista vasta 2-vuotiaina. Koiraat palaavat yleensä vanhoille pesäpaikoilleen, mutta osa naaraista vaihtaa pesäpaikkaa vuodesta toiseen”.
Kesällä 2002 pyöräilin juhannuksen tienoilla Vehkajärvelle tuulihaukan poikaspesän toivossa. Soutaessani näin vilaukselta pienen haukan lentävän järven pitkän, kannasmaisen Kaita- (tai Kaila-) saaren itäpuolisessa saaristossa. Suunnattuani linnun perään näinkin sen erään saaren koivun latvassa, lintu oli naarasampuhaukka. Pesä oli kuitenkin toisessa saaressa.
Kiipesin rengastamaan neljä vielä harmaauntuvaista poikasta. Kesken rengastuksen naaras ilmaantui pesän reunalle. Se oli koko ajan täysin äänetön; ilman lennon häivähdystä pesintä olisi jäänyt minulta toteamatta. Ampuhaukka voikin olla tosi hiljainen ja provosoitumaton pesinnän alussa tai toisaalta kiihkeä ja äänekäs. Isojen pesäpoikasten ja lentopoikueen vaiheissa ääntä riittää ja reviiri paikantuu helpoiten.
Vehkajärvellä löytyi isojen poikasten pesä selkälokkirengastuksen yhteydessä kesällä 2019, nyt Kaitasaaren länsipuolen saaristossa. Ampuhaukan kiikitys on ihmiskorvin kuultuna nasaalimpaa kuin nuolihaukan vastaava teräväsointinen – joskus erehdyn äänen perusteella äkkimäärittämään lajin tuulihaukaksi ennen kuin varmistun ampuhaukasta. Lintukirjoissa ääntelyiden sanalliset kuvailut vaihtelevat suuresti; nuolihaukan tyypillinen ääni kuullaan esimerkiksi “kii-kii-kii-kii”, tuulihaukan “kvi-kvi-kvi-kvi”, ampuhaukan “vrii-vrii-vrii-vrii”. Näiden huutojen lisäksi kaikilla on monia muitakin ääniä, mutta kiikitykset kaikuvat kauimmas.
Kuten todettua, ampuhaukan pesintöjä jää herkästi löytymättä, vaikka ohittaisi reviirin läheltä.
Seuraava todettu Pälkäneselän pesintä oli Linkolan löytämä Etusaaren edustan kauniilla pitkänomaisella kalliosaarella kesällä 2005. Kiipesin 27.kesäkuuta rengastamaan pesän viisi poikasta Linkolan istuessa veneessä ja käyttäen ajan muistiinpanojen kirjaamiseen. “Joko sinä kävit?”, hän kysyi hämmästyneenä, kun ilmestyin veneeseen takaisin. Vain tuo rengastushetki ja poistuminen katkaisi koiras-ampuhaukan saaliintuonnin.
Oli myyriä syövien lintujen etujen mukainen vuosi, koiras löysi helposti myyriä Luikalan saaren puolelta poikasten ravinnoksi. Pikkulintujen kauhuksi kutsuttu ampuhaukka hyödyntää myyräravintoa, kun sitä on saatavilla. Ei ihme, että toinenkin ampuhaukkapoikue, jo lentokykyisine nuorineen, löytyi lähistöltä.
Pälkäneveden Jouttesselän puolella löysin isojen poikasten pesän Iso-Munasaaressa kesällä 2008. En kiivennyt, sillä pesä oli aivan rantapuussa. Ruskosuohaukan poikasrengastusretken yhteydessä kesällä 2018 kuulin ja näin äänekkään lentopoikueen Mustisaaressa, samoin kesällä 2020 Pajukareilla, jossa pesä oli matalassa männyssä, poikaset vielä tuntumassa. Yksi selkälokkirengastaja Risto Juvasteen ilmoittama pesintä on ollut Jouttesselän Kyläsaarilla.”
Kukkia-järven ampuhaukkalöydöt
”Ensimmäisen näköhavainnon ampuhaukasta Kukkialla sain toukokuun alussa 2006 vesilintulaskennan yhteydessä, kun haukka istui puun latvassa Mämminselän Selkäsaaressa. Havainto jäikin tuohon useiden vuosien ajaksi, vaikka Kukkialla minulta ei kulkua puuttunut.
Kesällä 2012 jouduin taas toteamaan kuinka herkästi pesintä jää alkuvaiheissaan huomaamatta: Olin tuona kesänä useastikin jo soutanut Leuko- tai Leuka- kivensaaristossa, joka saaristo on nuolihaukan ydinreviiriä. 27. heinäkuuta keskimmäinen isoista saarista oli täynnä haukkaääntä; ampuhaukan kaksi lentokykyistä poikasta huusi kilpaa naarasemon tuodessa niille saalista.
Ääniin yhtyi nuolihaukkapariskunta, joka lensi paikalle eteläisimmästä Leukokivensaaresta. Niiden pesää en ollut löytänyt, myöhemmin selvisi, että niiden poikaspesä oli tuhoutunut.
Ampuhaukan poikasuntuvien kuorruttama pesä oli lähistön pikkusaaressa; siellä oli vartuttu.
Seurasin kuinka naaras saapui aina veden pinnan tuntumassa lentäen ja myös poistui. Energiaa säästyy, ampuhaukka kiitää maallakin tyypillisesti lähellä maan pintaa. Tähystyspaikka on kuitenkin usein puun latva tai latvusto, toisaalta vaikkapa koiranputken sarjakukinto kantaa tuon kevyen tähystäjän. Ampuhaukan saalislintujen ei tarvitse olla lentäviä kuten nuolihaukan, siksipä se voi myös pesiä varhemmin kuin heimotoveri. Ampuhaukka myös muuttaa varhemmin eteläisestä tai keskisestä Euroopasta – jokunen haukka on talvenkin Suomessa.
Käenniemen reviiriksi nimittämälläni alueella nuolihaukka on monena vuonna pesinyt Vääräsaaressa Mustankuusenselän tyvellä. Kesällä 2015 saaren tuona vuonna sopivan variksen pesän oli vallannut tuulihaukka. Nuolihaukkapari kiivaili pesän ympärillä, tuohon kiivailuun yhtyi myös ampuhaukka, jonka mahdollinen oma pesä jäi löytymättä.
Seuraavana kesänä ampuhaukka lenteli ja huuteli Äikkäänselän Pirunsaaressa ja Papinsaaressa. Kiipesinkin yhteen mahdolliseen pesäpuuhun ajatellen, että pesintä olisi myöhäinen tai pesässä olisi vain kuoriutumattomia munia. Malja oli kuitenkin tyhjä, silti haukka huusi. Kiertelin veneellä muita alueen saaria ja havaitsinkin poikasen harmaan pään läheisen Rauniosaaren männyssä, ampuhaukka oli eksytellyt. Pesintä oli myöhäinen, rengastuspäivä oli 21.heinäkuuta. Pesässä oli kolme kylmää kuoriutumatonta munaa tuon yhden poikasen lisäksi.
Samana vuonna – 2016 – kuulin ampuhaukan kovaa hätäännystä Rimpunmaalta. Toinen peto, ehkä näätä tai kanahaukka, vei pikkuhaukan poikaset ja reviiri hiljeni. Ulostekalkeista päätellen poikaset olivat olleet jo isot.”
Enenevästi pesintöjä Kukkialla
”Seuraava kesä – 2017 – tarjosi jo kolme ampuhaukan pesintää Kukkialla. Läntisin pesä oli nyt Haltialla, kauniissa Iitinsaaressa. Viereisen Iitinkarin kalatiiroille variksen pesintä aiempana vuonna näin lähellä oli tiennyt munarosvouksia, mutta ampuhaukalle vanha pesä oli nyt tarpeen. Rengastin sellaiselta kolme pientä poikasta 29.kesäkuuta.
Leukokivensaaristossa päättelin, että siellä toteamani ampuhaukan pesinnän täytyy olla myöhäinen. Niinpä vasta 23.heinäkuuta kiipesin kurottamaan männyn vahvan oksanhaaran tuulenpesälle, neulastupsujen reunustamassa pesässä oli kolme pientä, vasta noin viikon ikäistä poikasta. Ampuhaukka hautoo noin 28 vuorkautta; tuulenpesään oli munittu vasta kesäkuun 20. päivän paikkeilla. Äikkäällä oli jälleen myös pesitty; Vasikkasaaressa ampuhaukan poikaset olivat lentokykyisiä löytöhetkellä 15.heinäkuuta – olin soutanut saaren ohi jo aiemmin kesän mittaan.
Kesällä 2018 vaihtelin telttapaikkaa Kukkialla useasti, siltikin ampuhaukan pesintöjä kirjautui ainoastaan yksi; 22.heinäkuuta kiipesin Äikkäänselällä Vasikkasaaren viereisen pikkusaaren mahtipetäjään ja rengastin neljä isoa poikasta. Pesä sijaitsi hyvin siten, että latvukseen päästyäni pystyin aivan aluksi laittamaan käden pesän taakse näkyviin esteeksi mahdollisille peruutusyrityksille.
Kesällä 2019 kertyi taas kolme ampuhaukkapesintää Kukkialla. Leukokivensaariston isoista saarista keskimmäisellä pesittiin nyt varhain: 16.kesäkuuta rengastin viisi poikasta. Kuulin samalla ampuhaukan ääniä myös Leppänän suunnalla, mutta en suunnannut sinne vielä. Sitä ennen seurasin heinäkuun puolivälissä ukkosrintamien seassa lentopoikueen eloisaa ja kiihkeää lentelyä länsipuolella Kukkia- ja Kellarisaaren välissä ja yllä.
Vasta 21.heinäkuuta soudin Leppänän harjun tuntumaan tarkoituksena tarkistaa ampuhaukkatilanne siellä ja etsiä nuolihaukan pesää. Vain reilun kilometrin etäisyydellä Leukokivensaaristosta oli kuin olikin toinen ampuhaukkareviiri, poikaset olivat pesän tuntumassa oksistossa ja söivät niille tuotua saalista aina pesään palaten. Jäin yöksi telttaan noin puolen kilometrin päähän, jotta tuon pääseuranta-lajini, nuolihaukan pesäpaikka selviäisi.
Yöllä kuulin kovaa nuolihaukan hätäilyääntä ampuhaukan reviirin suunnalla. En ollut huomannut nuolihaukan pesää harjun viereisellä pikkusaarella – molemmat emot olivat olleet saalistamassa, ja käyntini aikana oli hiljaista.
Nuolihaukan yksi tai kaksi poikasta oli viety, yksi jo lähes nuoruuspukuinen retkotti kuolleena pesän alapuolen oksistossa. Ampuhaukkanaaras lensi tyhjän nuolihaukan pesän laidalle. Ampuhaukan saalislajin kokoluokka voi yltää lehtokurppaan tai kuukkeliin. Olisiko se vienyt nuolihaukan poikasen tai poikaset ja osin epäonnistunut tässä vaiheessa, kun nuolihaukkaemot poistuvat saalistusreissulle, jää spekulaation varaan. Englannissa on pohdittu nuolihaukan ja ampuhaukan menestymistä lähekkäisillä reviireillä, mutta tutkimustuloksia kaivataan yhä. Myös Englannissa näiden kahden lajin esiintymisalueet limittyvät maan keskiosassa.
Kesällä 2020 nuolihaukka pesi Leppänällä samassa kahdeksi pillilatvaksi haarautuvassa männyssä kuin 2019, nyt onnistuneesti. Pesälle ei ollut mahdollisuutta kiivetä, mutta soudin lentopoikasaikaan toteamaan pesinnän tällä kertaa onnistuneen.”
2020-luvulla pesälöydöt harvenevat
”28.6. 2020 olin venootillani – veneen ja kanootin risteymällä – kulussa Kukkialta Vihavuoden kautta aina Pälkänevedelle. Isojen Ahosaarten viereisessä pikkusaaressa oli nyt läntinen ampuhaukan pesintä melko isojen poikasten vaiheessa. Kahtena seuraavana vuonna en havainnut ampuhaukkaa, saati löytänyt pesää Sydän-Hämeessä.
Viime kesänä kuulin ampuhaukan melko vaimeaa ääntelyä lyhyin tauoin. Ääni tuli Pärnäsaaren kuusen oksalta; ampuhaukkanaaras kyni siellä pikkulintua ja tuon työnsä ohessa äänteli silloin tällöin. Seurasin venootista käsin touhua ja odottelin mihin emo suunnistaisi. Lähdettyään lintu jäi minulta pian puiden katveeseen. Totesin, että pesä ei ole ihan lähellä eikä kuuloetäisyydellä poikasten saadessa kynityn saaliin. Kuulostelin useana päivänä tuloksetta, kunnes myöhemmin selvisi, että pesä oli ollut Rihanselän rannassa, suora lentosuunta Pärnäsaarestakin oli sinne.
Ampuhaukan eteläisen esiintymisen kehyksessä riittää paljon pohdittavaa.
Jääkö ampuhaukkoja herkemmin eteläiseen Suomeen pesimään silloin kun kevään tulo viivästyy ja pohjoiset pesäpaikat ovat pitkään lumen peitossa? Jäävätkö eloon jääneet etelässä varttuneet yksilöt oman pesintänsä aloittaessaan itsekin etelän pesijöiksi? Jos kanahaukka vie ampuhaukan poikaset toistuvasti, luopuuko koirasampuhaukka seudusta ennemmin kuin että pysyisi reviirille uskollisena?
Näitä tulee miettineeksi, kun reviirit ovat tässäkin yhteydessä kerrotun kaltaisia satunnaisesti säännöllisiä ja säännöllisesti satunnaisia.
Ampuhaukka ja nuolihaukka ovat riippuvaisia variksen taidokkaista ja savella tiivistetyistä risupesistä. Varis vaikuttaa vähentyneen saari- ja rantapesijänä; pesämaljoja ei ole entisenlaisesti tarjolla. Niiden väheneminen järviluonnossa luo kilpailutilanteita, missä ampuhaukka on helposti voittaja aiemman kevätmuuttonsa ansiosta. Tosin omankin aineistoni perusteella ampuhaukkojen pesintäaloitukset vaihtelevat paljon, osalla poikaset ovat olleet nuolihaukan poikasten kanssa samanaikaisia.
Nyt on kevät; on mielenkiintoista seurata, tuleeko Sydän-Hämeeseen ja missä määrin ampuhaukan pesintöjä.”
