Kertomuksessa isän nuorempi poika ei ollut tyytyväinen elämäänsä isänsä talossa. Hän halusi irrottautua elämää säätelevistä normeista, hän halusi rikkoa rajoja ja ottaa ilon irti elämästä. Isä ei estänyt poikaansa lähtemästä maailmalle. Hän ei halunnut pakottaa poikaa millään tavalla. Poika oli vapaa. Hän oli vapaa lähtemään jos kerran halusi. Holtiton elämä vieraalla maalla ei kuitenkaan tarjonnut tuolle pojalle onnea. Tuhlaajapojan tiellä tuli lopulta seinä vastaan. Hän joutui karvaasti toteamaan sen, että elämän omia lakeja ei voi rikkoa ilman että itsekin särkyy.
Isän rakkaus lastaan kohtaan tuli ilmi siinä, että hän ei sulkenut kodin ovea takaisin palaavalta pojaltaan, vaikka tämä oli tehnyt kaikessa väärin. Isä odotti uupumatta poikaansa takaisin ja oli heti valmis antamaan tälle anteeksi ilman minkäänlaisia ehtoja. Isä jopa puki poikansa juhlavaatteisiin ja järjesti hänen paluunsa kunniaksi suuret juhlat. Ero sen välillä minkälaista kohtelua poika odotti, ja miten häntä lopulta kohdeltiin, oli valtaisa.
Omatuntomme julistaa meille Jumalaa, joka maksaa meille ansiomme mukaan. Kertomus tuhlaajapojasta julistaa meille sitä vastoin Jumalaa, joka on valmis antamaan meille anteeksi. Kertomuksen mukaan Jumala ei kohtele meitä tekojemme mukaan vaan hän on valmis avaamaan jokaiselle luokseen palaavalle syntiselle taivaan kodin oven. Riippumatta siitä kuinka rähjäisiksi elämän tiellä vaatteemme ovat tulleet, Jumala on aina valmis ottamaan meidät vastaan ilman kysymyksiä ja ilman ehtoja.
Jumala kutsuu meitä juhlaansa joka päivä. Kutsu ulottuu myös sinne, missä lähtökohdat eivät ole kunnossa tai koko elämä on sekaisin. Heikoilla, vähäpätöisillä ja halveksituilla on aina paikka hänen sydämessään ja pöydässään. Suurin juhla syntyy aina siellä missä Jumalan läsnäolo saa koskettaa ihmistä ja tuoda levottomaan sisimpään ilon ja rauhan.
Markku Viitala,
Kappalainen, Kangasalan seurakunta
