Yhteistyöllä vesistöt kuntoon!

Kukkiajärvi on karu, mutta erityisen kaunis ja luontoarvoiltaan monipuolinen vesistö. Sen merkitys paikallisille on suuri ja se tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia virkistäytyä veden äärellä.

Jotta tulevaisuudessakin järvi olisi käyttökelpoisuudeltaan ja ekologiseltaan tilaltaan hyvä, tarvitaan myös kolmannen sektorin laajaa yhteistyötä järven hyväksi. Paikallisten asukkaiden ja intressiryhmien merkitys vesienhoidon edistäjinä ja toimeenpanijoina on suuri ja merkitys tulee lähitulevaisuudessa entisestään kasvamaan.

Yhteistyössä, kumppanuuksissa ja verkostoissa on voimaa!

Pirkanmaalla etsitään aktiivisesti keinoja houkutella yhä useampia mukaan toimintaan, jolla edistetään vesienhoitoa.

Viime vuonna Pirkanmaan ELY-keskus sai rahoitusta vesien ja merenhoidon kärkihankerahoituksesta ympäristöministeriöstä Yhteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä -hankkeen toteutukseen. Hankkeen päätavoitteena on perustaa Ikaalisten reitin alueelle vesienhoidon toimijoiden yhteenliittymä, Ikaalisten reitin vesistöryhmä. Se on yhteistyötaho ja verkostoitumispaikka niille, joilla on tahtoa edistää vesistöjen hyvinvointia sekä pohtia uusia ratkaisuja vesienhoidon toteuttamiseen. Hanke on lähtenyt hyvin käyntiin innostaen eri sidosryhmiä kattavaan yhteistyöhön.

Ikaalisten reitin toimintamallia pyritään laajentamaan saatujen kokemusten perusteella myös muille vesistöalueille, kuten Kukkiajärven alueelle.

Kukkiajärven valuma-alueella on paljon toimijoita, jotka haluavat huolehtia ja kunnostaa vesistöjä. Onkin aika saattaa toimijat yhteen, jakaa kokemuksia, vahvistaa yhteistyötä vesistöjen kunnostamiseksi, tarkentaa kunnostussuunnitelmia – sekä ryhtyä konkreettisiin toimiin Kukkian hyväksi.

Kutsun Sinut mukaan Pirkanmaan vesistötalkoisiin, laitetaan vesistöt yhteistyöllä kuntoon!

Yhteistyöterveisin:

Olli Madekivi

Johtaja

Ympäristö ja luonnonvarat

Pirkanmaan ELY-keskus