Menneinä vuosikymmeninä tärkeä osa kansallista identiteettiämme oli, että asumme vihreän kullan maassa. Taloudessamme metsät ovat olleet keskeisiä jo satoja vuosia. Ensin myytiin tervaa, sitten tulivat sahatavara, 1920-luvulla metsäsektorin osuus viennistämme oli yli 90 prosenttia. Teollisuuden kehittyessä paperi nousi tärkeäksi talouden tukipilariksi. Johtotähtenä ja onnen avaimina pidettiin yleisesti bruttokansantuotteen ja markoilla mitattavan elintason nousua. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, pää on tullut vetävän käteen; nyt kaikkialla puhutaan ilmastonmuutoksesta ja hiilinieluista.
Tässä tärkeässä, ajankohtaisessa asiassa olisi loistava paikka meidän maalaisten taas paukuttaa henkseleitämme; luoda julkisuuskuvaa tärkeällä panoksellamme sen sijaan, että muualta lyödään meitä maatalouden päästöillä ja harvaan asutulle alueelle välttämättömällä auton käytöllä.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan 78 prosenttia Suomen pinta-alasta on metsätalousmaata. Meillä Sydän-Hämeessä on Laippa, Etelä-Suomen suurin yhtenäinen metsäalue, kaikkialla muuallakin on metsää, vaikka myös upeat järvemme vievät huomattavan osan pinta-alasta. No, ne taas ovat täynnä sitä sinistä kultaa, jonka arvo tulee tulevaisuudessa nousemaan vauhdilla.
Sen sijaan, että metsiämme poltetaan ja otetaan holtittomasti muuhun käyttöön, niitä hoidetaan ja hakkuiden jälkeen metsitetään uudestaan. Se on normaali ja välttämätön osa metsänomistajien elämää ja taloutta. Hiljattain julkaistiin tutkimus, jossa vahvistettiin puun istuttamisen olevan tehokkain ja halvin keino ilmastonmuutoksen ehkäisemissä. Tutkimusta kommentoidessaan eräs yhdysvaltalainen tutkija sanoi, että taloudellinen kannustus on ainoa keino, jolla maanomistajat saadaan lisäämään puiden ja metsien määrää. Kuulostaa oudolta, meillä kasvava metsä on itsessään myös taloudellinen kannustin.
Meillä myös vastuullisuus viedään käytäntöön. Näitä miettiessäni tuli eteeni informaatiota siitä, että Rautajärven ilmastoiltapäivässä oli puhuttu myös metsistä ja niiden roolista hiilinieluna ja ihmiset olivat innostuneet miettimään, mitä asialle vielä voisi tehdä. Valtakunnallisesti 4H-nuoret ovat istuttaneet puita teemavuosiin liittyen jo 1920-luvlta lähtien. Nyt heillä on tavoite istuttaa 10 000 hehtaaria metsää vuoteen 2030 mennessä. Motivaatiot ovat toki muuttuneet ajan hengen mukaan, mutta joka tapauksessa, puita on istutettu. Pirkanmaalla on menossa Hiiltä sitovat kylät –hanke, jossa teemaan tartutaan laajemmin. Metsiä toki myös hakataan, ja puilta kestää kymmeniä vuosia päästä täyteen potentiaaliinsa hiilen sitomisessa. Sitä suurempi arvo on jokaisella istutetulla taimella.
Siispä brändiimme kuuluisi meille niin itsestään selvä, käytännössä jo oleva asia: maapallon tulevaisuudelle elintärkeän hiilinielun hoito ja ehkä lisääminenkin. Tämänkin kirkastaminen olisi mielestäni tarpeellista. Sekä maalla että muualla voitaisiin vielä kulkea avoimin silmin: onko jossain joutomaata, johon voisi tuikata uusia taimia. Mihin voitaisiin istuttaa puita talkoilla tai muuten ja samalla saada myönteistä julkisuutta omalle kylälle tai firmalle. Suomi on koko maapallon mittakaavassa pieni, mutta varmastikin huomaamisen arvoinen ”mallioppilas” tässäkin asiassa. Metsiemme hoidon kehumisen ehti jo aloittaakin erään maan presidentin innokkaalla hehkutuksellaan, kun hän neuvoi kalifornialaisia maastopalojen torjunnassa.
Vastuullisuutta on luonnollisestikin myös se, että jollain ympäristöteolla ei kuitata muuta elämäämme; ei siis tuprutella huoletta päästöjä, koska pihan vierestä alkava takamaa sitoo hiiltä niin ansiokkaasti. Kyliltä kuulemastani, lehdistä lukemastani ja ympärilläni näkemästäni päätellen meillä maalla ei yleensä näin tehdä. Mitäpä, jos omalla autolla ajaminen kiellettäisiin isojen kaupunkien keskustassa?
Aicha B.
