Kolumni: Taru Pälkäneen busseista

Kirjoittaja on Pälkäneen lukion abi.

Linja-autot, nuo joukkoliikenteen hiljaiset mutta ahkerat puurtajat, ovat maaseudulla harvinaislaatuinen näky. Joskus saattaa nähdä vilauksen ohi kiitävästä pikavuorosta, senkin liian myöhään. Ei auta kuin odottaa uutta, joka käväisee asemalla ehkä hyvällä tuurilla kahden tunnin päästä. Kyllä sinne Tampereelle vielä ehtii.

Pälkäneen julkinen liikenne on ollut jo vuosikausia murheenkryyni. Yhä useampi ihminen on linja-autojen varassa, sillä kyläkouluja lakkautetaan ja koululaiset joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja syrjäkylistä isompiin kouluihin. Jos syystä tai toisesta ei ehdi nousemaan bussiin, täytyy toivoa, että vanhemmat ehtivät ajaa koululle. Ongelmallista se on myös Pälkäneen lukiota käyville ulkopaikkakuntalaisille nuorille. Pälkäneelle pääsy julkisilla on melkein kuin Frodon matka Repunpäästä Mordoriin. Ei mahdotonta, mutta erittäin vaikeaa. Onneksi matkan lopuksi ei sentään tarvitse huolehtia sormuksen hajoittamisesta.

Pälkäneen julkisen liikenteen tilasta on valitettu jo vuosikausia, mutta muutoksia ei juurikaan ole näkynyt. Mitä tilanteelle oikeastaan voi tehdä? Kunta ei ole ongelmaa liiammin tarkastellut saati ratkaissut. Pälkäne ei myöskään ole kauhean houkutteleva markkina bussiyhtiöillekään.

Onko tilanne siis toivoton? Luovuttaa ei pidä koskaan. Olihan Frodollakin Samwise, joka auttoi häntä eteenpäin. Kunta voi halutessaan toimia Samina. Melkein minkä vaan saa toimimaan, kun laittaa tarpeeksi aikaa ja rahaa siihen. Olisiko mahdollista esimerkiksi toimittaa ILMAISET kyydit kahdesti päivässä Tampereelle ja takaisin? Tämä toimisi erinomaisena valttina Pälkäneen eduksi, sillä kaupungistumisesta huolimatta on paljon ihmisiä, jotka etsivät maaseudulta hyviä paikkoja asua. Pälkäne ei ole vain ensimmäisenä kohteena, varmasti monesta syystä, mutta suurimpana erityisesti huonon julkisen liikenteen takia. Ilmainen kyyti varmasti houkuttelisi Tampereella tai muualla työssäkäyviä maaseudulle haikailevia ihmisiä. Samalla saisi Roholan tontitkin myyntiin.

Kunnan isoin virhe ei ole julkisen liikenteen sakkaaminen, teiden huono kunto, tai edes rivitalon vajoaminen. Kunnan suurin rikos on se, ettei kuntalaisia kuunnella. Tämä kunta on täynnä innokkaita ja asiansa osaavia kuntalaisia, joilta voi kysellä parannusehdotuksia ja neuvoja.

Kommentointi on suljettu.