”Kesällä talvirenkaat, talvella kesärenkaat”, ”työkaluja moottoriremontin edestä” – näin lukijat vastasivat kysymykseen auton takaluukun sisällöstä

Auton takaluukussa kuuluu olla jotakin nestettä – oli se sitten tuulilasinpesunestettä, öljyä tai jäähdytinnestettä. Näin ainakin, jos kuuntelee Sydän-Hämeen Lehden nettisivuilla olleeseen ”Mitä sinulla on auton takaluukussa” -kyselyyn vastanneita.

Kertoipa eräs vastaajista kuljettavansa takakontissa väkijuomiakin.

Erilaisten nesteiden lisäksi peräluukusta löytyi vastaajilla myös tyhjiä kauppakasseja, auton suojapressua ja työkaluja.

Joillakin vastaajista takaluukku oli varsin täynnä.

– Kesällä talvirenkaat, ja talvella kesärenkaat, paljasti yksi vastaajista.

– Työkalut, joilla pystyy tekemään melkein moottoriremontin tienpäällä, listasi toinen.

Hätätilanteisiin oli varauduttu vaihtelevasti – osa kertoi peräkontista löytyvän esimerkiksi tunkin, varapolttimoita, vararenkaan tai renkaanpaikkausainetta, akkubuusterin tai sulakkeita.

Turvallisuuteen liittyen useimmin mainittiin sammutin, ensiapupakkaus ja heijastinliivi.

Tyhjiäkin peräluukkuja kyselyn mukaan on kuitenkin jonkin verran liikkeellä. Siitä saatiin osviittaa jo toimituksen tekemällä pikaisella kurkistuskierroksella pälkäneläisillä kauppojen ja huoltoasemien pihoilla. Nettikyselyssä tyhjien takaluukkujen edustus jäi kuitenkin pieneksi.

 

Lue myös:

Mitä auton tavaratilassa pitäisi olla?