Korona ja uusi kauhun tasapaino – ”Oi kuinka ihanaa olisi ollut, jos läheltä piti -tapauksesta viisaastuneena Donald olisi nöyrästi alkanut etsiä kompromissia, joka pelastaa sekä henkiä että dollareita”

Kangasalta kotoisin oleva kirjoittaja asuu Kaliforniassa ja kolumnoi syksyn aikana tunnelmista Yhdysvaltojen marraskuisten presidentinvaalien alla.

Donald Trump nousi kuolleista! Kolmen päivän Tuonelan matka ja raivoisa Kiina-viruksen vastainen taistelu päättyi voittoon, kun koronasankari nousi oranssinhohtoisena Valkoisen talon portaille. Kuin Jeesus, hän katsoi kameran läpi seuraajiaan ja ylpeän teatraalisesti… riisui maskin naamaltaan. Juuri niin. Sen ainoan suojan, joka pitäisi hänen opetuslapsensa turvassa. Mitä ihmettä täällä Amerikassa taas oikein tapahtuu?

Moraalisesti on totta kai ongelmallista, että maan presidentti tahallaan ja julkisesti vaarantaa kanssaihmisten terveyden. Jopa useaan kertaan. Toki, toki. Moraalisesti mutta vaalien kannaltakin maskin pitäminen olisi tyhmä liike, koska se antaa vastapuolelle lisää luoteja aseeseen. Miten tämä selittyy ja mihin Donald tällä pyrkii?

Ensinnäkin sanottakoon, ettei kukaan Amerikassa – eivät edes vihaisimmat vasemmistoliberaalit – usko, että Trumpin koronatartunta oli petkutus. Ihan vain jo senkin takia, että Trump on narahtanut lähes kaikesta mahdollisesta, viime aikoina jopa veropetoksesta. Sen takia täällä uskotaan, että hän narahtaisi tämän tason tempauksesta vuorenvarmasti ja katastrofaalisin seurauksin.

Vasemmisto joko itse edustaa tai tukevat vahvasti ekspertti- ja teknokraattieliittiä, joka on johtanut Amerikkaa toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Sen lisäksi heidän moraaliaan ohjaa vahva tunne siitä, että heikkoja ja sorrettuja on puolustettava. Tämän takia koronaa katsotaan vahvasti tieteispainotteisesti, inhimillistä kärsimystä korostaen. CNN ja MSNBC lataavat painoa tarinan tälle puolelle isolla ja kasvavalla volyymilla.

Samaan aikaan oikealla niin sanottu terve järki inhoaa teknoeksperttejä ja heidän tiedemiehiään, kaiken maailman mikrobiologit mukaan lukien. Heidän moraalinsa on paljon monipolvisempi, ja pelkkä inhimillinen lisäkärsimys sinällään ei oikeistoa juuri liikauta. Mutta vastakeinona vasemmiston korona-asevarustelulle mediassa, Trump ja hänen kumppaninsa ovat pakotettuja lataamaan painoa samalla mitalla vaa’an toiselle puolelle – puolustaen talouden toipumista. Siis maskeista viis, kertoo FoxNews, ja lopetetaan se vauhkoava vouhotus. Kaikkein tyhmintä olisi antaa nyt periksi ja sallia kaiken painon, mitä koronatarinaan tulee, kaatua vasemmalle.

Show Valkoisen talon portailla on historiaa. Oi kuinka ihanaa olisi ollut, jos läheltä piti -tapauksesta viisaastuneena Donald olisi nöyrästi alkanut etsiä kompromissia, joka pelastaa sekä henkiä että dollareita. Mutta koronan uusi kauhun tasapaino ei siihen anna mahdollisuutta. Voi kun ne vaalit tulisivat jo, huokaamme kaikki. Ainakin niiden jälkeen painot kevenevät suuntaan tai toiseen.

Vai kevenevätkö ne sittenkään? Uusi kauhun tasapaino jatkunee n@iss@ poliittisissa oloissa ainakin yht@ kauan kuin itse epidemia.

Mikko Ollila

 

Mikko Ollila:

  • Asuinpaikka: Kotoisin Kangasalta, asuu nykyisin Kalifornian osavaltiossa.
  • Ammatti: Tuotehallintajohtaja
  • Koulutus: Kirkonkylän ala-aste ja Pikkolan yläaste Kangasalla. Lähti Sammon lukiosta valmistuttuaan opiskelemaan Amerikkaan yliopistoon urheilustipendillä (jääkiekko). Clarkson University (Bachelor of Science ja Master of Science). Yale University (Master of Business Administration).
  • Perhe: Vaimo JoAnn ja 8-vuotias tytär ja 10-vuotias poika