Luokitteluinnossaan ihminen on nimennyt maailmanhistorian eri ajanjaksoja jonkin niille tärkeän tai tyypillisen ilmiön mukaan: on kivikausi, rautakausi, kolonialismi, teollistuminen ja ties mitä. En pidä moista tapaa sinänsä välttämättömänä, mutta hyppäänpä kuitenkin mukaan leikkiin ja väitän, että nyt elämme ähkyn aikakautta. Määritelmällä en pyri tieteelliseen tarkkuuteen, vaan ylitsemme vyöryneen ilmiön käsitteelliseen hahmottamiseen.
”Meiltä tuhansia kirjoja”, ”Tarjolla kymmeniä tuhansia tuotteita”, maksipusseja ja -pulloja, uutisia, musiikkia, viihdettä ja höpötystä monesta tuutista tauotta yötä päivää, älylaite piippaa viestejä. Vatsaan, elämään, kotiin ja aivoihin ängettävää pukkaa joka suunnalta. Määrää, määrää, ikään kuin se olisi itseisarvo.
Entä laatu? Valitettavan usein täysin hukassa ja unohduksissa. Jopa tieteen tekemisessä pisteytetään myös määrää, joka puolestaan vaikuttaa rahoitukseen. Koronastakin julkaistiin jo heti viime vuoden tammi- ja toukokuun välillä yli 23 000 tutkimusartikkelia, mikä kummastuttaa, kun tietää tieteellisten julkaisujen normaaliprosessiin tarvittavan ajan.
Miksiköhän tällainen yletön pakkosyöttö on saanut ihmiset niin hyvin mukaansa? Meissä kaikissa on varmaankin jokin pikkuhamsteri, jonka yltiöpäiseen keräilyviettiin hyvä saatavuus vetoaa. Pandemian alussa hamstraus puhkesi kukkaansa vessapaperihysteriana. Kaupat ostettiin tyhjäksi tästä mukavuustuotteista, vaikka mahdotonta on tajuta, että jos kaikki todellakin loppuisi, elämisen kannalta kriittisintä olisi se, että saa pyyhkiä pyllynsä pehmeästi. Vettähän meillä riittää ja paljon on bidé-suihkujakin. No, säkeillä kaappeihin ainakin tuli nopsasti se vaikutelma, että varastoja pahimman varalle on. Tämä saattoi hiukan rauhoittaa sinänsä aiheellista huolta ja pelkoa tuntemattoman uhan edessä.
Hamsteriuden juurtumisella ihmismieleen on toki luonnollinen historiansa. Menneinä vuosisatoina ei talven niukkuudesta selvitty hengissä, ellei kesällä ja syksyllä säilötty kaikkea mahdollista. Lapsuudessani koulun lukukirjassakin oli opettavainen tarina ahkerasta muurahaisesta ja hauskanpitoon keskittyneestä heinäsirkasta. Talvella muurahainen sitten eli onnellisena lämpimässä kodissaan keräämiensä varastojen turvin ja heinäsirkka kitui nälässä ja kylmässä. Nykyisin hamstrausvaihde on huomaamatta jumittunut isolle pykälälle, tarpeellisen raja täysin hämärtynyt ja ähkyä pukkaa yhtälailla mieleen, vatsaan kuin komeroihinkin.
Eikä tässä vielä kaikki. Paikoitellen valtameretkin ovat ummetuksella muovijätteestä ja muusta roinasta. Suurikaan ei ole ääretön, mutta aika pitkään toimi se, että ”pois silmistä, pois mielestä”. Koko maapallo on kantokykynsä rajoilla ihmisten tuotosten vuoksi. Ähkyä pukkaa ihan jättimittakaavassakin.
Vaikka tavaranhamstraamista rajoittaisikin tai siihen ei olisi edes mahdollisuutta lähteä, pyrkii tauoton syöte kuitenkin jatkuvasti tajuntaamme: informaatio, musiikki, pöpinä, linkit, polut ja tärpit vievät helposti eteenpäin tunti toisensa jälkeen. Aikaa levolle ja palautumiselle tarvittaisiin, samoin ryhtiä rajoittamiselle ja kriittiselle valinnalle. Vanha sananlasku sanoo: ”Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Sama pätee myös nykyajan mahdollisuuksiin. Paastopäivät älylaitteissakin olisivat ehdottoman suositeltavia.
Aicha B.
