Sarjapaikkaansa nelosdivisioonassa uusimaan lähtenyt KU-68:n salibandyjoukkue veti talvella läpi varsinaisen vuoristoradan. Kankea alku vei kangasalalaisjoukkueen jopa putoamiskurimukseen, mutta joukkueessa uskottiin vaikeinakin hetkinä uuteen nousuun. Kova loppukiri ja yhden ottelun tappion kääntyminen voitoksi protestin perusteella nostivat KU:n tasaisessa sarjassakuiville ja jopa kamppailuun nousukarsintapaikasta.
Viimeisessä turnauksessa olikin monella joukkueella kovat panokset, sillä lohkon ykkös- ja kakkossijan varmistaneiden Juupajoen JU:n ja Koo-Vee II:n takana kolmatta sijaa ja nousukarsintapaikkaa kärkkyi peräti neljä joukkuetta. KU-68 haali itselleen viimeisistä otteluistaan tasapelin ja voiton, tiukimmin kolmospaikassa kiinni ollut Showtime jäi pisteittä ja loppujen lopuksi KU, Showtime, Punakone ja Soittorasia III päätyivät dramaattisesti tasapisteisiin. Keskinäisessä vertailussa kangasalalaiset olivat heikoilla, ja KU-68 sijoittui lopulta kuudenneksi – vaikka keräsi yhtä suuren pistesaaliin kuin sarjakolmonen ja enemmän pisteitä kuin aiempina vuosina.
Tunteet kangasalalaisjoukkueessa olivatkin tulosten selvittyä kaksijakoiset. Toisaalta vaikeuksien selättämisen ja sarjapaikan uusimisen jälkeen oli aihetta tyytyväisyyteen, toisaalta monen mieltä kaihersi kotiturnauksessa Pro Starsia vastaan viime sekunneilla päästetty tasoitusmaali ja sen tuoma pistemenetys…