– Siipeen jos sain, sitä sain, mitä uhmassa hain. Ei se raukaksi tee, sitä jos pyyhkäisee kämmensyrjäänsä kyyneleen silmänurkkaan kumman tiukkaan tarttuneen, Nuijalla esiintynyt Pauli Hanhiniemi kiteytti laulussaan Sisua-tilaisuuden yhden sanoman.
– Suomalaiseen sisuun on kuulunut se, että purraan hampaita yhteen, eikä näytetä tunteita. Vaikka itkeminen nolottaakin, niin se tekee hyvää, tietokirjailija ja kutsumusguru Tapio Aaltonen vakuutti.
Dramaturgi Seija Holma kuvasi illan paneelikeskustelussa kahdenlaista sisua. Miehiseen sisuun kuuluu usein uhma ja pään hakkaaminen seinään. Naisen sisu sen sijaan on hiljaisempaa sorttia.
– Julkisuudessa paistatteleva voi saada sisukkuudestaan suurta hyötyä. Mutta jokainen näkee ympärillään myös arjen sankareita, jotka eivät pidä sisukkuudestaan elämää. Kun katson esimerkiksi omaishoitajaa, niin menen sen edessä aika nöyräksi. Kukaan ei tiedä työstä, eikä se vie eteen- tai ylöspäin, vaan usein kohti vaikeampaa, Seija Holma sanoi.
Menestys vaatii sisua ja säkää
Marketta Vaismaan johtama paneelikeskustelu tarjosi kolme erilaista kuvakulmaa sisuun. Tapio Aaltosen ja Seija Holman lisäksi keskusteluun osallistui Pälkäneeltä ammattikaukaloihin ponnistanut jääkiekkomaalivahti Riku Helenius.
Hän epäili olevansa enemmän onnen kuin sisun asiantuntija.
– Pääsen oikeastaan aika helpolla normaalityössä käyvään ihmiseen verrattuna. Vietän pari, kolme tuntia päivässä hallilla. Huonosti koulutetuille ihmisille maksetaan hyvin jääkiekon pelaamisesta, Helenius nauratti Nuijan väkeä.
Hän muistutti, että ura voi olla kiinni pienistä sattumista.
– Minä sain tilaisuuden 15-vuotiaana, kun joukkueen ykkösmaalivahti sattui loukkaantumaan, ja uramme lähtivät eri suuntiin. Sen jälkeenkin olen onnistunut näytön paikoissa ja edennyt urallani, Jokereissa KHL:n ammattilaisliigaa pelaava Helenius sanoo.
Miehen vähättelyt eivät menneet läpi, vaan Vaismaa ja muut panelistit saivat Heleniuksen muistelemaan vuosia ennen kuin hänelle tarjoutui tilaisuus näyttää kykynsä.
– Kyllähän juniorivuosina sai tehdä hommia. Ehkä silloin vaadittiin sisua, kun treenit loppuivat kaupungissa illalla puoli yhdentoista aikaan, ja seuraavana aamuna piti lähteä kouluun. Moni lähti menemään, kun ei jaksanut sitä, Helenius myönsi.
Panelistit tulivat siihen lopputulokseen, että jääkiekon lisäksi monen muunkin alan menestys vaatii sisua, säkää ja lahjakkuutta. Kaikki saamme elämässämme näytön paikan, mutta osaammeko käyttää sen?
Sisu on arvolatautunut sana
Suomalaisesta sisusta tuli maailmalla käsite palkintopöydät putsanneiden kestävyysjuoksijoiden ja talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan sinnitelleiden korpisotureiden ansiosta.
Sisu on arvolatautunut sana. Sitä käytetään yleensä myönteisessä merkityksessä, ei tavasemaisessa mahdottoman yrittämisessä ja typerän tavoittelussa.
– Substantiivi muuttuu adjektiiviksi, jos niin halutaan, sanoilla työkseen askarteleva Seija Holma sanoi.
Hän vertasi Tavasen sisukkuutta Päntän äijään.
– Siellä on järvi sen verran jäässä, että voi Päntän äijä mennä putoamaan, kyläläiset sanoivat syksyisin, Holma siteerasi Pentti Haanpään novellia.
Myös Pälkäneen Suomalaisen Nuijan järjestämä Sisua! -tapahtuma sai niskaansa melkoisen arvolatauksen, kun Suomen Sisun puheenjohtaja Olli Immonen kohahdutti sen alla rasistisilla kirjoituksillaan.
– Tämä tilaisuus ei liity mitenkään Suomen Sisuun, vaan ennemminkin kehitysvammaisten olympialaisissa parhaillaan kilpailevan Sisujengin henkeen, juontaja Kalle Vaismaa määritteli.
Panelistien mielestä sisulla pitäisi taistella hyvien asioiden puolesta, eikä mitään vastaan.
– Sisua pitää käyttää ihmisyyden puolesta. Että ihminen saisi olla sellainen kuin on. Että antaisimme tilaa toisille ja ottaisimme oman paikkamme ylpeänä ja intohimolla, Tapio Aaltonen sanoi.
– Haaveilen maailmasta, jossa voi tykätä itsestään niin paljon, että voi tykätä toisistakin, Seija Holma sanoi.
Lehti palkitsee virheet lampaan takapuolilla
Oppineiden sanataitureiden rinnalle pukukoppiviisautta tuonut Riku Helenius tarjosi yksinkertaisia elämänohjeita, jotka toimivat myös kiekkokaukalon ulkopuolella. Niistä ehkä tärkein on se, ettei virheitä kannata jäädä vatvomaan.
Marketta Vaismaata ihmetytti se, miten jääkiekkomaalivahti pystyy kokoamaan itsensä epäonnistumisen jälkeen.
– Niskassa on kansan paineet ja ympärillä tuhatpäinen fanaattinen yleisö. Olet maalissa yksin, ja sitten selän taakse alkaa lipsahdella kiekkoja vasemmalta ja oikealta. Minulla ei olisi sellaiseen tilanteeseen kuin kaksi selviytymiskeinoa: alkaisin itkeä tai lähtisin pois, Marketta Vaismaa sanoi.
– Ei sitä tarvitse itse miettiä, jääkö maalille, kyllä (Erkka) Westerlund vilkuttaa, kun on aika tulla pois, Helenius vastasi.
Hänen mielestään sisu tai hampaat irvessä taisteleminen ei auta kaukalossa vaikealla hetkellä – eikä varsinkaan maalivahtia.
– Jos jääkiekossa alkaa koohottaa ympäriinsä, niin peli menee söhläämiseksi. Taakse menneille kiekoille ei enää mahda mitään, ja siksi pitää vain rauhoittua, nollata ajatukset ja tehdä asiat mahdollisimman yksinkertaisesti. Helppoja maaleja on turha jäädä miettimään, niistä voi sitten lukea seuraavana päivänä iltalehdestä, Helenius kuvasi lehteen oman kuvaan viereen painettavia lampaan takapuolia.
– Kritiikit ovat seuraavana päivänä silakan kääreitä. Jos mokaa, niin pitää vain hyväksyä, että välillä tässä käy näin, Seija Holma säesti.
Mukavuusalueelta on vaikea poistua
Talvisota ja jälleenrakennusajasta alkanut nousu kansakuntien kärkijoukkoon ovat valtavia kansallisia tarinoita suomalaisesta sisusta.
– Yhdysvaltain suurlähettiläskin totesi, että suomalaiset ovat parhaimmillaan pahassa paikassa. Mutta nyt asiat ovat mukavasti. Mistä löytäisimme sisun? Tarvitsisimme taas auttamisen kulttuuria ’kaveria ei jätetä’ -hengessä, Tapio Aaltonen sanoi.
Hänen mielestään maailmalta löytyy suomalaisten lisäksi paljon muitakin sisukkaita kansoja.
– Mutta meillä on sisu-sana, jota arvostetaan laajalti. Voisimmeko levittää sisun ilosanomaa maailmalle, hän kysyi.
Aaltonen sanoi, että unelmat alkavat toteutua vasta sen jälkeen kun on kohdannut ja ylittänyt ensimmäiset vastoinkäymiset.
– Esteet ovat vain hidasteita, mutta osa ihmisistä lannistuu ja toteaa, ettei tämä ollutkaan minua varten.
Aaltonen ei kannusta hakkaamaan päätään jääräpäisesti seinään, sillä viisas osaa myös antaa periksi oikeassa kohdassa.
Työyhteisöjä ja johtajia kouluttaessaan Aaltonen puhuu pöntöstä, jonka sisälle ihminen joutuu tai asettuu.
– Asetamme itsellemme turhia rajoja siitä, mikä on sopivaa.
Hän sanoi, että uuden oppiminen on hankalaa, mutta palkitsevaa.
– Jos teemme kaiken aina samalla tavalla, pysymme mukavuusalueellamme. Pienikin tottumus elämässä on tosi vaikea muuttaa.
Jääkiekko on lopulta yksinkertaista hommaa
Vuonna 2006 Suomelle nuorten MM-hopeaa torjunut Riku Helenius valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja varattiin ensimmäisellä kierroksella NHL:n taalaliigaan. Menestys perustui yli kymmenen vuoden ajan tehtyyn työhön.
Helenius oli seitsemän vanha, kun Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa. Se vei hänet muiden pälkäneläispoikien tapaan kaukalolle.
– Pelaaminen oli hauskaa ja hyvä vaihtoehto kylillä pyörimiseen.
Heleniukselta löytyi kavereita enemmän paloa, ja hän jatkoi kiekon parissa kohti ammattilaiskaukaloita.
– Mutta nyt puhuisin ennemminkin kiitollisuudesta kuin sisusta: olen onnekas, kun saan tehdä sitä, mistä tykkään, ja siitä vielä maksetaan.
Tässä vaiheessa uraa urheilu ei vaadi suuria uhrauksia, vaan enemmänkin sinnikkyyttä istua lentokoneessa.
– Totta kai elämässä pitää tehdä valintoja. Pitää syödä ja harjoitella huippu-urheilijan tavalla, eikä yössä voi painaa päätyyn asti. Kymmeneen vuoteen en ole päässyt jouluksi kotiin, mutta en minä sen vuoksi ole ollut laittamassa luistimia naulaan.
Riku Helenius ei kauheasti innostu henkisistä valmentajista pukukopissa.
– Jääkiekko on loppupelissä aika yksinkertaista hommaa. Ei meidän tarvitse mitään Kreikan kriisejä miettiä.
Pelaajilla on ympärillään joukkue, jonka puolesta jokainen tekee kaikkensa.
– Ei kukaan pelaa yleisölle tai valmentajalle, vaan joukkuekavereille.
Tapio Aaltonen kaipaisi samanlaista kannattavaa ja nostavaa sisuenergiaa myös työpaikoille ja perheisiin.
Sisu sopii sekä miehen että naisen nimeksi
Nuijan Sisua-tapahtuma järjestettiin Sisun juhlavuoden innoittamana. Sisu pääsee vihdoin myös kalentereihin: nimipäivää vietetään helmikuussa Kalevalan päivänä. Nuijan panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että Sisu sopii sekä miehen että naisen nimeksi.
Sisua-tapahtuman yhteydessä avattiin nostalginen valokuvanäyttely. Mustavalkoisia kuvia esitellyt Marketta Vaismaa ihmetteli, miten valmiilta ja yksinkertaiselta maailma vanhoissa kuvissa näyttikään.
Hän kiinnitti huomiota siihen, että kuvissa paistaa aina aurinko.
– Missä on tuuli ja räntäsade?
Hän muistutti, ettei kuvien henkilöissä näy myöskään sisäinen kokemus: se miten vihaamme vatsallamme ja rakastamme verisuonistollamme.
Hanhiniemi huipensi illan
Sisua-tapahtuma toi 2010-luvulle päivitetyt iltamat Nuijalle. Ajatuksia herättävä ja hauska paneeli sekä valokuvanäyttely virittivät illan teemaan. Elina ja Eetu Järvinen tauottivat ohjelmaa korvia hivelevillä musiikkituokioilla.
Väliajalla poikettiin pihagrillillä. Sen aikana soittokamojaan viritellyt Pauli Hanhiniemikin oli liikkeellä rennossa iltamien pelimannihengessä.
– Tuleeko vielä ohjelmaa vai voiko jo ruveta soittamaan, mies huhuili ja polkaisi ensimmäisen kappaleen käyntiin.
Yhdessä Kangasalta lähtöisin olevan basisti Ville Rauhalan kanssa Hanhiniemi tuoresti Kolmannen naisen hittejä ja tarjosi niiden lomassa myös soolouransa helmiä.
Mies nautti silmin nähden vanhojen hittien soittamisesta. Niistä kuultiin kaikki tärkeimmät: heti alkajaisiksi Äiti pojasta pappia toivoi ja illan päätteeksi Tästä asti aikaa.
Nuijan akustisesti hankala sali soi upeammin kuin koskaan. Siitä saadaan kiittää sahalahtelaisten gospelmuusikoiden Minna ja Jussi Pyysalon äänentoistolaitteita ja ennen kaikkea osaavaa miksaajaa.
Tunnelma kärsi kuitenkin siitä, että sali oli hädin tuskin puolillaan väkeä. Ilta oli täynnä päällekkäisiä tapahtumia, ja siksi Nuijalle riitti vain vajaat sata kuulijaa.
