Koukkula ja Haapala hyppäsivät Pohjoismaiden mestareiksi

Nuorten EM-kisoissa kahdeksanneksi hypännyt Topias Koukkula voitti kolmiloikan Pohjoismaiden mestaruuden.
Nuorten EM-kisoissa kahdeksanneksi hypännyt Topias Koukkula voitti kolmiloikan Pohjoismaiden mestaruuden.

Topias Koukkula ja Heta Haapala venyttivät nuorten Pohjoismaiden mestareiksi Espoon Leppävaarassa viikko sitten käydyssä nelimaaottelussa.

Kangasalan Urheilijoita edustava Koukkula hyppäsi kolmiloikan kultaa tuloksella 15,37. Suomi otti lajissa kaksoisvoiton, kun Imatran Urheilijoiden Arttu Tyystjärvi ylitti ensimmäistä kertaa niukasti 15 metrin rajapyykin. 19-vuotiasta Koukkulaa PM-kulta ei lämmittänyt, sillä hän haki Leppävaarasta kovaa tulosta ja paikkaa miesten Ruotsi-maaottelussa.

Tampereen Pyrintöä edustava Heta Haapala voitti tyttöjen pituuden tasan kuusi metriä kantaneella leiskautuksellaan. Vaasan Vasaman Emma Pullola varmisti Suomelle kaksoisvoiton kaksi senttiä lyhemmällä hypyllään.

19-vuotias Haapala nousi mestariksi viimeisellä yrityksellä.

– Viimeinen hyppy oli matala, mutta juoksu alkoi kulkea kisan edetessä. Kausi on ollut hyvä ja viiden parhaan tuloksen keskiarvo noussut selkeästi, terveenä viime vuodet harjoittelemaan päässyt ja hyvällä kehityskäyrällä oleva Haapala kommentoi.

Kaikki suomalaisnuoret eivät suoriutuneet yhtä hyvin kuin Kangasalan hyppääjät, vaan Norja vei nelimaaottelun voiton niukasti sekä tytöissä että pojissa. Suomi oli molemmissa maaotteluissa toinen, Ruotsi kolmas ja Islannin sekä Tanskan yhdistelmäjoukkue neljäs.

 

Nuorten PM-kisat, Espoo 29.–30.8.

M20 kolmiloikka 1) Topias Koukkula FIN 15,37, 2) Arttu Tyystjärvi FIN 15,04, 3) Marcus Nyberg SWE 14,91, 4) Christoffer Pool Wiklund SWE 14,82, 5) Ingar Kiplesund NOR 14,50, 6) Marius Tronslien NOR 13,73, 7) Tórur Mortensen DEN 13,10.

N20 pituus 1) Heta Haapala FIN 6,00, 2) Emma Pullola FIN 5,98, 3) Emma Stenlöf SWE 5,98, 4) Jonna Lindéen SWE 5,96, 5) Laura Tølløse DEN 5,68, 6) Emilie Berge NOR 5,68, 7) Emma Beiter Bomme DEN 5,51, 8) Caroline Fleischer NOR 5,50.