”Oliko hyvät treenit?”

– Oli enemmän vetoja, paljon uusia harjoituksia, eikä juostu niin paljon kuin tavallisesti, vetävät yhteen Arttu ja Roni Marttila.

Kaksikko on juuri saanut päätökseen salibandytreenit, jotka poikkesivat monella tavalla totutusta. Joukkuekaverit olivat osittain uusia, kuten valmentajat ja harjoitteetkin – mutta samassa tilanteessa olivat myös valmentajat.

Kaukalossa ja sen laidalla hyörineet toistakymmentä SB Lujan valmentajaa saivat luotsattavakseen ”demojoukkueen”, eri joukkueiden pelaajista kootun porukan, jolle piti suunnitella – ja vetää – laukaisemista ja maalintekoa opettavia harjoituksia. Päivä on ollut osa Salibandyliiton sbv1-valmentajakoulutusta, joka alkoi Luopioisissa jo syksyllä Luopioisten säästöpankkisäätiön myöntämän apurahan turvin.

– Koulutus on tarkoitettu aloitteleville valmentajille tai sellaisille, joilla ei valmennuskokemuksesta huolimatta vielä koulutuspohjaa ole. Pitkälti kyse on juniorivalmennuksesta, joka ulottuu viisivuotiaista tuonne C- tai B-ikäisiin junioreihin asti, selvittää kouluttaja Petri Widgren.

Widgrenin valvovien silmien ja opastavien kommenttien alla pälkäneläisvalmentajat laitettiin pienissä ryhmissä suunnittelemaan ja sitten vetämään lyhyt harjoitussessio. Palautetta saivat antaa treenien jälkeen Widgrenin ja pelaajien lisäksi muut valmentajat, ja saipa jokainen ryhmä miettiä itsekin omaa onnistumistaan.

Mietitäänpä yhdessä

Äänenkäyttö, ohjeiden selkeys ja valmentajien hyvä keskinäinen roolitus, jossa mieluiten vain yksi antaa ohjeet. Ryhmät käyvät läpi päivän suorituksia analyyttisesti ja keskustellen.

– Hyvä. Samaa treeniä olemme selvästi olleet katsomassa, Widgren nyökkäilee kommenteille.

Siinä kohdin, missä ryhmä itse näkee suorituksensa menneen osin metsään, Widgren huomaa myös hyvät puolet.

– Maalintekohan on loppujen lopuksi tahtokysymys, pääkopan asioita. Siinä voi olla hyväkin olla jokin porkkana, että tulee yrittäneeksi vielä kovempaa. Mutta aina pitää osata myös reagoida: joukkueen vireystila vaihtelee. Joskus jokin vaativa juttu harjoituksissa toimii, jonain päivänä helppokaan homma ei suju, hän tuumaa.

Valmentajakoulutuksen tarkoituksena ei ole antaa valmentajille käteen valmiita harjoitepankkeja tai toimintamalleja. Widgrenin mukaan tavoitteena on saada valmentaja alkamaan itse miettimään lajiin liittyviä asioita.

– Ihan parasta Luopioisissa oli se, että täältä tuli tosi hyviä harjoituksia. Esitin vielä ennen alkua toivomuksen, että kukaan ei toisi kentälle jotain sellaista tuttua ja turvallista, jota on jo aiemmin tehnyt. Näin tapahtui. Kouluttajan näkökulmasta on hieno nähdä, kun siellä yhdessä suunnitellessa alkavat silmät oikein kiilua. Tämä on juuri se pointti, olin itsekin ihan liekeissä! hän paljastaa.

 

Suunnitelmallisuus ja oikea ilmapiiri

On ainoastaan hyvä asia, että valmentajien innokkuus sekä oman osaamisensa että valmennustoiminnan kehittämiseen on kasvanut. Suunnitelmallisuutta Widgren näkisi silti suomalaisessa juniorivalmennuskulttuurissa mielellään nykyistä enemmän.

– Välillä tullaan suoraan töistä harjoituksiin, mietitään siinä ovella mitä tehdään eikä tulla ajatelleeksi, miten hommaa haluttaisiin viedä eteenpäin. Suunnitelmallinen polku vaikuttaa myös pelaajan kehittymiseen.

Tähän puoleen kiinnitetään huomiota koulutuksissa, joissa pureskellaan toiminta tavoitteineen palasiksi jaksosuunnitelmasta viikkosuunnitelmaan ja edelleen yksittäiseen harjoitukseen. Tärkeää olisi, että valmentaja luulon sijaan itse todellakin ymmärtää, mitä milläkin harjoitteella tavoitellaan. Widgren ottaa esimerkiksi tikasharjoituksen, jossa juostaan vuorojaloin askeltaen maahan asetettujen ”tikkaiden” päällä ilman palloa ja mailaa.

– Jotkut sanovat heti reteästi, että onhan meillä sitä tehty. Usein kuitenkin unohtuvat laatutekijät, eli onko pelaajia pystytty ohjaamaan riittävästi ja harjoituksesta oikeasti saatu hyötyä. Ne ovat siinäkin monesti pieniä juttuja: polvien linja, käsillä rytmittäminen tai katse ylös, niin ryhti säilyy hyvänä ja niin edelleen.

Mikään ihmisen fysiologian professori, mestaritaktikko tai lajitietäjä ei Widgrenin mielestä tarvitse kuitenkaan olla lähteäkseen tekemään arvokasta juniorivalmennustyötä.

– Etenkin nuorten, alle 15-vuotiaiden, kanssa olisi tosi tärkeää pyrkiä luomaan ilmapiiri, joka on kannustava, rohkaiseva ja vuorovaikutteinen. Jos seura pystyy sellaista tarjoamaan, niin silloin valmentaja on mielestäni onnistunut hyvin tehtävässään.

Hän toivoo valmentajien pystyvän tutustumaan pelaajiin ihmisinä ja lähestymään myös opetettavia asioita sitä kautta. Yksilökohtaisen valmennuksen hän näkee Suomessa menneen jo eteenpäin, mutta matkaa sillä saralla riittää vielä taitettavaksi.

Salibandyliigassa liki 250 ottelua pelannut Widgren toivoo myös, että nuorten joukkueiden kohdalla liiallinen pelillisiin tuloksiin tuijottaminen jäisi nykyistä vähemmälle.

– Seurojen tulisi harjoittelussa nähdä tulosten lisäksi muitakin asioita – vaikkapa se, että seuran linjauksen mukaisesti seurasta kehittyy pallolla taitavia tai vaikkapa sitten urheilullisia pelaajia. Kyllä alle 15-vuotiaiden kohdalla seuralla pitäisi aina olla muita toimintaa ohjaavia linjauksia kuin pelkkä Suomen mestaruuden voittaminen.

 

Aktiiviura vaihtui puoliaktiiviseen

Kuluneen sanonnan mukaan ne, jotka eivät itse osaa, opettavat. Petri Widgrenin kohdalla tämä ei ihan täysin pidä paikkaansa, sillä hän on pelannut pääsarjatasolla salibandya yksitoista vuotta. Aktiiviura huipputasolla päättyi Sveitsissä voitettuun mestaruuteen joitakin vuosia sitten.

– Minulla oli päivätyö ja pari pientä lasta kotona, joten katsoin silloin olevan hyvä hetki lopettaa, vaikka iän puolesta olisin vielä voinut jatkaakin.

Liiton valmennuspäällikkö Miikka Lamu, Widgrenin tuttu, kyseli uransa lopettanutta peluria muihin hommiin ja saikin Widgreniltä myöntävän vastauksen yhden välivuoden jälkeen. Nyt Widgren vetää valmentajakoulutuksia ja töidensä ohessa valmentaa myös Classicin C-junioreita.

– Ei päässyt lajista irti, mutta onhan tämä hieno laji ja mukavaa sen kanssa on touhuta. Nykyisin se ei enää vie ihan niin paljon aikaakaan… vaikka kotosalla kyllä joskus niin sanotaan.