Iik, sehän on siili

Helatorstaina näimme jonkin ensin liikkuvan pihassamme ja sujahtavan sitten aidan alta läheiseen metsikköön. Tuolla jollakin oli piikkipeite ja pienet töppöjalat: sehän on siili! Minä säntäsin hakemaan kameraani , mutta ulkona oli jo sen verran hämärää, että siili jäi ikuistamatta.

Viisi minuuttia sen jälkeen kun siili oli hävinnyt näköpiiristämme, ryhdyin etsimään tietoja siilien ruokinnasta.  Puolen tunnin päästä tiesin jo olennaisimman: ei maitoa, vaan puhdasta vettä; kissan tuoremuona on runsasproteiinisena hyvää ravintoa, samoin rouhitut maapähkinät. Jos tarjoaa siilille raksuja eli kissojen kuivamuonaa, raksut täytyy muistaa liottaa. Siili on yöeläin, joten hyvä aika ruokkia niitä on hämärän tullen ja mieluiten aina samaan aikaan. Ruokinta-astiana esimerkiksi paistinpannu on hyvä, sillä se ei pääse kaatumaan siilien nojaillessa ruokakipponsa reunoihin. Siilejä kannattaa ruokkia huhti-toukokuussa ja pitää väliä kesä-heinäkuun ajan. Syksyllä ruokinta aloitetaan uudelleen, sillä silloin eläin hyötyy ruokinnasta eniten. Ruokintaa jatketaan syksyllä niin kauan kuin siilejä käy syömässä.

Vasta seuraavana aamuna mietin, miksi siilin näkeminen innosti koko perhettämme niin suuresti. Tajusin, etten ole moneen vuoteen nähnyt siiliä. Puhuessani siilin vierailusta ystävillemme ja tuttavillemme huomasin, että kovin monella muullakaan ei ollut tuoreita näköhavaintoja tästä pienestä yöeläjästä. Kukaan ei tiedä tarkkaan Suomen luonnonvaraisten siilien määrää, mutta ihmisten tekemistä havainnoista voi kuitenkin päätellä, että niiden määrä on vähenemässä kaikkialla Suomessa. En enää edes muista, koska olen viimeksi nähnyt yliajetun siilin raadon maantien varressa. Aikaa siitä kuitenkin on. Ja paljon.

Perjantaina marssin oikopäätä kauppaan ja ostin kissanruokaa. Kymmenen aikaan illalla vein kipon pihalle siihen kohtaan, jossa siilin viimeksi näimme. Mielessäni kävi, mahtaako kissanruoka houkutella paikalle kaikki kulmakunnan linnut ja vapaana kulkevat kissat, mutta kippo pysyi yön aikana koskemattomana. Mikä pettymys. Lähiaikoina aiomme tehdä uuden ruokintayrityksen, vaikka siiliä ei olekaan helatorstain jälkeen enää näkynyt. Mahtaako se vielä löytää pihaamme?