Mummon murinat
Tuli tutkituksi lehdestä seurakunnallisia tietoja, siis kastettuja, vihittyjä ja kuolleita. Välähti mieleen, että kovasti paljon suomalaisten etunimet ovat vuosikymmenten mittaan vaihtuneet. Edesmenneissä on Mattia, Penttiä, Paavoa, Erkkiä, Lauria, Liisaa, Eilaa ja Sirkkaa. Vihille menijöissä on näitä uudempia kuten Minnoja, Jaanoja, Sareja, Jareja, Vesoja, Petrejä jne.
Kastetuissa on laaja kirjo kaikennimisiä vauvoja. Muistamme ne vanhat ajat, jolloin pappi saattoi tehdä tenän, jos joku yritti saada kirkonkirjoihin jotakin outoa ja Suomessa tuntematonta. Nyt eletään erilaista tyyliä, kun ulkomailta tulee uusia virikkeitä jatkuvasti. Joku isä haluaisi pojalleen maailmankuulun rallikuskin nimen, mutta äiti tekisi vauvastaan Hollywood-tähden kaiman. Kun Armi Kuusela valittiin vuonna 1952 maailman kauneimmaksi, niin aika moni tyttövauva kastettiin Armiksi.
Meidänkin maassamme on yhä enemmän perheitä, joissa vain toinen vanhemmista kotimaista tuotetta ja toinen on tullut jostakin ulkomailta, jopa aika kaukaakin. Jos tasapuolisia ollaan, niin molempien toiveilla on oikeutuksensa. Pitää saada vauvan nimeen ainakin osa sieltä toisesta suvusta ja toisesta kulttuurista.
Nykyään enenevät nekin perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat ulkomailta. No tätä asiaa ei mummo hallitse, koska heidän lastensa nimet ovat harvoin luterilaisissa seurakuntatiedoissa. Kun kristinusko tuli Suomeen, alkoi meillekin varmaan ilmestyä Gabrieleja, Matteuksia, Nikodemuksia, Daavideja ja muita Raamatusta tuttuja nimiä. Kirkonkirjoissa ne olivat tuolla tavalla kirjoitettuina, mutta kotioloissa poikaa sanottiin Kaapoksi, Matiksi, Nikoksi tai Taavetiksi. Koska kirkollisessa historiassa miehet olivat naisia tärkeämpiä, niin naisten raamatullisia nimiä lieneei vähemmän. No Mariaksi on toki kautta aikojen tyttöjä kastettu, Esteriä ja Rebekkaakin on esiintynyt.
Kun suomalaisuusaate aikanaan kukoisti ja Kalevalakin ilmestyi, niin paljon sen sortin nimiä alettiin antaa täkäläisille vauvoille. Nyt pääsivät tytötkin apajille. Tellervot, Tuulikit, Kyllikit, Mielikit ja Ainot tulivat muotiin. Noita nimiä suosivat monet ruotsinkielisetkin sivistyneistöperheet, esimerkiksi Järnefeltit, joiden tyttärestä tuli Aino Sibelius. Myös poikalapsia kastettiin kalevalaiseen tyyliin, oli Kullervoa, Kalervoa, Ilmaria, Väinämöä sekä metsänjumala Tapiota ja vedenjumala Ahtia.
Aiemminhan monet nimet olivat tulleet ulkomailta ja sitten vain muuntuneet meidän suuhun sopiviksi, nämä Robertit, Waldemarit, Victorit, Elisabethit ja Margaretat. Yksi asia ihmetyttää: Suomessa elettiin yli sata vuotta venäläisvallan aikaa, mutta aika vähän tänne juurtui sikäläistä nimistöä.
Yleensä meillä jo nimestä tietää, onko kysymyksessä mies vai nainen. Mutta Luopioisissakin on joskus hämmästynyt, kun Vieno ja Kaino olivatkin miehiä. Samassa kylässä asui isäntä Tuovi ja rouva Tuovi. Mummon ekassa työpaikassa pomo, Kaino Johannes, oli jämäkkä mies. Moni muistaa TV:sta Niskavuoren vanhan emännän, Rauni Luoman ja hänen kaimansa Rauni Mollbergin, kuulun miesohjaajan.
Ajassamme on yksi ilahduttava ilmiö: Otetaan uudelleen käyttöön edellisillä sukupolvilla olleita ja muita vanhoja nimiä, jotka aikanaan hylättiin ikävinä ja epämuodikkaina. Joskus niissä on vahva tunnearvo ja perinne, joskus ne vain tuntuvat nykyvanhemmista ihan ihanilta. Onhan hartaasti toivottu tytöntyllerö todellakin Helmi tai Lahja. Ja ainutlaatuinen poikalapsi on ihan oikeasti Onni tai Aarre.
Mymmeli
