Mummon murinat
Ikäihminen tutkii joskus vanhoja papereitaan. Tarkoitus on jalo: turhat pois ja järjestykseen ne, joista olisi jälkeläisille iloa. Tuli vastaan kansakouluaikaisia ryhmäkuvia. Niitä piti tiirailla tarkemmin. Vielä muisti kaikkien nimet, vaikka aikaa on kulunut liki seitsemänkymmentä vuotta.
Palautui mieleen, että luokassa oli monta Karjalasta tullutta evakkoa. Olivat jo muutaman vuoden kylässä asuneet ja hyvin kotoutuneet. Kantaväestön aikuisetkin olivat tutustuneet tulokkaisiin, eikä ihme, koska kahdessa lähitalossa oli karjalainen vävy ja yhdessä miniä. Ulkonäöltä eivät meistä eronneet, kielikin melkein sama, ja uskonto. No, yksi perheistä oli kreikkalaiskatolinen.
Sitten jatkossa ei kotikunnan väessä juuri lisämuukalaistumista näkynyt. Kun ei itsekään vuosikymmeniin oman läänin ulkopuolella asunut eikä etelän mailla reissaillut, niin kovin oli suppea kuva siitä, miltä ihmiset näyttävät. Joskus kahdeksankymmenluvun alussa tuli Tukholman keskusasemalla odotellessaan katselleeksi ympärillä parveilevaa kansaa. Silloin sai tuntumaa siitä, miten paljon erinäköisiä ihmisiä on olemassa. Tosin olimme jo jonkin verran nähneet muukalaisia TV-uutisissa. Filmitähdet taisivat silloinkin olla vielä kovasti meikäläisten näköisiä.
Viime vuosikymmeninä maahanmuutto on Ruotsissa ollut runsasta ja monipuolista, joten suomalaisia ei kai siellä enää pidetä omituisina otuksina: tyhminä, laiskoina, juoppoina ja sosiaalitukien varassa elävinä. Varmaan niissä Euroopankin valtioissa, jotka ovat aikoinaan vaurastuneet siirtomaillaan, annetaan tällä vuosisadalla arvo Afrikasta muuttaneille ihmisille. Yhdysvalloissa on mm. miljoonia entisten orjien jälkeläisiä, jotka nyt ovat äänioikeutettuja täysivaltaisia kansalaisia. Sujuukohan kaikkinainen ihmisten välinen kanssakäyminen edelleen yhtä hyvin, jos Donald Trumpista tulee presidentti?
Mummo tuli lukeneeksi kulttuurihistoriaan ja sosiologiaan erikoistuneen Jari Ehrnroothin kirjaa Hyvintoimintayhteiskunta. Siinä käsiteltiin muun muassa äskettäistä rasismikeskustelua. Kansanedustaja Nasima Razmyarin kantana oli, ettei kukaan lapsi kasva rasistiksi, elleivät aikuiset hänestä sellaista tee. Ministeri Petteri Orpo korosti hyvää kotouttamista, mutta mainitsi myös, että erilaisuuden pelkoon on ihmisellä luontainen taipumus. Juuri siksi hänet on kasvatettava hyväksymään erilaisuus, ettei hänestä tulisi rasistia.
Ministerin kanta tuntui aika uskottavalta, siis että tämä oudon pelko on syvällä meidän perimässä. Kymmeniätuhansia vuosia ovat ihmiset asuneet omiensa kanssa yhdessä. Luontaistaloudessa ei paljon tarvinnut ulkomaankauppaa muukalaisten kanssa käydä. Jos näköpiiriin ilmestyi outo henkilö, niin hänet koettiin viholliseksi. Rauhanomainen tutustuminen ja yhteistyön syntyminen oli varmaan aika hidasta.
Ehkä eivät ihmiset vieläkään ole luonnostaan kovin kaukana menneitten vuosituhansien alitajuisista peloista, vaikka tänä aikana osa väestöstä reissaa ympäri maailmaa ja vaikka Suomessakin nykyään on paljon erinäköisiä asukkaita. Vaikka Sydän-Hämeessäkin osuu muukalaisperhe samaan bussiin tai joukko tummia miehiä kanssamme kaupan jonoon, niin tutustuminen ei suju kädenkäänteessä. Ei auta, vaikka moitittaisiin tyhmiksi rasisteiksi. Eivät hitaat hämäläiset pahoja ole, tottuminen vain ottaa aikansa.
Mymmeli
