Auttaminen ei ole vaikeata. Varaa joka tai joka toiselle viikolle tunti tai kaksi aikaa, nappaa käsikynkkään ikäihminen ja saat aikaan suuren ilon. Ilon, joka leviää moneen suuntaan.
Vuosi sitten Ikäinstituutti käynnisti Vie vanhus ulos -kampanjan, jolla haluttiin kiinnittää huomiota ikäihmisten ulkoilumahdollisuuksiin. Tänä vuonna kampanja korostaa ympärivuotista ulkoilua.
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen aktiivit ovat ottaneet teeman sydämenasiakseen. Tarkoituksena on saada yksityishenkilöistä, yhdistyksistä ja järjestöistä vapaaehtoisia liikuttamaan vanhuksia myös talvisaikaan. Auttamiskynnystä madalletaan vapaaehtoistyössä toimivien virkistyspäivällä 30.8. ja kampanjan aloitustilaisuudella 13.9.
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen puheenjohtaja Eino Anttila huolehtii vanhusten liikkumisesta kuntosalivuoroilla, mutta mielipide löytyy myös ulkoiluun.
– Ulos pitää päästä syksyllä ja talvellakin, vaikka säät eivät suosisikaan. Vanhuksella neljän kuukauden tauko voi tarkoittaa sitä, ettei enää kevään tullen pystykään ulkoilemaan, Anttila perustelee vähemmän kauniin kelin liikkumista.
Asevelitiellä soditaan
Markku Saarela ja 88-vuotias Erkki Järvinen ovat nauttineet jo vuosia toistensa seurasta. Aikoinaan Saarela ryhtyi Järvisen lenkkikaveriksi pienen patistelun jälkeen.
– Joku Luopioisten vierellä kulkijoista sanoi, että nyt sinä Markku ryhdyt käymään täällä! Siitä se lähti, Saarela naurahtaa.
– Hyvin meillä juttua löytyy, kaikenlaisesta, Erkki Järvinen myhäilee.
– Erkki on sotaveteraani, ja minä taas olen pyrkinyt muuten perehtymään asiaan, niinpä yhteisiä kiinnostavia keskustelunaiheita syntyy helposti. Saarela lisää.
Asevelitieltä saattaa löytyäkin hylsy poikineen, kun kaksikko kaartaa ulkoiluttamaan Järvisen rollaattoria. Työllään Saarela kokee vain täydentävänsä lähiomaisten huolenpitoa.
Yksinäisyys lievittyy samalla
Aini ja Reino Stenman poikkeavat Kostiakotiin lähes viikoittain. Rouva pitää sisätiloissa seuraa virkkusilmäiselle Aino Tammelle, johon hän on tutustunut serkkunsa välityksellä. Puheenaiheita irtoaa Laitikkalan asioista tai mitä lehdestä sattuu mieleen jäämään.
Sillä aikaa kun rouvat viihtyvät sisätiloissa, saattaa Reijo Stenman Arjo Anttilan ulkoilmaan. Salskea kasikymppinen näyttää tummissa verkkareissaan ja lippalakissaan aidolta urheilumieheltä. Jutut ja silmien pilke paljastavat miehen myös melkoiseksi huuliveikoksi.
– Minä pystyn ulkoilemaan vielä yksinkin, mutta totta kai on mukavampaa, kun on juttuseuraa, Anttila toteaa ja paljastaa sivulauseessa ulkoilun syvemmän henkisen merkityksen.
Ensimmäisen lenkin jälkeen Stenman tiedustelee Anttilan jaksamista.
– Vähän huonosti, mutta kyllä mä mukaan tuun, jos tehdään vielä toinen kierros. Pääasia ettei myöhästytä ruokailusta, hyväkuntoinen Anttila virnistää.
Ystävyyttä syntyy moneen suuntaan
Sen sijaan Osmo Virénin urheilijanuorukaisesta on jäljellä enää sama sukunimi juoksijasuuruuden kanssa. Vielä Virén tarkenee pyörätuolikyydissä lämpimässä fleece-asussa, mutta loskakeleillä lämpimänä pysyminen onkin jo hankalampaa.
Terttu Kittilälle ja Pirjo Turuselle lämmin taas tulee helposti, kun daamit puskevat yhteisvoimin Virénin pyörätuolia ylämäkeen. Aina juttelu ei luonnistu vanhuksen puhevaikeuksien vuoksi, joten välillä voi rupatella ulkoilun ohessa vaikkapa toisen vapaaehtoisen kanssa. Varsinaisesti naisten kotikenttä on Palvelutalo Kanervassa, jossa puuhanaiset järjestävät vanhuksille kaikkea mahdollista tuolivoimistelusta askarteluun.
– Tässä työssä syntyy aitoja ystävyyssuhteita vanhusten kanssa. Joskus on oikein tippa linssissä, kun tapaamisen jälkeen erotaan, Kittilä kertoo vapaaehtoistyön annista.
– Hyvän mielen tästä ainakin saa, Pirjo Turunen lisää ja kannustaa myös nuoria ja työikäisiä mukaan ulkoiluavuksi.
Eino Anttila summaa vapaaehtoistyön ja yhteisten ulkoiluhetkien tuomaa monenlaista hyötyä ja helpotusta.
– Varmasti vanhusten muualla asuvia lapsiakin huojentaa, kun he tietävät, että joku auttaa ja huolehtii.
