Entisen Sahalahden pitäjän ehdoton keskuspaikka oli vielä 50-luvulla Pakkalan kylä. Huutijärvi-Kuhmoinen tien valmistuttua tämä asema siirtyi kirkonkylälle. Lähestyessäni vanhaa Kuhmalahden tietä, joka tuolloin oli valtaväylä, näin ensiksi Aurasen sahan ja myllyn. Laitos oli pienellä töyräällä, oikealla puolen tietä. Talvisin sen pihatienoo täyttyi tukeista, joita sitten kevätkausi sahailtiin rakennuspuiksi. Siirtolaiset ja muutkin tarvitsivat niihin aikoihin paljon lautoja, koska rakentaminen oli vilkasta. Myös jauhatukset jyvistä jauhoiksi onnistui samassa paikassa. Tien varressa oli vielä punainen lautarakennus, missä ainakin kerran järjestettiin VPK:n sammutusharjoitus. Pruutat oli tuotu kylästä ja Rannan Mauno päällikkönä johti näytöstä. Letkut vedettiin yli tien Pakkalanjärveen ja kohta oli lato perusteellisessa suihkutuksessa. Pettymykseni oli suuri, kun oli kuvitellut, että lato ensin sytytetään ja sitten sammutetaan, mutta eihän siinä niin käynyt. Järvi on aika pieni eikä kovin syväkään, mutta yksi saari siinä sentään on. Puurosaari on siellä lähellä Tursolan puoleista rantaa.
Tuo järvi palauttaa mieleeni muistoja lapsuuteni ajoilta, vaikka oma onkikiveni olikin Keljonjärven rannalla. Pakkalan järvellä näet pidettiin joka talvi totalisaattori ravit joita koko pitäjä kävi katsomassa. Eräänä vuonna sinne oli tullut joku mies, muistelen hänen Kuhmoisista tulleen mukanaan kaksi kesyä hirveä, joita hän käytti vetojuhtina, suorittaen maksusta lapsille ajelua. En ollut kyydissä, katselin vierestä. Hirvien nimet olivat Jussi ja Magnus. Toisinaan Karhumäen veljekset suorittivat yleisölennätyksiä nelipaikkaisella Pirkka koneella ja minäkin tuollaisena kansakouluikäisenä pääsin ensikerran lentämään. Muistiini ei ole jäänyt mistä rahat sain, mutta jotakin suurta ja ihmeellistä se silloin oli nähdä Sahalahtea ilmasta kymmenkunta minuuttia, siitä riitti puhetta kauan. Surulliseen puoleen taas kuuluu ainakin yhden henkilön hukkuminen pilkkimatkalla. Yhtenä talvena kierteli laajalla alueella ns. ”Hämeen susi” Se nähtiin milloin missäkin ja monikymmenpäiset miesporukat jahtasivat sitä viikkotolkulla. Susi oli silloin rintamailla harvinainen mutta myös hyvin vaarallinen, joten se täytyi saada pois päiviltä mitä pikimmin ja lopulta siinä onnistuttiin. Susi täytettiin ja sitä kuljetettiin näytteillä eri pitäjissä. Minäkin näin sen Pakkalassa ja katsojat olivat helpottuneita, kun moisesta uhkasta oli päästy.
Noustessa Pakkalan keskusraitille, ohitetaan ensin vasemmalle jäävä Kunnin talo. Oikealle jää Erkki Hampaalan tilan päärakennus. Sitä seuraa Käyhkön veljesten paja ja osuuskassan toimitalo sekä Pakkalan osuusmeijeri IL joskin hieman kauemmas tiestä. Harvinainen yhtiömuoto antoi koulupojille aina hiukan ilveiltävää. Arkiaamuisin sinne tuli aina hevoskärryjä maitokuormineen ja alkoi siinä jo olla kuorma-autojakin joukossa. Sitten alettiin laskea loivaa myötälettä. Vasemmalle jäi Kangasalan osuuskaupan myymälä ja sitä vastapäätä Kuhmalahden apteekin Sahalahden lääkevarasto. Tontin kulmalta erkanee kirkolle johtava maantie. Pakkalan kauppayhtiö, kylän toinen sekatavarakauppa jää risteyksen kohdalla vasemmalle. Jos jatkaisin alaspäin ohittaisin oikealla Sahalahden Säästöpankin ja postitoimiston.
Kylän ainoa kaksikerroksinen rakennus, jossa sijaitsi vielä kunnankirjasto. Lähes vastapäätä oli Ojan pieni kioskikoppi, jonka liepeillä kylän pojat kesäsunnuntaisin vetelehtivät Pyynikin Helmeä lipitellen. Hieman eteenpäin olivat vielä uusi terveystalo ja Seppä-Einarin paja. Jos kuitenkin käännyn kirkolle johtavalle tielle, ohitan vasemmalla Savolan. Siinä oli VPK:n kalustohuone ja joskus sodan jälkeen kulkutautisairaala, jonka ikkunoiden takana kävimme ilkkumassa kavereille jotka siellä kurkkumätää potivat. Sisälle ei ollut asiaa.
Oikealle jäi seurakuntasisaren asunto, jonka edessä olevan orapihlajapensaan aina syksyisin putsasimme marjoista. Talon asukkaasta, joka oli hyvin touhukas ja värikäs persoona, riittäisi kyllä juttua pitkälle. Tien varrella on vielä muutamia maatiloja ja kansakoulu, josta jo aiemmin olen kertonut. Kylään kuuluu vielä Kontula, keskeinen juhlapaikka, jonka historia on kerrottu oikein omassa kirjassa.
Urheilukenttä oli myös hyvin keskeinen nuorison kohtauspaikka, jonka valmistumista seurattiin tarkkaan, ja jossa niin monet kisat käytiin ja kymmeniä ikimuistoisia hetkiä vietettiin.
Tällaisena minä muistan Pakkalan kylän 40-50 –luvulta. Ikääntyneempi lukija voi tuumia ovatko muistikuvat yhteneviä, vai olenko unohtanut paljon tai muistanut liikaa.
Kosti Tuominen
