Pälkäneen Musiikkiteatteri yhdisti voimansa ja taitonsa jälleen kerran esittämällä musiikkinäytelmän Matkalaukku. Musiikkiteatterin edellisestä näyttämötyöskentelystä ja musiikkiesityksistä olikin kulunut jo muutama vuosi. Viimeisin oli Kolme ilosta rosvoa ja sitä ennen saimme nauttia kokonaisesta musikaalista Tirlittan.
Ohjaaja Pasi Repo tarttui viime syksynä Pälkäneen Musiikkiteatterin ohjaksiin. Matkalaukku syntyi pikkuhiljaa, harjoituskerroista toiseen osaavissa käsissä.
Teatterilaiset saivat itse valita mieleisiään lauluja, joita halusivat esittää. Näiden suosikkikappaleiden ympärille syntyi tarina. Ja hyvä tarina olikin.
Tekstissä liikuttiin nykypäivän ja menneisyyden välillä muistojen kautta. Musiikkinäytelmä käsitteli kipeitä asioita kasvamisesta, nuoruudesta, elämän suurista valinnoista ja vanhenemisesta.
Näytelmä kietoutui Helenan (Marja-Liisa Suomalainen) ympärille. Hän halusi sinisilmäisenä tyttönä kokeilla siipiään ja tarttua rakkauden vietäväksi aina Ranskaan asti.
Upealta tuntuva elämä taitelijapiireissä ei osoittautunutkaan oikeaksi vaihtoehdoksi, varsinkin kun nuoruudenrakkaus alkoi hiipua. Tuttu ja turvallinen ympäristö houkutteli lopulta Helenan palaamaan kotimaahan, tosin monen mutkan kautta. Siitä kertoi Suomalaisen esittämä herkkä laulu Älä kiiruhda.
Surulliseksi näytelmä ei toki jäänyt. Pasi Repo oli taitavasti saanut huumorilla höystettyä useampiakin kohtauksia. Varsinkin Kaarina (Raija Vaaleri), Selma (Teija Kari) ja Yvette (Marjatta Saarinen) loivat hauskoja hetkiä näytelmään hahmoillaan ja lauluvalinnoillaan.
Teatteri-illan tunnelmapalat syntyivät ehdottomasti Ainon (Päivi Kosonen) ja Akselin (Matti Aaltonen) esityksillä Odotusta Pariisissa ja Pyhä toimitus.
Ei voi mitenkään unohtaa lahjakkaita lapsia ja nuoria, jotka ilahduttivat tuoreilla ja piristävillä lauluesityksillä, kuten Sisko, Mansikkamäki ja Missä muruseni on.
Hallittua laulua ja hienoa tulkintaa
Yleisö oli myös hyvin mukana näissä tunnelmissa. Välillä kuului iloisia naurun pyrähdyksiä, välillä katsomo oli odottavan hiljainen ja pyyhki silmäkulmiaan. Myönnän kuuluvani itsekin juuri tuohon katsojajoukkoon.
Musiikkiosuudet koostuivat pääasiassa suomalaisista pop-, balladi- ja iskelmähelmistä. Säveltäjinä olivat muun muassa Leskinen, Hector, Chydenius ja Tikanmäki. Saimme kuulla jo mainittujen lisäksi muun muassa Neitoperhon, Rakkauden jälkeen ja Nuoruustangon.
Lauluosuudet sujuivat pääosin kaikilta laulajilta hallitusti, unohtamatta kuitenkaan tulkintaa. Lauluihin eläydyttiin niihin vaatimalla intensiivisyydellä.
Laulajia säesti pianolla Maria Aaltonen. Nuoressa pianistissa sai aistia vankkaa muusikkoutta, sillä hän kuunteli tarkasti laulajaa, kuten säestäjän täytyykin ja tarvittaessa myös tuki laulajaa. Se on ihailtavaa työskentelyä.
Olin hyvin ilahtunut siitä, kuinka näytelmä ikään kuin antoi odotuttaa itseään illan kuluessa. Tarina piti katsojan totaalisesti otteessaan: mitä tapahtuu seuraavaksi? Kääntyvätkö asiat vielä parhain päin? Tunnin aikana ei ollut yhtään tylsää hetkeä.
Kokonaisuus oli erittäin toimiva. Teksti ja musiikki nivoutuivat luontevasti yhteen, ja siitä muodostui kokonainen ja ehyt paketti. Loppukiitoksien aplodit sen viimeistään kertoivat. Muusikko ja taitelija Seppo Hovi yleisön joukossa näytti myös hyvin tyytyväiseltä illan esitykseen.
Kirjoittaja on tamperelainen laulupedagogi ja laulutaitelija.
