Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry. sekä Kangasalan mielenterveystoimisto järjestivät Kangasalan kirjaston Harjulasalissa yleisöluennon, joka koski päihteitä ja mielenterveyden ongelmia sekä niiden keskinäisiä vaikutuksia.
Luennoimassa olivat Sonja Laine Kangasalan MTT:stä sekä kokemusasiantuntijana päihdetyöntekijä, entinen päihdeongelmainen Jutta Mujunen. Tilaisuuden avasi Sari Nurminen Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:stä.
Alkoholin käyttö aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 3000 kuolemaa. Liikakäyttäjiä arvioidaan olevan jopa 600 000. Jos jokaisen päihderiippuvaisen lähipiirissä yksikin ihminen joutuu tavalla tai toisella kärsimään omaisensa sairaudesta, ongelma koskettaa joka päivä reilusti yli miljoonaa suomalaista.
Mielenterveyden häiriöistä kärsii jossakin elämänsä vaiheessa vähintään joka viides. Entä kun päihderiippuvuus ja psyyken sairaus osuvat samaan henkilöön? Tuen ja tiedon tarpeelle ei tule loppua.
Kaksi sairautta, yhdet oireet
Päihderiippuvuus on sairaus itsessään, psyyken sairaudet ovat eri asia. Silti niillä on ilmeinen yhteys keskenään – toinen altistaa toiselle tai kumpikin kummallekin, tai niiden syntyyn vaikuttavat samat psykososiaaliset tai neurobiologiset tekijät.
– Yksiselitteistä vastausta siihen, mikä yhteyden aiheuttaa, ei ole löydetty. Sen sijaan se tiedetään, että noin 40 prosentilla alkoholin ongelmakäyttäjistä on jokin psyykkinen sairaus. Psyykkisesti sairaista henkilöistä taas 30 prosenttia kärsii jossain vaiheessa päihdehäiriöstä, Sonja Laine kertoi.
Nämä niin sanotut kaksoisdiagnoosipotilaat ovat erityisen vaikeasti hoidettavia, sillä onnistunut psykiatrinen hoito edellyttää päihteiden käytön lopettamista. Potilaan elämä on usein hoitoontulovaiheessa suistunut jo pahasti raiteiltaan; takana voi olla rahavaikeuksia, velkaantumista, avioero, lapsista vieraantumista, sosiaalisten suhteiden kaventumista.
Kaksi sairautta kasvattaa kaksinkertaisen taakan.
Laine kuvaili, miten alkoholi ja huumeet vaikuttavat aivoihin ja psyykeen. Alkoholidementia syntyy pitkäaikaisen juomisen seurauksena; amfetamiinin käyttö voi aiheuttaa pysyviä persoonallisuuden muutoksia. Molemmat voivat johtaa pitkän ajan kuluessa psykoosiin, mutta toisaalta jo kannabiksen kertakäyttökin saattaa laukaista psykoosin tai skitsofrenian.
Muita seurauksia voivat olla esimerkiksi masennus, paniikkihäiriö, sekavuustilat ja henkinen taantuminen. Psyykkiset sairaudet ilman päihteitä aiheuttavat vastaavia oireita.
– Päihteiden käytön alta on vaikea diagnosoida psyykkisiä oireita. Toisaalta päihteet ylläpitävät ja pahentavat niitä, Sonja Laine sanoi.
Kaksoisdiagnoosin hoidossa olisi tärkeää keskittää molempien sairauksien hoito samalle taholle, jotta potilaan ei tarvitsisi sitoutua kahteen hoitopaikkaan. Hoito on joka tapauksessa monivaiheinen, pitkä ja vaativampi kuin kummankaan sairaustyypin hoito yksinään. Usein omaisilta vaaditaan pitkään sitoutumista. Mutta parantuminen on mahdollista.
Julma koukku ei ollut lopullinen tuomio
Jutta Mujunen, 51, sanoo olevansa onnellinen ihminen. Onneen kuuluvat perhe, koti, työ, opiskelu – siis jokseenkin tavallinen suomalainen arki.
Mutta hänelle, lähes kolme vuosikymmentä poikkeuksellisen julmassa päihdekoukussa taistelleelle, mikään arkipäivän onni ei ole itsestään selvyys.
Hän kertoo mielellään elämäntarinaansa ja nauttii voidessaan vihdoin olla rehellinen itselleen ja muille.
– Olen hyvästä keskiluokkaisesta perheestä, upseerin ja opettajan tytär. Opin lapsena elämään erilliskulttuurissa, vanhassa armeijassa, Jutta Mujunen aloitti kertomuksensa.
Hän oli pikkulapsena hieman epätavallinen. Hän vältteli jo lastentarhaikäisenä sosiaalista kanssakäymistä eikä halunnut työskennellä ryhmissä. Toisluokkalaisena tytölle tuli vakavia erimielisyyksiä opettajien kanssa, ja häntä alettiin kiusata koulussa. Hän oppi jo 12-vuotiaana juomaan ja tupakoimaan, mutta toisaalta hän oli niin kiltti ja hyvin kasvatettu tyttö, että hänen piti opetella kiroilemaan varta vasten harjoittelemalla.
Äiti odotti viimeistä puhelua
13-vuotiaana Jutta aloitti kannabiskokeilut, eikä koulu sujunut. Mutta kun hän oli neljäntoista, elämässä tuli ensi kertaa äkkipysähdys.
– Paras ystäväni, ikäiseni tyttö, surmattiin raa’asti läheisessä puistossa. Tekijä oli joku tuntematon, aineiden vaikutuksessa, eikä hänellä ollut mitään motiivia tekoonsa. Säikähdin kun tajusin, että huumeiden käytöstä voi oikeasti seurata tällaista, että se ei ole vain tyhjää puhetta. Yritin skarpata, jatkoin koulua. Mutta kun on kerran addiktoitunut, on vaikea päästä irti, hän kertoi.
Sinä päivänä, kun Jutta täytti 16 vuotta, hän lähti kotoa. Isä sanoi:
– Hyvä kun lähdet.
Isä ei koskaan oppinut pitämään tyttärensä päihteidenkäyttöä sairautena. Äiti sen sijaan ei koskaan hylännyt Juttaa, vaan teki hänen hyväkseen kaiken mitä voi. Mutta hänkään ei pystynyt hillitsemään huumeiden, rikosten, vankilatuomioiden ja sekavien perhesuhteiden syöksykierrettä, johon tytär oli ajautumassa.
Jutta Mujunen käytti aineita, yhä vahvempia ja vahvempia, käytännössä yhtäjaksoisesti 28 vuotta. Koko sen ajan äiti odotti viimeistä puhelua. Nyt hän saa vihdoin olla rauhallisin mielin ja iloita tyttären elämästä.
– Nyt kun oma elämäni on kunnossa, olen monesti ajatellut, mitä kaikkea äidin on tarvinnut kestää. Mietin, millaista olisi, jos oma tyttäreni alkaisi käyttää huumeita – se olisi hirvittävää, Mujunen pohti.
Sitä, mitä olin etsinyt
24-vuotiaana Jutta Mujunen tutustui ensi kertaa amfetamiiniin. Sekin merkitsi käännettä hänen elämässään.
– Tunsin jo ennen kuin olin käyttänytkään, että amfetamiini on mun juttu. Se vastasi täydellisesti sitä mitä olin etsinyt, hän kertoo.
Ennen amfetamiinin käytön aloittamista hän oli ehtinyt solmia kaksi parisuhdetta, jotka molemmat kariutuivat ja molemmista syntyi lapsi. Kumpikaan ei asunut hänen luonaan.
Seurasi neljän vuoden jakso, jolloin Jutta käytti sekaisin suonensisäisiä huumeita, pillereitä ja kannabista. Käyttöön liittyi rikoksia, ja vuonna 1991 hän sai ensimmäisen, vuoden pituisen vankilatuomionsa. Siitä alkaen eripituisista tuomioista kertyi yhteensä kahdeksan eri vankiloissa vietettyä vuotta.
– Oli onni minulle päästä vankilaan. Elin siellä täysin päihteetöntä elämää, opiskelin, kuntoutin itseäni. Psyykkisesti ensimmäinen kerta oli kyllä raskasta aikaa. Oli tunne, että minuus oli hajonnut ja jouduin etsimään itseni uudelleen, hän kertoo.
Vuonna 1996 hän solmi toisen kerran avioliiton. Myös puoliso käytti huumeita. Mujunen alkoi odottaa kolmatta lastaan mutta käytti silti jatkuvasti heroiinia ja morfiinia. Hän pyristeli irti, mutta ei päässyt. Hän soitti neuvolaan ja kertoi retkahtaneensa. Sieltä todettiin kylmästi:
– Olet huumeäiti.
Luokitus löytyi mutta apua ei. Oli ihme, että lapsi syntyi terveenä.
Koukku pitää otteessaan
Vauvan kannalta oli hyvä, että Mujunen joutui kohta taas vuodeksi Vanajan avovankilaan. Tyttö sai olla mukana ja kokea raittiin äidin turvallisen hoivan ja läsnäolon.
Mutta kun Mujunen vapautui, koukku oli jo ojentumassa häntä kohti. Hän jäi amfetamiiniannoksen kuljettamisesta kiinni poliisille, tytär otettiin huostaan, ja hän itse joutui 10 viikon pakkoeristykseen, jonka aikana hän ei saanut nähdä lastaan.
– Se oli kauhea tunne. Vanhemmasta tyttärestäni ja pojastani olin luopunut vapaaehtoisesti, koska en pystynyt huolehtimaan heistä, mutta nyt minulta oli viety lapsi. Itkin koko sen 10 viikkoa, hän kertoi.
Seurasi sekavia vaiheita, joiden aikana häntä yritettiin auttaa ja tukea lapsen hoidossa, mutta mikään ei tuottanut pysyvää tulosta. Lapsi pääsi sijaisvanhempien luo, ja vaikka huostaanotto oli ravistellut Mujusta sisäisesti ehkä enemmän kuin mikään aikaisempi kokemus, huumekoukku pysyi hänessä kuin kalan kiduksissa.
Hän käytti amfetamiinin lisäksi morfiinia, kannabista, lääkkeitä ja alkoholia. Käytti vaikka ei halunnut käyttää – hän halusi elää.
Hän tutustui jälleen uuteen mieheen, nykyiseen aviomieheensä, oli vuoroin vapaana ja vankilassa, palasi aina uudelleen suonensisäisiin huumeisiin. Sitten hän tuli taas raskaaksi, ja taas hän halusi irti huumeista. Elämä näytti toistavan itseään.
Vihdoinkin oikea elämä
Neljännen raskautensa aikana Jutta Mujunen koki ratkaisevan oivalluksen.
– Olin aina ennen uskonut, että lapsi olisi joku ihmeparantaja – että lapsen takia pitää raitistua. Mutta ei se mene niin. Paraneminen alkaa vasta, kun haluaa parantua itsensä takia, ja sillä kertaa minä halusin. Jutta Mujunen selitti.
Samoihin aikoihin hän kuuli ensi kerran korvaushoidosta.
– Se oli lopulta pelastukseni, vaikka aluksi epäröin, Jutta Mujunen kertoo.
Hän ja puoliso pääsivät molemmat hoitoon, ja vihdoin sairaudelle löytyi selättäjä. Kesällä täyttyy 11 vuotta siitä, kun he raitistuivat. Mujusen neljäs lapsi on asunut vanhempiensa kanssa alusta asti.
– Me haluttiin punainen tupa ja perunamaa, haluttiin tavallinen, oikea elämä. Nyt meillä on koti, puutarha, koira. Ensi kertaa olen voinut olla äiti lapselleni. Tällä hetkellä olen onnellinen ihminen. Ei tarvitse käyttää huumeita, Jutta Mujunen kertoo.
Hän tekee päihdetyötä ja opiskelee lähihoitajaksi. Parin vuoden takainen uskoontulo vahvistaa varmuutta siitä, että päihderiippuvuus ei enää saa hänestä valtaa ja henkinen tasapaino säilyy.
– Tämä elämä on mahtavaa, hän sanoo.
