Juhla, jota on odotettu 56 vuotta

Lauantaina aurinko kimmelsi uudestisyntyneen Iharinjoen kevyissä laineissa.

Pian veden halkoi sillan alta esiin piirtyvä soutuvene, joka kuljetti kahta joen luojaa: Pekka Marttilaa ja Sanna Eklundia. Vene suuntasi kohti sinistä silkkinauhaa, joka nopeasti napsahti poikki Eklundin käsissä. Iharin kannaksen avauksen pitkä prosessi saavutti näin viimein päätepisteensä. Monien vuosien taisteluiden jälkeen oli aihetta kunnon juhliin.

Iharin kyläyhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 2007 asti ollut Sanna Eklund nousi ripeästi veneen kyydistä joen rannalle pitämään tilaisuuden avajaispuheen.  Eklund halusi painottaa tilaisuuden historiallisuutta. Iharin kylällä on takanaan 400 vuoden kirjoitettu historia – tapahtumat, jotka ovat suuresti vaikuttaneet iharilaisten elämään, ovat usein liittyneet Iharinkoskeen.

Kylän kannalta mullistava tapahtumaketju oli Kaivannon murtuminen 1830-luvulla, mikä tyrehdytti Iharinkosken.

– On vaikea kuvitella, millainen hirmuinen vaikutus asialla on silloin ollut ja mitä ovat Iharin myllärit silloin miettineet, Eklund mietti avajaispuheessaan.

 

Vihdoin vesi virtaa vapaana

Sanna Eklund kertoi, kuinka Iharinjokea ei olisi saatu virtaamaan ilman pitkäjänteistä työtä ja periksiantamattomuutta.

– Hyvä hanke tarvitsee monta ponnistusta onnistuakseen. Ponnistelua täällä Iharissa ei ole pelätty ja sitä on tehty.

Idea Längelmäveden ja Pälkäneveden jälleen yhdistämisestä heräsi kyläläisten keskuudessa ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla. Kuitenkin vasta 2000-luvun alussa päästiin tuumasta toimeen, kun maaseudun kehittämisyhdistys Kantri ry:n kautta saatiin hankkeelle EU-pohjainen rahoitus ja kehitettiin Iharinkannaksen kaksivaiheinen aukaisuhanke.

Hankkeen ensimmäinen vaihe huipentui vuonna 2005, jolloin kannakseen päästiin ensimmäistä kertaa käsiksi.

– Jo silloin päätettiin, että sitten vasta juhlitaan kunnolla kun homma on kokonaan valmis, Eklund totesi.

Yhdeksän vuotta myöhemmin juhlan hetki Iharissa oli viimein koittanut ja uusi aikakausi alkanut: vuosisatojen jälkeen vesi pääsee jälleen virtaamaan Pälkäneveden ja Längelmäveden välillä vapaana.

 

Yhden kylän tahto ja tarmo

Sanna Eklund on vakuuttunut siitä, mikä on kantanut pitkäkestoista hanketta eteenpäin.

– Yksi tärkeä asia hankkeen onnistumiseksi on ollut talkoohenki, jollaista ei muualta löydy ja sitä on mahdotonta arvioida. Itse talkootyön määrää on mahdotonta edes laskea.

Perään Eklund muisteli kaikkia niitä kertoja, jolloin hankkeen eteen on tehty työtä: on näytelty, soudettu, myyty arpoja ja makkaraa, järjestetty kesätoreja ja huutokauppojakin. Hän kertoi, kuinka kannaksen aukaisun ympärille kerääntynyttä tahtotilaa on ollut kiehtovaa seurata. Vaikka kannaksen avausprosessi ei olisi käytännön puolesta koskettanut kaikkia iharilaisia, on se henkisesti ajateltuna ollut koko kylän asia.

– On ollut yhteinen päämäärä ja tavoite, jonka eteen on tehty hartiavoiminkin töitä. Ja se halu tehdä niitä töitä lähtee varmasti siitä yhteenkuuluvuuden tunteesta, joka täällä kylällä on. Yhteenkuuluvuus ruokkii itse itseään ja antaa voimaa kasvaa ja kehittyä, entinen puheenjohtaja pohdiskeli.

Hän myös uskoo, että tahtotila tulee jättämään jälkensä ja merkkinsä.

– Kun vuonna 2414 joku googlettaa ”Iharinkannas”, tulee vastauksena ehkä ”Heposelän ja Iharinjoen välissä ollut maamuodostuma, jonka poistamiseen tarvittiin yhden kylän tahto ja tarmo”.

Vaikka kannaksen avaukseen on liittynyt paljon byrokratian solmuja ja lupien pyörittelyä, niin kaikesta huolimatta Sanna Eklund kertoi itselleen vahvimmiksi mielikuviksi hankkeesta jääneen tunteet yhteenkuuluvuudesta, yhdessä tekemisestä ja hankkeen kanssa työskennelleistä ihmisistä.

Hän ei halua kannaksen avautumisen jälkeenkään talkoohengen hiipuvan, sillä tulevaisuudessa koko kylän tehtävä on pitää Iharinjokea kunnossa ja kirkasvetisenä.

 

”Me on tehty kanava ja rakennettu silta”

Iharinjoen rantatörmältä juhlaväki asteli Myllytorpalle jatkamaan juhlallisuuksia. Hankkeen voimahahmo Pekka Marttila lausui vielä juhlayleisölle sanasen ennen juhlalounasta.

– Kuten Kalle Päätalo ensimmäisen kirjansa julkaisutilaisuudessa totesi:  ”en minä puhua osaa, mutta minä olen kirjoittanut kirjan”, niin nyt minä voin samantyylisesti todeta, että ei me mitään hääppöisiä puhujia täällä olla, mutta me on tehty kanava ja rakennettu silta, Marttila totesi vaatimattomasti.

Iharin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maija Perko antoi kiitosten kera Sanna Eklundille ja Pekka Marttilalle Iharin viirin ja ruusut.

Tuntemukset pitkään kestäneen hankkeen jälkeen olivat huojentuneita; vihdoin joki virtaa vapaana.

– Olen hämmästynyt ja ilostunut, Pekka Marttila kuvaili tuntemuksiaan juhlapäivänä.

Juhlallisuuksien jälkeen aterioitiin ja nautittiin kakkukahvit. Makean jälkeen juhlia jatkettiin illan tansseilla, joissa musiikista huolen piti Rytmiorkesteri Huwitus & Pekka ja Pitkä. Vuosien jälkeen oli aika juhlistaa kauan odotettua hetkeä. Hetkeä, jolloin joesta tuli jälleen pysyvä osa Iharin elämää, 200 vuoden poissaolon jälkeen.