Yli kymmenen vuoden jälkeen lavalla taas

Näytelmän "Ja kaikki tahtoo - kyläkoulun" sankareita olivat kylän nuoret.
Näytelmän ”Ja kaikki tahtoo – kyläkoulun” sankareita olivat kylän nuoret.

Viime viikonloppuna Kuohenmaan paviljonki veti itsensä ääriään myöten täyteen yleisöä sekä lauantaina että sunnuntaina, sillä Kuohenmaan kyläteatteri esitti näytelmän Ja kaikki tahtoo – kyläkoulun. Viime vuonna voitetun Vuoden kylä -tittelin kunniaksi kyläyhdistys halusi järjestää perinteiset iltamat näytelmineen; olihan edellisestä näytelmäprojektista jo kulunutkin 11 vuotta.

Tapahtumaa oltiin selvästi kaivattu: siitä kertoi viikonlopun yli 200 katsojaa. Ja kaikki tahtoo – kyläkoulun -näytelmän takana on 20 vapaaehtoista. Näytelmän on ohjannut Marjo Harju, ja käsikirjoituksen näytelmään on tehnyt Kati Kamppari.

– Kaikenikäiset ovat tehneet tämän näytelmän yhdessä. Mikä voisi olla parempi kasvualusta nuorille ja meille muillekin, Marjo Harju kertoo.

Nimensä mukaisesti näytelmä käsittelee hyvin tapetilla ollutta ilmiötä: vanhojen kansakoulujen myymistä. Tapahtumat alkavat vyörymään, kun Jore Seppäsen esittämä kunnanjohtaja Hakkarainen päättää kunnan rahakirstujen tyhjyyden vuoksi pistää kaupaksi kyläkoulun. Kyläläiset eivät tälle idealle niin vain lämpenekään ja vastatoimia on luvassa. Samaan aikaan kylällä alkaa liikkua hyvin epämääräistä kulkijaa – kenties konnuudet mielessä? Aikuisten sooloillessa kylän lapset ovat onneksi silmä tarkkana.

Näytelmästä ei puuttunut jännitystä - eikä konnia, jotka vaanivat milloin missäkin.
Näytelmästä ei puuttunut jännitystä – eikä konnia, jotka vaanivat milloin missäkin.

Näytelmä sekoittaa fiktiota ja faktaa. Kuohenmaan kylätalon kohtalo oli vuosina 2013–2014 hämärän peitossa, sillä Kangasalan kunta laittoi talon myyntiin kovalla hinnalla. Taisteluiden jälkeen kyläyhdistys sai neuvoteltua kylätalolle kohtuullisen vuokrasopimuksen ja ”kylän sydän” saatiin pelastettua takaisin kyläläisille.

Ja kaikki tahtoo – kyläkoulun -näytelmä tarjoaakin todellisen katharsiksen kokemuksen; teatterin keinoin käsitellään läpi tuttuja tapahtumia. Näytelmä ei ole kuitenkaan ”mitäs minä sanoin” – viisastelua vaan päinvastoin hauska ja vauhdikas esitys, josta ei myöskään romantiikkaa puutu.

Kaiken hauskuuden keskellä näytelmä muistuttaa, että kaikkia asioita ei voi mitata rahassa. Näytelmä osoitti myös sen, mitä kannattaa tehdä, jos vanhat viisaudet eivät tahdo pysyä mielessä: kuuntele nuorempien mielipidettä – lapsen suusta sen totuuden kuulee.

Viihdyttävän näytelmän jälkeen katsojat ja näytelmän työryhmä kokoontuivat – minnekäs muualle  kuin Kuohenmaan entiselle kansankoululle  – nauttimaan kahvitarjoiluista ja puimaan hienoja näyttelijäsuorituksia.

Näytelmä esitetään kolmannen kerran vielä 19. elokuuta.