Valtuustoaloitteet luonnonsuojelualueiden perustamisesta ja osallistuvasta budjetoinnista lähetettiin valmisteltaviksi

Pälkäneen kunnanhallitus lähetti viime kokouksessaan kaksi valtuustoaloitetta valmisteltaviksi.

Rakennus- ja ympäristöjaostolle lähetettiin valmisteltavaksi 15. kesäkuuta mennessä aloite luonnonsuojelualueen tai -alueiden perustamisesta Pälkäneen kunnan omistamille maa-alueille. Aloitteen teki Terve! Pälkäne -valtuustoryhmä joulukuussa 2022.

Aloitteessa valtuustoryhmä esittää, että osa kunnan maa-alueesta osoitetaan suojelualueeksi. Ainakin Rajalansaaren aiemmin rauhoitetun alueen lisäksi myös loppuosa saaresta haettaisiin suojelualueeksi tai ainakin suojeltaisiin kunnan omalla päätöksellä. Toinen kohde voisi olla Laipan alueella Haukijärven ja Pihtilammen välimaastossa sijaitseva pieni suoalue.

Vihreän valtuustoryhmän aloite osallistuvan budjetoinnin käyttöönottamisesta lähetettiin puolestaan talouspalveluiden valmisteltavaksi niin ikään 15. kesäkuuta mennessä.

Viime joulukuussa jättämässään aloitteessa Vihreä valtuustoryhmä esitti, että vuoden 2024 talousarvion valmistelussa otetaan käyttöön osallistuva budjetointi.