Esko Koskenvesa 70 vuotta (julkaistu Sydän-Hämeen Lehdessä 21.4.2008)

Kolme päivää seurakuntapappina

Esko Koskenvesa menehtyi tiistaina 3. tammikuuta 78 vuoden iässä.

Esko Koskenvesa on siitä erikoinen pappi, että hän on ollut papin virassa vain kolme päivää Luopioisten kirkkoherraa tuuratessaan.

Itse asiassa alun perin miehestä piti tulla metsänhoitaja.

– Tulevaisuuden suunnitelmat olivat mitä milloinkin. Yhdessä vaiheessa olin opettajani Lauri Teivaisen hurmaamana lähdössä lukemaan biologiaakin, Koskenvesa muistelee.

Lopulta Esko ja lääkärin urasta haaveillut puoliso Marjatta päätyivät opiskelemaan teologiaa. Esko Koskenvesa pitää ratkaisevana käännekohtana sitä iltaa, kun hän oli teinikunnan puheenjohtajana tutustumassa kerhojen toimintaan.

– Istuin väen joukossa kaikessa rauhassa, kun sen ajan tunnettu evankelista Simo Talvitie kysyi, mitä Jumala Koskenvesalle merkitsee.

Nuori mies rupesi vakavasti miettimään urasuunnitelmiaan. Papeista oli siihen aikaan pulaa, ja siksi hänestä tuntui, että jokaisen itsensä kristityksi tunnistavan piti lukea teologiaa.

Koskenvesa valmistui vuonna 1963, mutta pappisvihkimyksen hän sai vasta pari vuotta myöhemmin.

– Pääsin suoraan koulun penkiltä kansallisarkistoon töihin. Sen jälkeen toimin yliopistolla tutkijana ja assistenttina. Olin lupautumassa Santahaminaan apupapiksi muutamaksi tunniksi viikossa, ja pyysin vihkimystä. Mutta Martti Simojoki totesi ykskantaan, ettei kirkko tarvitse osa-aikaisia pappeja.

Kun piispa vaihtui, muodollisessa tehtävässä Meilahden kirkkoherran apulaisena toiminut Koskenvesa vihittiin papiksi.

 

Kirkkohistorian tutkija

Esko Koskenvesa sai teologian opintojensa tutkimuksesta sen verran hyvän arvosanan, että häntä houkuteltiin jatkamaan akateemisella uralla. Mies ryhtyi tutkimaan kirkkohistoriaa. Työn ohessa hiljalleen syntynyt väitöskirja valmistui vuonna 1984.

Yliopistolla assistenttina, lehtorina ja lisensiaattina toiminut Koskenvesa toimi välillä Diakonissaopiston ensimmäisenä miespuolisena rehtorina ja kirkkohallituksessa diakoniatyön pääsihteerinä. Hän palasi yliopistolle dosentiksi, apulaisprofessoriksi ja professoriksi. Viimeiset vuodet hän johti käytännöllisen teologian laitosta, jossa opiskelee muun muassa tulevia pappeja ja uskonnon opettajia.

Koskenvesa piteli käsissään lukemattomia lankoja ja sai palapelin toimimaan niin, että kollegat kiittelevät miehen ansioita vielä vuosien jälkeenkin.

Koskenvesan johtajakausi yliopistolla sattui syvimpään lama-aikaan. Hänen johdollaan laitos kantoi vahvasti myös yhteiskuntavastuuta. Sen nimittäin työllisti melkoisen joukon ihmisiä hierojasta alkaen.

 

Opettaja innosti runoudesta

Esko Koskenvesa ei jäänyt eläkepäivinään pirtin keinutuoliin, vaan mies oli monessa mukana.

Sekä Esko että Marjatta Koskenvesa menettivät sodissa isänsä ja päätyivät äidin kanssa Sydän-Hämeeseen.

– Äiti tutustui uutta palveluspaikkaa hakiessaan luopioislaiseen Urho Siveniukseen. Hän oli Aholan torpan kasvattipoika, Esko Koskenvesa muistelee 63 vuoden takaista muuttoa Luopioisiin.

Siveniuksesta tuli Koskenvesalle isäpuoli, joka opetti pojan muun muassa lukemaan kunnolla. Alakoulun opettaja Irja Niemi puolestaan rohkaisi Koskenvesaa niin, että sai tämän lähtemään henkisiin kilpailuihin lausumaan runoja. Palaute oli niin innostavaa, että Koskenvesa muistaa sen vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

– Yläkoulun opettaja sanoi, että alakoulusarjassa uusia kilpailuja ei tarvitse järjestää pitkään aikaan, sillä voittaja on niin ylivoimainen.

Pian Koskenvesa kohtasi kuitenkin voittajansa, sillä Marjatta Koskenvesa on lausujana vähintään hänen veroisensa. Runoudesta onkin tullut pariskuntaa yhdistävä harrastus.

Monet luopioislaiset ja pälkäneläiset muistavat Esko Koskenvesan Esko Koskena. Hän nimittäin muutti nimensä vasta reilun parinkymmenen vuoden ikäisenä, pari kuukautta ennen naimisiinmenoa.

– Luopioisissa oli kaksi Esko Koskea, ja tämä aiheutti sekaannusta muun muassa postille.

Uusi sukunimi kunnioittaa hänen isänsä Vesa Kosken muistoa.

– Häntä oli aina kutsuttu Kosken Vesaksi.

 

Perheen suru synnytti kirjan

Opiskelujen jälkeen työn vuoksi Helsinkiin jääneet Koskenvesat saivat neljä lasta, kolme poikaa ja tyttären, joka kuitenkin menehtyi neljävuotiaana syöpään.

Pian tämän jälkeen Koskenvesat tarjosivat kodin kaksivuotiaalle tytölle, joka oli otettu lastenkotiin. Nuoruusvuosina vääriin piireihin päätynyt kasvattitytär tuli uskoon ja pyristeli huumeporukoista eroon. Perhettä koeteltiin toden teolla, sillä 17-vuotiaana tytär teki itsemurhan.

Näitä tuntoja Marjatta Koskenvesa purki vuonna 1990 julkaistuun Lunta, sanoi perhonen -kirjaan, joka kuului vielä vuosia julkaisunsa jälkeen monien kirjastojen lainatuimpiin teoksiin.

 

Esko Koskenvesa täytti 70 vuotta huhtikuussa 2008. Haastattelu julkaistiin silloin Sydän-Hämeen Lehdessä.

Pientilan pojasta professoriksi

Internetin hakupalveluiden avulla saa nykyisin nopeasti käsityksen ihmisestä. Netistä voi lukea, onko kyseessä kissa- tai koiraihminen, hölkkäharrastaja tai ammattivalittaja.

Esko Koskenvesan nimellä tietoa löytyy helposti. Sukunimi on suojattu, joten muita samannimisiä ei tarvitse karsia pois tarkentamalla hakua esimerkiksi professori-tittelillä tai asuinpaikalla, Luopioisten Holjalla.

Ensimmäiset linkit johtavat Aamulehden artikkeliin naispappeudesta, Koskenvesan aikanaan johtaman Vapaalan omakotiyhdistyksen sivuille ja Sydän-Hämeen Lehden juttuun, jossa Luopioisten kotiseutuyhdistystä johtava Koskenvesa kannattaa kuntaliitosta Pälkäneen kanssa.

Netistä löytyy Koskenvesan kirjoittamia kirja-arvosteluita. Linkkien takana esitellään Suomen kirkkohistoriallista seuraa, jonka varapuheenjohtajana ja sihteerinä Koskenvesa toimi.

Pälkäneen kirkkoneuvoston ja -valtuuston pöytäkirjat kertovat Koskenvesan tekemien aloitteiden käsittelystä. Netistä selviää, että mies toimii luottamushenkilönä myös sivistyslautakunnassa.

Ruudulta voi lukea Ylen ja Hautamuistomerkit-sivuston Koskenvesa -haastatteluita sekä 23 vuotta Vantaan seurakuntayhtymän johdossa toimineen Koskenvesan evästystä seuraajilleen.

Netistä käy ilmi, että Koskenvesa on ehtinyt kirjoittaa jopa raittiuskirjan. Tuntuu olevan melkoisen aikaansaava mies tämä Koskenvesa.

 

Monessa mukana

Esko Koskenvesa oli viime vuosiin saakka monessa mukana.

Esko ja Marjatta Koskenvesa palasivat muutama vuosi sitten juurilleen Luopioisiin viettämään eläkepäiviä. Lapsuuden kotitalot ovat pienen matkan päässä toisistaan, sillä Esko Koskenvesa muutti sotien jälkeen Aholan torppaan Holjaan ja Marjatta Sappeen Hannulaan.

Yhteydet kotikonnuille pysyivät työvuosienkin aikana tiiviinä. Aholan perunamaalla myös kaupungissa syntyneet lapset saivat multaa kynsiensä alle. Ei nimittäin mennyt montakaan vuotta niin, etteikö perhe olisi viljellyt perunoita Luopioisissa.

Eläkepäiviä varten Aholan pirttiä remontoitiin ja laajennettiin. Sen hirsiseinien sisällä tuntee puu-uunin lämmön kodikkaimmillaan.

Monelle eläkepäivien sisällöksi riittäisivät piha-askareet, mutta Koskenvesan reviiri on laajempi. Hän päätyi pian muuttonsa jälkeen niin kunnan kuin seurakunnankin luottamushenkilöksi. Kotipaikkakunnan luottamustehtävissä ei ole kyse kiinnostuksesta politiikkaan, vaan asuinympäristöön.

Kukkia-seuran puheenjohtajana hän ei vaali pelkästään Luopioisten historiaa, vaan on myös voimakkaasti edistämässä kotiseudun kehitystä. Kotiseutuyhdistys on astunut esiin, kun on tarvittu kokoavaa voimaa, olipa sitten kyse Kukkian pinnasta tai vedenlaadusta. Nyt Kukkia-seura tarjoaa auttavaa kättä jopa jätevesien käsittelyyn: kotiseutuyhdistyksen ansiosta kylät saavat jätevesisuunnitelmien tekoon 90-prosenttisen avustuksen.

Koskenvesan verkostot ovat laajat ja entisen työnsä peruja hänellä on edelleen lukematon määrä erilaisia luottamustehtäviä. Puheessa vilahtelee valtavasti nimiä, kun Koskenvesa kertoo hallituksista, järjestöistä, yhteisöistä ja neuvostoista.

Koskenvesa tietää, että juoksemista pitäisi vähentää, sillä työhuoneessakin odottaisi yhden miehen työt. Tekeillä on veteraanimatrikkeli, jonka hyväksi viime viikolla 70-vuotispäiväänsä viettäneen Koskenvesan syntymäpäivien tuotto kerättiin. Kesken on myös pitäjänkirja Luopioisista. Välillä mies uppoutuu abien rukouspohdintoihin, sillä hänen käsittelyssään ovat yhden vuoden ylioppilaskirjoitusten vastaukset.

Tällaiset keskeneräiset projektit musertaisivat helposti tottumattoman.

– Ne on opittava jättämään Herran haltuun, Koskenvesa esittelee selviytymiskeinoaan.

– Ja vaimon, hän nauraa.

Usein kirjoitustyössä on nimittäin apuna myös Marjatta.

 

Pikkupojan uteliaisuus tallella

Esko Koskenvesaa tuntevat eivät ole yllättyneitä, että pian Luopioisiin muutettuaan mies on melkein kaikessa mukana. Niin on käynyt aina ennenkin.

Kun perhe reilut 30 vuotta sitten muutti Pasilan pappilasta Vapaalaan, Koskenvesa oli kohta puhaltamassa henkeä omakotiyhdistykseen. Alkoi syntyä lehtiä, joissa kerrottiin paikan historiasta ja nykypäivästä sekä tapahtumia, jotka saivat väen liikkeelle.

Ystävät ja läheiset ovat tehneet parhaansa, jottei Koskenvesa lupautuisi uusiin hommiin, vaan pikemminkin karsisi entisiä. Kovin hyvin tässä ei ole onnistuttu.

Muutama vuosi sitten vietettiin lapsenlapsen syntymäpäiviä Sappeen Hannulassa. Kesken kestien kotiseutuyhdistyksen kokouksessa pistäytynyttä vaaria evästettiin lähtiessä, että älä sitten ota mitään tehtäviä. Seuraavan viikon lehdessä kerrottiin, että Koskenvesa on valittu Kukkia-seuran puheenjohtajaksi.

Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista Koskenvesaa. Kun tarpeeksi suostutellaan, hän lupaa kantaa kortensa kekoon, ja touhuaa kohta uusien asioiden parissa suuna päänä.

Koskenvesa on täynnä optimismia. Paljon nähnyt ja kokenut mies tietää, että ongelmiin on aina löydettävissä ratkaisu.

Koskenvesa on säilyttänyt pikkupojan uteliaisuuden itsessään. Hän innostuu uusista asioista, ja kun eteen tulee sellaista mitä hän ei tiedä, hän ottaa selvää. Laajojen verkostojen ansiosta saatavilla on helposti professoritason tietoa.

Kun äidinkielen valtakunnallisen kokeen tulokset olivat Luopioisissa kehnoja, muut jahtasivat syyllisiä ja järjestivät kapinakokouksia. Koskenvesa sen sijaan soitti opetushallitukseen kokeen järjestäjälle ja kysyi, mistä on kyse. Yksi puhelu pudotti pohjan pois melkein koko kohulta ja sai monet selitykset näyttämään huvittavilta.

 

Teivainen synnytti tiedonjanon

Esko Koskenvesalla riittää energiaa hoitaa lukemattomia laajoja hankkeita samaan aikaan. Hänellä on kyky löytää olennainen vyyhdestä, johon muut ovat sotkeutuneet. Kun kiivaassa keskustelutilaisuudessa on puhuttu aidoista ja seipäistä, Koskenvesa kiteyttää kaiken muutamassa sekunnissa osuvaksi yhteenvedoksi.

Kaikki eivät käy yhtä kovalla kellotaajuudella. Vaikka hän yrittää sanoa niin, ettei loukkaisi ketään, muut saattavat joutua nukkumaan yön yli ennen kuin ovat valmiita myöntämään, että hän osui johtopäätöksissään oikeaan.

Joskus ihmisten on myös vaikea pysyä tahdissa, kun tietämyksensä ja taustansa vuoksi tosikolta vaikuttava Koskenvesa vaihtaa huumorin puolelle. Siksi ikuisen vitsailijan tilannetaju ja nokkeluus saattaa joskus mennä kuulijoilta ohi.

Koskenvesan pohjaton kiinnostus kaiken maailman asioihin ei ole ainakaan vähentynyt iän myötä. Mies itse kiittää tiedonjanostaan opettajaansa Lauri Teivaista, joka istutti oppilaisiinsa etsijän mielen.

Koskenvesa on ehtymätön idealinko. Vaikka Koskenvesankin jäljiltä löytyy keskeneräisiä projekteja, hän ei kuitenkaan lukeudu siihen ihmistyyppiin, joka sysää ideansa muiden toteutettavaksi.

Koskenvesan läheisiä ja entisiä työtovereita huvittaa, kun miestä kuvaa sähköjänikseksi. Mutta sellainen hän juuri on: ennakkoluuloton ajattelija ja väsymätön touhuaja.

– Nukun paljon ja sikeästi, mies paljastaa salaisuutensa.

 

Uutta tulee koko ajan

70-vuotiaan vauhti tuntuu sivullisesta hengästyttävältä. Miehen entiset työtoverit yliopistolta epäilevät kuitenkin, että Esko Koskenvesalle maallemuutto on tarkoittanut rauhoittumista. Hänen entiseen tahtiinsa verrattuna elämä on verkkaisempaa ja leppoisampaa.

Kun Koskenvesa jäi eläkkeelle, läksiäisjuhlassa puhuneet entiset oppilaat palasivat kerta toisensa jälkeen samaan asiaan: Koskenvesan kanssa piti tottua siihen, että uutta tulee koko ajan.

Hän ei totisesti pelkää muutosta. Esimerkiksi kuntaliitospäätöksen jälkeen Luopioisten kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja oli ensimmäisenä toimimassa yhteisen Pälkäneen puolesta.

Koskenvesa on vahvasti sitä mieltä, että ihmisellä voi olla monta kotipaikkaa. Hänestä jokin osa kuuluu Kuruun, josta vanhemmat olivat kotoisin. Vaikka juuret ovat Luopioisten Holjassa, Koskenvesa pitää itseään myös vahvasti pälkäneläisenä. Pälkäneellä hän kävi koulunsa ja sen kautta hän lähti maailmalle.

Koskenvesalle kuntaliitos edustaa käytännön asioita, joihin suhtaudutaan järkiperustein. Hänen arvonsa ovat isompia kuin kotikunnan nimi tai rajan sijainti.

 

Professori viihtyi perheen parissa

Esko Koskenvesaan ei sovi mielikuva hajamielisestä professorista, jolle kaikki käytännön asiat ovat ylipääsemättömiä ongelmia. Koskenvesan kädessä pysyvät työkalut ja kauppakassi.

Neljän lapsen lisäksi saman katon alla asusti milloin sisaruksia puolisoineen, milloin vanhempia. Koskenvesa piti aina omana vastuualueenaan suurperheen kauppa-asioita ja puuronkeittoa.

Lasten kanssa isä ei rassannut mopoja tai käynyt futismatseissa, vaan hänen antinsa jälkikasvulle oli älyllisempää ja hengellisempää sorttia. Sama päti myös kurinpitoon: veljekset saivat miettiä tekosiaan ja pohtia niiden seurauksia.

Koskenvesan uteliaisuus ulottuu jopa tekniikkaan. Hän ei epäile ottaa käyttöön vempaimia, joiden uskoo helpottavan arkea.

Työpöydälle kannettiin ensimmäinen ”pönttö-Mac” paljon ennen kuin tietokoneet yleistyivät kotikäytössä. Pojat saivat osallistua koneen äärellä isän askareisiin: pientä korvausta vastaan he alkoivat ylläpitää muun muassa jäsenrekistereitä.

Työ kiidätti Esko Koskenvesaa pitkin maata, eikä hänellä enää vapaa-ajalla ollut mitään tarvetta lähteä kavereiden kanssa metsälle tai kalaan. Isä viihtyi perheen parissa.

Isoisänä hänestä on tullut jo melkein höppänä. Vaarille on arkipäivää poiketa lastenlasten vuoksi Helsingissä. On itsestään selvää, että hän ajaa 200 kilometriä, jotta pikkuväki saa joulukuusensa riittävän varhain.

 

Eläkepapit rientävät tarvittaessa apuun

Esko Koskenvesan periaatteisiin kuuluu muun muassa raittius. Hän ei halua ottaa ensimmäistäkään lasillista myötätunnosta niitä kohtaan, joille yksi ryyppy tietää syöksykierrettä.

Hengenmiehenä Koskenvesa ei ole mikään julistaja tai käännyttäjä. Hänen mielestään kirkon ja seurakunnan työntekijöiden ei pidä olla kärkipelaajia, vaan keskikentän rakentajia. He ovat työmyyriä, jotka tarjoilevat syötöt. Salamavalojen loisteessa paistattelevien maalitykkien osa kuuluu seurakuntalaisille.

Esko ja Marjatta Koskenvesa sekä Marjatan sisko Helvi Jousmäki ovat siunaus pienelle kotiseurakunnalleen. Eläkepapit ovat kaivaneet monet kerrat alban esiin ja rientäneet apuun, kun seurakunnan omat työntekijät ovat esimerkiksi sairastuneet. Koskenvesa noudattaa tässäkin asiassa varovaisuutta, etteivät seurakuntalaiset ajattelisi eläkepappien tuppautuvan joka paikkaan.

Marjatta Koskenvesa ajelee silloin tällöin myös Helsinkiin pitämään toimituksia. Ilman maallemuuttoa olisi käynyt helposti niin, että 39 vuotta Meilahden seurakuntalaisia palvellut pappi olisi jäänyt touhuamaan seuraajiensa tontille. Nyt Koskenvesa käy enää kerran, pari kuukaudessa siunaamassa seurakuntalaisia, jotka ovat testamentissaan vaatineet että Marjatan pitää saatella heidät viimeiselle matkalle.

 

Juttua varten on haastateltu Esko Koskenvesaa, hänen läheisiään ja entisiä työtovereitaan

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?