Muistojen ilta tuo Kaija Pohjolan Salmentakaan

Salmentaan lavan kausi alkaa juhannuksena

Salmentaan lavalla juhlitaan juhannusta ja perinteitä pitkin kesää. Salmentaan VPK:n järjestämissä juhannuspäivän tansseissa esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa erittäin suosittu Anna-Liisa Räsäsen yhtye Onnenkulkijat Outokummusta. Sahalahden Marttojen tansseissa kesäkuun viimeisenä lauantaina soittaa Saku Backman ja Iltarusko-yhtye.

Vehmaisten Urheilijat ja Tampereen Kisatoverit järjestävät jo vähän ennen Muistojen Iltaa vanhan ajan  Humppatanssit lauantaina 14.07.2012 klo 20 Tommi Salosen yhtyeen tahdissa ja laulusolistina on Kalevi Lehtiö, hänkin pitkän linjan muusikko ja levylaulaja Tampereelta. Tanssimusiikkia tulee laidasta laitaan – myös sota-ajan iskelmiä sekä erityisesti Valto Tynnilän ja Martti Jäppilän säveltämiä humppafoksi-rytmejä 1930 -luvulta. Orkesterin johtaja Tommi Salonen  on  rumpali entisajan Pirkan Pelimanneista, siis jo 1950-luvulta.

Kaija Pohjolan Salmentakaan heinäkuussa

Vehmaisten Urheilijat, Tampereen Kisatoverit ja Salmentaan lava kutsuvat tanssimusiikin ystävät Muistojen Iltaan keskiviikkona 25. heinäkuuta kello 20. Illan kunniavieraana esiintyy vuoden 1991 Tangokuningatar Kaija Pohjola. Orkesterina on silloinikin Saku Backman ja Iltarusko, jossa hanuria soittaa Pentti Jokinen. Illan aikana kuultaneen ainakin Kultaiset Korvarenkaat ja Satumaa.

Muistojen Ilta järjestetään sen kunniaksi, että Vehmaisten Urheilijat (VU) aloitti tanssien järjestämisen Salmentaan lavalla olympiakesänä tasan 60 vuotta sitten. Ensimmäisissä VU:n tansseissa 7.6.1952 orkesterina oli tamperelainen Sini-Pojat. 50 vuotta sitten muusikko Saku Backman soitti ensimmäisen kerran Salmentaan lavalla vuonna 1962. Myös Pentti Jokisen vanha kvintetti soitti VU:n juhannuspäivän tansseissa samana vuonna. Orkesterin laulusolistina oli Salmentaan oma poika Taisto Kuortti.

Pentti Jokisen omat keikkasoitot alkoivat vuonna 1955. Ensimmäisiä keikkapaikkoja oli Sahalahden Työväentalo, joka on purettu jo kauan sitten. Pentti Jokinen on useimmin Salmentaan lavalla soittanut hanuristi. Myös Sahalahden Kontulassa Jokinen on soittanut lukemattomat kerrat.

Salmentaan lavalla tanssien järjestäjät olivat 1950- ja 60-luvulla usein Kangasalta, kuten Suoraman omakotiyhdistys, urheiluseurat Suoraman Ponnistus ja Kangasalan Voitto sekä Pikonlinnan Parantolan henkilökuntakerho. Orkestereista ovat Kangasalaa edustaneet ainakin Topi Marjamäen yhtye ja suosikkiorkesteri Pirkan Pelimannit sekä laulaja-basisti Claus Menke yhtyeineen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?