Digitaaliset televisiolähetykset käynnistettiin yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2001. Alussa järjestelmä lähti hitaasti käymään, laitteet olivat kalliita (perusdigiboksi maksoi tuolloin 400–500 euroa) ja tieto tekniikasta levisi hitaasti kuluttajatasolle. Koska analogiset lähetykset olivat vielä toiminnassa, ei laitteen hankinta useimmille ihmisille ollut vielä ajankohtainen.
Digisovittimien hinnan laskiessa myynti alkoi varsinaisesti käynnistyä vuosina 2003–2004. Hinnat olivat laskeneet jo alle 200 euron, ja tieto tekniikasta oli levinnyt eri medioiden välityksellä. Lisäksi laitteita hankkineiden kuluttajien kokemukset ja niistä syntynyt mielipiteiden vaihto kiihdyttivät laitemyyntiä. Saatiinhan digitekniikalla erityisesti antennitalouksissa merkittävä parannus kuvanlaatuun ja lisäksi 5–6 uutta kanavaa aiemman neljän sijaan.
Laitemyynnin varsinainen loppuhuipennus koettiin vuoden 2007 kesällä ja 2008 tammi-helmikuussa. Analogiset lähetykset lopetettiin antenniverkossa 31.8.2007 ja kaapeliverkossa 28.2.2008.
Puolen vuoden siirtymäaika lähetysten lopettamisessa mahdollisti sen, että laitetoimittajat kykenivät toimittamaan digiboksit lähes kaikille ajoissa. Tämä oli aikanaan melko iso ongelma, koska vuosi ennen analogilähetysten päättymistä oli vielä lähes miljoona taloutta ilman digiboksia! Mustuneet ruudut saatiin kuitenkin melko hyvin palautettua kuvallisiksi.
Ensimmäiset sisäänrakennetulla digiboksilla olevat televisiot tulivat markkinoille 2004–2005. Alkuun myynnissä oli sekä putki- että taulutelevisioita, jossa oli sisäänrakennettuna antenniverkon digisovitin. Putkitelevisiot hävisivät markkinoilta yllättävän nopeasti litteiden taulutelevision markkinoille tulon myötä. Nykyään ei kaupoista enää löydä putkitelevisiota etsimälläkään.
Nykyisin kaikki myynnissä olevat taulutelevisiot on varustettu vähintään sekä antenni- että kaapeliverkon digisovittimilla. Uusimmissa malleissa on jopa satelliittiviritin sisäänrakennettuna.
Myös kolmiulotteisella (3D) tekniikalla olevia laitteita on jo myynnissä.
Teräväpiirtotekniikasta (HDTV) ja sen tulosta on puhuttu jo vuosia ja ohjelmia on jo saatavanakin, tosin etupäässä maksukanavapuolella. Liikkeelle lähtö on kangerrellut vähäisen kysynnän sekä vastaanottoon tarvittavan tekniikan puuttumisen vuoksi. Lisäksi eräs antenniverkon kanavia toimittava toimija lopetti vuoden kokeiluajan jälkeen viime huhtikuun lopussa.
Suuressa osassa taulutelevisioita on teräväpiirtolähetysten vastaanottoon vaadittava tekniikka sisään rakennettuna. Antennivastaanoton vaatimusten mukainen DVBT-2-viritin sen sijaan on vain noin 30 prosentissa myytävistä televisioista. Jos nyt hankkii uuden taulutelevision, ja mainittu tekniikka puuttuu, joutuu hankkimaan erillisen digiboksin teräväpiirtolähetysten käynnistyessä täysipainoisesti. Tästä aikatulusta ei tosin ole mitään tietoa tällä hetkellä, prosessi voi viedä vuosia.
Syytä paniikkiin ei siis ole, nyt hankitut vastaanottimet tarjoavat hyvää kuvaa vuosia eteenpäin.
Kehittyvän tekniikan myötä on ilmestynyt antenniverkon puolelle pari uutta, mahdollisesti vastaanottoon haitallisesti vaikuttavaa teknistä toteutusta. Teräväpiirtolähetyksiä on lähetetty jo jonkin aikaa myös VHF-alueella erään operaattorin toimesta. VHF-alueella lähetettiin analogilähetysten voimassa ollessa yleensä Yle TV 1-ohjelmaa.
Kun analogilähetykset lopetettiin, jäivät nämä taajuudet vapaiksi, odottamaan tulevia tarpeita. Nyt on jo pari vuotta lähetetty maksullisia teräväpiirtokanavia kyseisillä taajuuksilla.
Vaikka kaikki nykyiset digilähetykset lähetetään UHF-alueella, joka toimii aivan eri taajuuksilla, on kuitenkin mahdollista, että VHF-alueen lähetykset aiheuttavat häiriöitä television kuvaan. Tämä erityisesti silloin, kun VHF-tekniikalla toimiva lähetysmasto on hyvin lähellä omaa taloa. Jos vastaanottoon käytetään laajakaistaista antennia, jolla voidaan vastaanottaa myös VHF-lähetteitä, ongelmia voi esiintyä. Jos käytössä on lisäksi mastovahvistin, jossa on tasonsäätö aluekohtaisesti, kannattaa tuolloin VHF-alueen säätö nollata.
Toinen mahdollinen häiriöitä aiheuttava tekniikka on niin sanottu 4G (4. generation eli sukupolvi, eli neljännen sukupolven langaton tiedonsiirtotekniikka), langattoman laajakaistan toteuttaminen. Tukiasemaverkkoa rakennetaan nopealla aikataululla, ensin kaupunkeihin ja suurempiin taajamiin ja jatkossa myös haja-asutusalueille. Kaupungeissa toteutukseen käytetään korkeita (2100 MHz) taajuutta, jolloin häiriöitä tv-lähetyksiin ei ole odotettavissa.
Haja-asutusalueilla sen sijaan toteutetaan ratkaisut alemmilla taajuuksilla, 800–900 MHz. Tästä ratkaisusta voi aiheutua häiriöitä tv-vastaanottoon, koska korkeimmilla taajuuksilla lähetettävät digikanavaniput, (muun muassa Teiskon E-nippu kanavalla 59 = 778 MHz), ovat hyvin lähellä käyttöön tulevaa taajuusaluetta. Tämä voi aiheuttaa häiriöitä erityisesti silloin, kun uusi 4G-tukiasema sijoittuu tv-lähetysaseman ja oman antennin välille.
Tähän mahdolliseen ongelmaan on kehitteillä erilaisia suotimia, joiden avulla voidaan haittasignaalien vastaanotto rajata pois kokonaan.
Langattoman laajakaistan toimivuuteen 4G-tekniikka sen sijaan tuo varmasti paljon hyötyä kasvavien siirtonopeuksien myötä.
Pohjassa kesäkuun 25. päivänä 2012
Heikki Pekkarinen
DigiHeikki
Kirjoittaja on antenni- ja digitaalitekniikkaan erikoistunut ja viimeisten parinkymmenen vuoden aikana erityisesti Sydän-Hämeen ongelmiin perehtynyt toimija.
