Kaivannon siltatyö kaipaa poutaa

Sade haittaa Kaivannon siltatyömaan edistymistä. Siltatyömaa taas häiritsee Kaivannon grillin toimintaa.

Siltatyömaa Kaivannon kanavalla seisoo. Syynä on toistuva sade, joka estää pintarakenteiden uusimisen. Destian työpäällikön Pekka Nissisen mukaan vanha asfaltti, suojabetoni ja vesieristys on jo poistettu, mutta uuden asennus ei onnistu.

– Tarvitsemme vähintään viikon siivun kuivaa keliä, jotta saisimme yhden kaistan kuntoon.  Kun vettä tulee koko ajan kuin Esterin saavista, niin pohjarakenteet eivät ehdi kuivua, emmekä pääse edes aloittamaan, Nissinen tuskailee.

Sama ongelma on myös Kostian sillalla Pälkäneellä. Siellä riittää vielä toviksi telineiden purkua, mutta sen jälkeen kaikki on kiinni säiden haltijoista.

– Kyllä tässä on sääennusteita seurattu ja taivaalle tähyilty, mutta ei auta. Liikennehäiriökin vähenisi, kun pääsisimme sillan kannen uusimisen jälkeen kunnostamaan alapuolisia rakenteita, Nissinen huomauttaa.

Kangasalla nopeusrajoitus on työmaan kohdalla 30 kilometriätunnissa, ja välillä käytettävissä on ollut vain toinen kaista. Liikenteen lisäksi tietyö häiritsee liiketoimintaa. Ainakin näin kokee Kaivannon grillin yrittäjä Ann-Mari Biong.

– Pysäköintialueella on työkoneita, puutavaraa ja milloin mitäkin, joten parkkialue näyttää täydeltä. Ajoittain tulee pölyä ja melua. Moni asiakas on sanonut, ettei viitsi pysähtyä työmaan takia, mutta minkäs teet. Kesä on myynnin kannalta tärkeintä aikaa, mutta tämän kesän myynnit menivät kyllä ohi. Toisaalta ilmatkin ovat olleet tosi surkeita, mikä vaikuttaa myös, grilliyrittäjä toteaa.

Biongin mukaan Kaivannolla kalastelevat ovat sanoneet, etteivät kalatkaan tartu pyydykseen entiseen malliin.

 Hidastus vauhdittaa kasvua

Tien toisella puolella reilun puolen kilometrin päässä sillasta Kaivannon Keitaassa asiakkaita sen sijaan on jäänyt pyydykseen. Kahvila-ravintolayrittäjä Tarja Hietakankaan mukaan siltatyömaa ei ole aiheuttanut harmia.

– Pelkäsimme, että tietyön takia tulee jonoja, mutta niitä ei onneksi ole muodostunut. Asiakasmäärät ovat kasvaneet viime vuodesta ja olemme palkanneet kesätyöntekijän. Aurinkoisella kelillä asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista, veneillä ja autoilla, Tarja Hietakangas iloitsee.

Pälkäneeltä päin Kaivannon Keidasta lähestyttäessä nopeusrajoitus laskee normaalista60 kilometrintuntinopeudesta50 kilometriintunnissa ja heti liittymän jälkeen vauhtia rajoitetaan kolmeenkymppiin. Hietakangas uskoo, että nopeusrajoitusta enemmän suosion kasvuun vaikuttaa nuoren yrityksen tunnettuuden paraneminen. Molempiin taukopaikkoihin on sallittua kääntyä vain tulosuunnassa oikealle.

Heikki Tammela (selin) ja Jussi Lindberg poikkeavat usein työpäivän jälkeen kahvilla Kaivannon keitaassa tietöistä riippumatta.

Työkaverukset Jussi Lindberg ja Heikki Tammela poikkesivat terassikahveille työpäivän jälkeen.

– Jo liiketalouden perusopinnoissa tuli selväksi, että nopeusrajoitukset vaikuttavat asiakasvirtoihin, Tammela huomauttaa ja munkki katoaa parempiin suihin.

Nopeusrajoitusten merkitystä painottaa myös Destian työpäällikkö.

– Kannattaa muistaa, että siellä on äitejä ja isiä töissä. Ei ole hääviä olla tien vieressä, jos kapeasta paikasta mennään ohitse niin, että kivet sinkoilevat, Pekka Nissinen muistuttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?