Kuohuvaisten myllyltä kuului rytmikäs vasaroiden pauke, kun talkoolaiset löivät pitkälti toistasataa vuotta vanhalle rakennukselle uutta pärekatetta. Edellinen katto oli tullut tiensä päähän palveltuaan paikallaan jo vuodesta 1980.
– Pärekaton ikä on juuri tuo 30 vuotta, talkoita organisoinut Simo Arra vahvistaa.
Talkootyökutsuun vastattiin tälläkin vuosituhannella. Päivän ensimmäisinä tunteina päreitä naulasivat Arran lisäksi Tuomo Myllö, Seppo Järvinen, Oliver Laszka, Janne Jousimies, Joel Saarinen, Alpo Ahtiainen, Lauri Arra, Torsti Heikkilä ja Reima Ojala.
Mukaan lähti kaikenikäisiä nuorista keski-ikäisiin ja jo kypsempiin kymmeniin ehtineisiin talkoolaisiin. Rakentajatusinaa täydensi kaksi naistakin, Elina Peltonen ja Hanna-Leena Heikkilä.
– Katolle mahtuu kerrallaan kaksitoista ihmistä, kuusi kummallekin lappeelle takstoolien väleihin, Simo Arra huomauttaa.
Helpommat vaiheet työn alussa
Rakentajat istuvat aluskatelautojen päällä selkä harjaan päin ja naulaavat eteen- ja alaspäin kumartuneina. Maan kamaralle jääneet talkoolaiset nostavat uusia päreitä naputtajien ulottuville.
– Nyt ei enää pää kestä, tunnusti Elina Peltonen, joka joutui luovuttamaan paikkansa katolla työn edettyä huimempiin korkeuksiin.
– Oli kyllä hienoa kokeilla. Ei naulaaminen mitään vaikeata ole.
Joel Saarinen sen sijaan selviytyi ongelmitta ensimmäisellä kattotyömaallaan.
– Hyvin sujuu, ei huimaa ylhäällä. Eilen olin jo mukana tekemässä räystäitä.
Porukan varsinaiseksi rakentajakonkariksi voi kutsua Lauri Arraa, jonka nuoruudessa kaikki katot tehtiin päreestä.
– Kattojen uusiminen oli jokakesäistä työtä, hän muisteli.
Ekologinen ja hyvältä tuoksuva
– Pärekatto täyttää hyvin nykyajan vaatimukset. Se on ekologinen ja sillä on pieni hiilijalanjälki. Pärekatto kaiken lisäksi tuoksuukin hyvältä, Simo Arra kehuu.
– Jos päreet olisi tehty höyrykoneella, niin olisi vielä ekologisempi, Tuomo Myllö lisää.
Kuohuvaisten myllyn kattopäreet valmistuivat kuusipölkyistä sähkövoimalla Simo Arran kodin pihapiirissä. Pärehöylän nikkaroi Antti Ahtiainen.
Naulaajien työtä nopeutti se, että jokaisen päreen yläreuna oli valmiiksi merkattu punaisella värillä. Mylly sai kolminkertaisen katteen, jossa ylempi rivi peittää aina alempaa kahden kolmasosan verran. Vierekkäisten päreiden limityssuunta vaihtuu kerrokselta toiselle siirryttäessä.
Nämä kaikki järjestelyt varmistavat, että katto on pitävä, mutta toisaalta myös hyvin tuulettuva. Päreiden latomissuunta puun syiden mukaisesti taas vaikuttaa sadeveden valumisvauhtiin.
– Kuiva pärekatto on kyllä melkoinen sytyke, varsinkin jos se vielä on tervattu, Myllö miettii.
Levähdyspaikka veden äärellä
Vuonna 1897 myllyksi valmistunut sahalahtelaisrakennus täyttää nyt paikkansa Taipaleentiellä pyörillä ja jalkaisin kulkevien levähdyspaikkana. Vanhan myllyn miljöö yhdistyneenä kosken vaimeaan kohinaan vie kävijät aikamatkalle menneisyyteen.
Jyvien jauhaminen siellä loppui jo vuonna 1918. Sen jälkeen myllyn tiloja tarvittiin muiden muassa heinäsuojana.
Rakennuksen säilymisestä vastaa Kuohuvaisten myllyn osakaskunta.
