Altaaseen ei kannata marssia järviuikkareissa ja rantatossuissa

Kuohu on kuurattu putipuhtaaksi

Kuohun aulaa on sisustettu viihtyisämmäksi sohvaryhmällä. Paula Liinamaa hankki alennusmyynnistä röykkiöllisen uusia leluja lastenaltaalle.

Uimahallin kesäsulku ei ole mennyt hukkaan. Kangasalan uimahallia Kuohua on kunnostettu, huollettu ja pesty viiden viikon tauon aikana kiivaasti. Maanantaina juhannukselta sulkeutunut halli avaa taas ovensa. Viimeistelyt ovat vielä loppuviikosta kesken, mutta toimitusjohtaja Paula Liinamaa huokuu tyytyväisyyttä.

Jotta uimavesi säilyisi mahdollisimman puhtaana vähillä kemikaaleilla, täytyy myös uima-asut ja -tossut ”huoltaa” pesukoneen kautta, muistuttaa Kuohun toimitusjohtaja Paula Liinamaa.

– Voi sanoa, että Kuohu on nyt pesty ja puleerattu kolmoskerroksesta kellariin saakka! Altaisiin on vaihdettu puhtaat vedet ja pohjat on tehopesty. Lisäksi vähän stailasimme aulaa, Liinamaa luettelee ylpeänä.

Aulassa kävijöitä tervehtii viihtyisä sohvanurkkaus ja esitehylly. Lapset ovat saaneet röykkiöllisen uusia allasleluja alennusmyynnistä, ja muun muassa entinen liukkaaksi kulunut hyppytornin lattia on uusittu.

– Vihdoinkin saimme kloorihöyryjen sumentamat ikkunat puhtaaksi. Niiden kanssa on takuttu kolme vuotta. Onneksi Hervannasta löytyi nyt uusi asiaan erikoistunut yritys, joka hioi ja pinnoitti lasit. Järvelle pitäisi näkyä ainakin vuoden verran ilman erityistoimia, Kuohun toimitusjohtaja kertoo.

 

Asiakkaat voivat vaikuttaa kloorin määrään

Näkyviä uudistuksia tärkeämpiä ovat pienet huomaamattomat kohennukset, jotka heijastuvat uimaveden laatuun. Altaan alapuolella tekniikan sydämessä uimareiden vettä puhdistaa infrapunalaite, joka puhdistaa vedestä viimeisetkin bakteerit.

Tuhansien eurojen pesut ja huollot valuvat kuitenkin hetkessä hukkaan, mikäli asiakkaat unohtavat yhden tärkeän asian hallikautta aloittaessaan: nimittäin järvivesissä käyneet uimapuvut tai -housut ja rantatossut eivät ole alkuunkaan puhtaita hygienian kannalta.

– Järviuikkareiden mukana altaisiin tulee humusta, ja leväkasvustot pääsevät muhimaan saman tien juuri tehopestyissä altaissa. Harras toive olisikin, että uima-asut pestään kunnolla pesukoneessa ennen allasuinteja. Parasta olisi, jos hallissa käytetään eri uikkareita kuin järvessä, Liinamaa korostaa.

Loppujen lopuksi uimahallikävijöiden peseytyminen ja hygienia määräävät sen, kuinka paljon veden puhdistukseen täytyy käyttää klooria ja muita kemikaaleja.

– Pidimme viime keväänä tehokampanjoita allashygieniassa ja se selvästi tepsi. Klooria tarvittiin vähemmän, mikä tekee veden miellyttävämmäksi, Liinamaa kehuu kampanjan vaikutusta.

 

Uimahalli auki kylminä kesinä?

Kylmä ja sateinen kesä on saanut monen kaipaamaan Kuohun aaltoja. Liinamaan mukaan moni nyki oven kahvaa tauon aikana. Suurin osa on ohjattu Kalevan uimahalliin Tampereelle, mutta muutama poikkeuskin on sallittu.

– Eräs asiakas vietti koko sukunsa kanssa 70-vuotispäiviä allasosastolla juhannuspäivänä. Hellyin, koska altaiden tyhjennys aloitettiin vasta seuraavana päivänä, ja riittävä henkilökuntakin saatiin kasaan. Lisäksi pelastimme muutaman kesäasukkaan suihkuun. Eräskin perhe oli matkustanut satoja kilometrejä Ruotsista perillä odottavan uinnin voimin. Napsautin tilaussaunan päälle ja he pääsivät edes suihkuun ja saunaan, kun allas oli jo tyhjä, toimitusjohtaja kertoo.

Periaatteessa uimahalli voisi olla auki myös kesäaikaan, koska vedet on pakko vaihtaa kokonaan vain kerran kahdessa vuodessa, mikäli huoltotoimet eivät muuta vaadi.

Tosiasiassa kävijämäärät kuitenkin putoavat reilusti jo touko-kesäkuussa. Talviaikaan Kuohussa polskuttelee noin 20 000 uimaria kuukaudessa. Kesäkuun alusta juhannukseen saakka määrä putosi vain 6000 kävijään.

– Henkilökunnan lomat kyllä saadaan järjestettyä, vaikka halli pidettäisiin kesälläkin auki. Jos altaat täytyy tyhjentää, se vie täyttöineen vähintään kaksi viikkoa. Vesi pitää vaihtaa hitaasti, koska nopeasti muuttuva paine irrottaa laattoja. Nyt perusteellisemman huollon ja kunnostuksen aikana joka viikko oli tarpeen, Liinamaa tietää.

Toimitusjohtajalla on jo visio tulevien vuosien toimista. Lastenaltaan viereinen terassi pitäisi saada jotenkin käyttöön.

 

 

Kangasalan uimahalli Kuohu

- Vuodessa noin 175 000 kävijää.

- Päiväennätys 1160 uimaria.

- Altaiden vesimäärä on noin 1000 kuutiometriä eli miljoona litraa.

- Koko vesimassa kiertää puhdistusjärjestelmän läpi reilussa kolmessa tunnissa.

- Haihtumisen yms. vuoksi järjestelmään lisätään puhdasta vettä noin 30 litraa/kävijä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?