Kesäpäivä Kangasalla, Oolannin sota, Kaksipa poikaa Kurikasta, Inarinjärvi, jonka syvyyttä ei voi mitata. Balladi Olavinlinnasta, Karjalan kunnailla, ja kaipuun kaunein puisto Monrepos…
Laulun voima paisuu, elää ja vaihtelee kappaleiden tunnelman mukaan ja valaisee Suomen rantamia, aukeita ja lehtoja. Salillinen enimmäkseen harmaapäistä väkeä laulaa niin, että isänmaan jokainen kolkka tulee kolutuksi tunteella.
Väliajalla lottakanttiini tarjoaa kahvia, kakkuja ja pitkopullaa.
Muuta ohjelmaa Pälkäneen Maanpuolustusnaisten Lottalaulajaisissa ei ole. Laulamisen riemussa on kylliksi. Väkeä on paikalla noin 190 henkeä.
Perinnelotat herättivät lottaperinteen
Lottalaulajaiset on paisunut kymmenessä vuodessa pienestä Syrjänharjulla järjestetystä lauluhetkestä pälkäneläisittäin suurtapahtumaksi. Tavallaan on palattu entiseen, sillä Pälkäneen lottien tilaisuudet houkuttelivat suuret yleisöt jo 1930-luvulla.
Tämänvuotinen väkimäärä oli sen näköinen, että se pysähdytti tulijan hetkeksi ovelle haukkomaan henkeään. Nuijan sali oli ääriään myöten täynnä. Järjestäjät kantoivat varastosta lisätuoleja ja aukoivat ikkunoita ja ovia. Lottapukuiset kahvittajat häärivät kiireisinä keittiön ja tarjoilupöydän väliä.
– Olemme tietenkin onnellisia ja vähän hämmentyneitäkin näin suuresta yleisömenestyksestä. En löydä sanoja, miten kiittäisin Korsukööriä, joka esilaulajana ja laulun ohjaajana oli aivan korvaamaton, Kirsti Uotila kiitteli jälkeenpäin.
Hän toimi laulukiertueen matkanjohtajana ja kokonaisuuden suunnittelijana. Hän tietää, että isänmaan laulut saavat erityistä voimaa niiltä, jotka elivät Suomen kanssa sen todelliset vaaran vuodet.
Siksi kotimaanmatkan kaikkein ensimmäinen laulu oli Korsuköörin esittämä Äänisen aallot.
– Elleivät maamme puolustajat olisi 70 vuotta sitten olleet Äänisen aalloilla, ties kenen lauluja nyt laulaisimme. Tänään saamme laulaa omia laulujamme, Kirsti Uotila sanoi.
Naisille eturivin paikka
Lottalaulajaisten yleisön joukossa istui paljon muitakin kuin pälkäneläisiä. Tampereelta saapui linja-autolastillinen Lottaperinneyhdistyksen väkeä.
Tampereella asuva, syntyjään sakkolalainen Henni Hatakka osoittaa Lotta Svärdin sinettisormusta sormessaan. 89-vuotias Hatakka työskenteli aikoinaan neljä vuotta rintamalla muonituslottana, joten hän tietää mitä on kauhu ja ruudinkatku.
– Pelottavinta oli, kun näin, että vihollisen pommittajat lentävät kohti. Painauduin ojan pohjaan, ryömin sitä pitkin, vaikka ei sekään minua olisi pelastanut, jos olisi kohdalle osunut. Mutta eivät sitten siihen pommittaneet, hän muistelee.
Henni Hatakka oli mukana Lottalaulajaisissa toista kertaa. Hän asuu Viola-kodissa, missä Lottaperinneyhdistys toimii aktiivisesti, ja sitä kautta Pälkäneen tapahtuma on tullut tietoon. Hatakka suhtautuu suopeasti perinteen vaalimiseen.
– Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tehdään esimerkiksi uusia lottapukuja. Se on hyvä asia, mutta vanhaa ei saa silti unohtaa. Tärkeintä on muistaa vielä elossa olevia lottia, hän muistuttaa.
– Aivan mahtavaa että tällainen lottatapahtuma järjestetään. Näin lottatyötä tehdään tunnetuksi nuoremmille sukupolville. Muutenhan ei olisi ketään, joka perinnettä jatkaisi, pohtii Henni Hatakan kanssa Lottalaulajaisiin osallistunut Ritva Hinkkanen lisää.
Hän pohtii, että naisten osuutta sodista selviytymisessä ei voi korostaa liikaa. Rintamalla vapaaehtoistyössä oli paljon muitakin naisia kuin Lotta Svärd -järjestön jäseniä.
– Missä tahansa veteraanitilaisuuksia pidetään, naisten pitää seistä juuri siinä samassa rivissä, Hinkkanen ja Hatakka painottavat.
