Lapsilta pääsy kielletty

Pälkäneeltä ja Valkeakoskelta löytyy kesäaikaan pikkumiehelle varsinaisia paratiiseja: sekä Niitty-Seppälässä että Valkeakosken liikennepuistossa pääsee maksutta polkuauton rattiin. Yleensä molemmissa on kävijöitä sen verran vähän, että polkea voi niin kauan kuin puhtia piisaa.

Jukka Kittilä sai pari vuotta sitten aivan aiheesta ensimmäisen Vuoden Mallikas -palkinnon. Niitty-Seppälän isäntä on luonut Kesätorin yhteyteen mainion leikkipuiston, jossa pikkuväki viihtyy. Alue kehittyy joka vuosi. Tänä kesänä päästiin uusiin keinuihin.

 

Kun on seisonut joka lomapäivä vuoroin Niitty-Seppälän ja vuoroin liikennepuiston polkuautobaanan varrella, alkaa vähitellen kaivata vaihtelua. Siispä nokka kohti Mobiliaa, josta löytyy metkoja polkuautomalleja, joilla kaahailusta tosin peritään pieni maksu.

Malttamaton pikkujätkä ehti vaihtaa jonossa moneen kertaan mielipidettään siitä, millä autolla hän aikoo ensimmäiseksi ajaa. Kunnes tuli aika astua radalle.

Lipunmyyjä kyseli, että onhan kaveri jo täyttänyt neljä vuotta. Rehellisenä miehenä selvitin, että syksyllä vasta juhlitaan, vaikka poikaa voisi kokonsa puolesta luulla kohta koululaiseksi.

”Me ollaan kyllä oltu tarkkoja näiden rajojen kanssa”, valvoja valitteli ja selitteli kaikenlaista turvallisuudesta ja vakuutuksista.

Kukaan ei olisi kuunnellut huutoa, jos isommat sisarukset olisivat päässeet rattiin, mutta innokkain automies olisi jätetty jalankulkijaksi. Siksi oli parasta keksiä pian tilalle parempaa ohjelmaa. Sitä järjestyisi tietenkin sisältä näyttelystä.

 

Missään ei ole niin helppo järjestää lapselle elämyksiä kuin automuseossa. Lapsi pitää päästää vääntämään rattia niin kuin on nähnyt isän tekevän. Pikkuisen pärinää, vilkkua ja pakokaasun tuoksua, niin päivästä puhutaan pitkään.

Mobiliassa pääsee maksua vastaan katselemaan matkan päästä kuollutta rautaa. Se ei paljon lasta hetkauta, vaikka autot kiillottaisi tai järjestelisi miten.

Näyttely oli juostu pian läpi. Ainoa pysähdyspaikka oli aidattu leikkikarsina, jossa oli jokunen lelu taaperoikäisille.

Lopulta hallin päästä löytyi jotain kiehtovaa, johon lapsikin sai koskea. Siellä pääsi katsomaan oikeilla auton penkeillä vanhoja automainoksia. Penkit eivät tosin kauaa kiinnostaneet, kun ei niissä ollut edes turvavöitä. Pieni näyttelyvieras olisi halunnut tehdä edes sen verran että olisi napsauttanut vyön kiinni.

 

Ei tässä vielä kaikki, ajatteli elämyksellistä päivää tarjoava perheenisä. Takataskussa oli vielä valttikortti, Rally Hall of Fame. Ralliautonäyttelyssä pääsisi ihastelemaan sorateiden sankareiden kulkupelejä. Ties vaikka voisi sovittaa ylleen vanhan mestarin kypärää tai pääsisi kurkkaamaan konepellin alle. Kekseliäs näyttelyisäntä on saattanut järjestää lapsille varikon, jossa voi käsiään likaamatta vaihtaa auton renkaat.

Toteutus ei aivan vastannut odotuksia, sillä ralliautot kiiltelevät kolme metriä korkean turvalasin takana. Pleksin läpi ei oikein tavoittanut kuraisten ja kolhuisten ralliautojen lumoa, jota urheiluruudussa aina esitellään.

Oksalan perinnepäivillä vanhat vempaimet kuulee ja haistaa – ja niihin saa jopa koskea. Puimurin ratissa kaksivuotias Atte Matikainen.

Lauantainen Oksalan perinnepäivä ja muut perinnetapahtumat edustavat vastakohtaa kuolleen raudan museolle. Näissä kesätapahtumissa lapset ovat kunniavieraita. Niissä pääsee näkemään ja kuulemaan miten entisaikojen koneet puksuttavat sekä peuhaamaan heinissä ja vääntämään vanhan traktorin rattia.

Yksi kommentti

  1. Entinen Museo-opas

    Pöyristyin melkoisesti luettuani päätoimittajan kolumnin ’Lapsilta pääsy kielletty’. Kirjoitus oli taas yksi osoitus siitä, että nykyajan nuorelle sukupolvelle kaiken pitää olla maksimaalista viihdykettä tai extremeä. Museo on eri asia kuin puuhamaa/huvipuisto. Sen kertoo jo nimikin.

    Museot tekevät tärkeää työtä: ”Museo on laitos, johon on järjestelmällisesti kerätty taidetta, kulttuurihistoriaa, luonnontiedettä koskevaa aineistoa. Aineistoa on yleensä esillä erilaisissa näyttelyissä. Museoiden esine- ja taidekokoelmat ovat pääsääntöisesti huomattavasti laajemmat kuin esillä olevien esineiden tai taiteen määrä antaisi olettaa. Usein museoissa tehdään myös tutkimustyötä ja museoilla ja eri alojen asiantuntijoilla on tutkimuksellista yhteistyötä.” (Lainaus Wikipediasta hakusanalla ’Museo’) Ja suurin osa museoiden tekemästä uurastuksesta ei avaudu tavalliselle näyttelyn läpitallaajalle.

    Useat Mobiliassa olevat näyttelyesineet (esim. Suomen ensimmäinen auto) ovat korvaamattomia ja monet autoista yksityisten henkilöiden omistamia. Kaikki varmasti ymmärtävät mitä näille esineille käy, jos kävijät pääsisivät niitä koskettemaan ja niillä leikkimään.

    Toivoisin vanhempien tarjoavan lapsilleen kokemuksia, jotka ovat heidän ikään ja kehitysasteeseensa nähden sopivia. Museoissa käyttäydytään kuten museon henkeen kuuluu. Huvipuistoissa ja puuhamaissa käyttäydytään toisin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?