Pakanrannassa koetellaan kesäaikaan hermoja

Torstain lehdessä kerrotaan pälkäneläisvanhempien iltapartiosta, jolle ei juuri nyt näytä olevan isompaa tarvetta, koska kesä on ollut edellisvuosia rauhallisempi.

Pakanrannan ja Kostianvirran uimalan naapurusto ei välttämättä ole samaa mieltä päättyneen kesän rauhallisuudesta. Uimarannantien yöllisestä ajokiellosta huolimatta mopot ja autot kaahaavat aamuyölle saakka rantaan ja takaisin. Uimalalle johtava lenkkitie on pahimmillaan kuin rallin yöllinen pikataival.

Uimalalta kantautuvaan mylvintään ja kiljuntaan kyllästyneet naapurit odottavat, koska joku seiniä potkiva ja sotkeva teini keksii polttaa rakennuksen. Se olisi ainoa tapa päästä suojellusta uimakopista ja sen mukanaan tuomista ympäristöhaitoista.

Uimalalle johtava lenkkitie olisi helppo palauttaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön. Tien varteen tarvitaan samanlaiset metalliportit, jotka hillitsevät Koulutien ja Säästäjäntien välistä kaahailua yhteiskoulun tuntumassa.

 

Pakanranta on poikkeuksellinen paratiisi keskellä kylää. On itsestään selvää, että tällainen ranta kerää nuoria kauniina kesäöinä.

Mutta on kohtuutonta, että rannan ympäristön asukkaat joutuvat kärsimään parhaan kesän ajan rannalla riekkuvista. Silloin olisi mukava istuskella terassilla ihailemassa taivaanrannan punaa tai käydä nukkumaan ikkuna auki. Mutta se on mahdotonta mopon pärinässä ja kumien ulvonnassa.

Edelliskesinä metelistä on kärsinyt koko keskusta. Viileä kesä on hillinnyt yöllisiä kaahaajia, eikä ikkunoita ole tarvinnut pitää auki. Tämän ansiosta myös palstoilla on ollut hieman aiempaa hiljaisempaa.

 

Lukijat ovat puuttuneet Kostianvirran uimalan sikailuun. Uikkarille kokoontuvat alaikäiset kiskovat siideriä ja kaljaa. Pullot ja tölkit lentävät surutta virtaan.

Tuhoisimpia ovat pullot, joita rikotaan rantaviivaan. Käyttäytyminen kertoo siitä, ettei uimala enää ole uintipaikka. Sillä eihän kukaan ole niin tyhmä, että vaarantaisi omat tai kaverin jalat rikotuilla pulloilla. Peltitölkit ruostuvat aikanaan, mutta lasi ei poistu virrasta kovin nopeasti.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?