Rauhan löytää vain metsästä

Rakas psykiatrini metsä,
kesän ensimmäiselle vastaanotollesi pääsin vasta syyskuulla. Sinulta olivat jo kauniit silmätipat loppuneet, ne värikkäät kedonkukat. Mutta uusia oli tulossa: syksyn ruskat.

Syötävät lääkkeesi olivat parhaimmillaan, punaiset puolukkamättäät ja valtavat valikoimat herkullisia sieniä, jotka kurkistelivat sammalten alta.

Nuorempana kärsin vastaanotollasi useamman kerran viikossa, sillä pystyin kulkemaan yksin. Tapasin sinun kotiväkesi joka kerta. Kuninkaasi Karhu maiskutteli suutaan tiheässä kuusikossa, kun satuin hänen ruokapöytäänsä tietämättäni törmäämään. Onnekseni Hän ei häätänyt minua pois, vaikka pelkäsin, vaan antoi minun poimia mustikat.

Tapasin hirviäkin. Erään kerran viekas kettukin piiritti minua, hiipi katsomaan kauempana olevaa koppaani, josko sieltä löytyisi hänelle jotakin syötävää.

Psykiatrini, sinulla on sitä kotiväkeä niin paljon, kaikkia en tuntisikaan. Vielä mahtavat hongikot, kuusikot, valkoiset koivikot, katajaiset kankaat, havisevat haavikot, korkeat vuoret, laaksot, suot ja rämeet, metsälammet ja järvet. Metsäpolkujasi on muistissa kymmeniä.

Istuessani vastaanottotuolissasi männyn kannolla maistelin punaisia puolukoitasi, ja aurinko kurkisti pilven raosta lämmittäen mieltäni.

Jätän vielä tilaukseni vastaanotollesi. Jäähyväisiä en jaksa jättää sinulle vielä. Kiitän hoidostasi ja lääkkeistäsi, mikään ei niitä korvaa.

Uskollinen kiitollinen potilaasi.

Luontovuonna 2012,
entinen luopioislainen

 

Lue lisää aiheesta:

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?