Valokuitusotkut

En ole koskaan saanut kirjettä enkä tiedonantoja Elisalta näistä törkeyksistä, joita nyt ovat tehneet mm. Kangasalla Havisevantien varrella asuville ja monille muille ympäri suomen maata. Suomessa saa nähtävästi tehdä yksipuolisia sopimuksia ja velvoittaa toisen osapuolen maksamaan viulut aiheuttamistaan haitoista ja vahingoista vaikka hänen/heidän kanssaan ei asiasta ole sovittu.

Kyllähän tämä joutilas kansanosa, eli eläkkeellä olevat, saisivat saada jo ilmaiseksi verkkoyhteydet, että saisivat asioitaan hoidettua kotoaan käsin. Liikkuminen on hankalaa, ei ole enää ehkä ajokorttia eikä autoa, mutta lankoja pitkin voitaisiin asioita hoitaa. Parempaa perehtymistä tarvittaisiin asioihin ennen kuin niitä ryhdytään ”ammattitaidottomina” eteenpäin viemään.

TeliaSoneran tiedote 26.11.2009: ”Kuluttajavirasto ja TeliaSonera löysivät sovintoratkaisun Ykkösliittymien liittymismaksujen palauttamiseen. Turun alueella asuvat TeliaSoneran noin 550 Ykkösliittymäasiakasta saavat takaisin osan maksamistaan liittymismaksuista. Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamies ja TeliaSonera ovat sopineet maksujen suuruudesta ja niiden palauttamistavasta…”. Onkohan päätökseen oltu tyytyväisiä vai valitettiinko siitä eteenpäin?

Luulevat, että eivät tarvitse mitään lupaa maanomistajalta eikä heidän kanssaan tarvitse edes neuvotella asiasta.  Tehdään salaa, ilman ennakkoilmoitusta kaivauksia, joita sitten porukalla ihmetellään. Hankitaan aliurakoitsijoita, jotka mahdollisesti ovat ulkomaalaisia tai menevät konkurssiin. On kuitenkin onni, että pääurakoitsija on aina vastuussa muidenkin tekemistä möhläyksistä.

Sähkökaapelit voidaan katkoa ja talo on useita päiviä ollut joulukuussa pimeänä, sähkölämmitykset katkenneet, mutta kuituja pitää kaivella. Sähköt oli jo aikaisemmin tuotu maan alla taloni seinään vuonna 2009. Kirjallisesti on silloin ilmoitettu, että ”Taloonne tuleva puhelin ilmakaapeli vaihdetaan maakaapeliksi Vattenfallin maakaapeloinnin yhteydessä. Eli ongelma poistunee.” Ei poistunut, eikä tullut niin kuin oli ilmoitettu. Ei ole tullut vieläkään, eikä kukaan ole ottanut yhteyttä, vaikka olen yhteydenottopyyntöjä jättänytkin. Eivät edes kertoneet, että ryhtyvät moisista siirroista veloittamaan.

Nyt pitäisi maksa melkein 2000 euroa. Tästä ei mainittu mitään. Jos jotain viedään, niin tilalle pitäisi aina tuoda uutta ja ilman korvausta. On olemassa kahden vuoden sääntö, no mikähän sekin mahtaa olla? Pitänee tutkia?

Palasin kolmen kuukauden ulkomaanmatkalta, ihmettelin, mikä musta suuri johtokiekko on heitetty naapurini ja minun rajalle. Kyselin kyläläisiltä Havisevalla, mikä juttu täällä on menossa. Otin kuviakin traktorikaivurista, joka kaiveli kuulema valokuituja (tv:tä ja puhelinta varten).  Kävin 30.7. Elisan Tampereen toimistossa kyselemässä asiaa, kun on ollut niin monia kirjoituksia Aamulehdessä, Kangasalan Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ym. Kehottivat ottamaan yhteyttä Elisaan kirjallisesti.

Näin kirjeen (joulukuu 2011) Elisalta, jossa he ovat ilmoittaneet, että poistaisivat asuinalueelta palvelut. No ovat poistaneet. Enää ei toimi verkkoyhteys puhelimella, jonka olen aikoinani ostanut Tampereen Puhelinosuuskunnalta, saanut siitä jopa oikein osakekirjankin.

Sähköjohdot vedettiin 1950-luvulla äitini ostamiin ja maksamiin pylväisiin. Myöhemmin samoihin pylväisiin vedettiin Tampereen Puhelinosuuskunnan kuparijohdot. Nyt on viety pylväät pois, mutta niistä ei ole korvattu mitään, vaikka ne olikin yksityinen maksanut. Minulta kiinteistönomistajana ei ole kysytty mitään, eikä kanssani ole edes neuvoteltu.  Kuluttajavirastossa kävin 1.8. ja sieltä sain tiedon, että vanhoista pylväistä on korvattu, minulle ei korvattu. Puhelinyhteyteni on hävitetty ja kuparijohdot, jotka olen aikoinaan maksanut, kun liittymän hankin, on viety pois. Minulta on siis katkaistu yhteys internetiin ja lankapuhelinyhteys on hävinnyt.

Kangasalan ja Tampereen kirjastot ovat sentään auki. Kalliiksi tulee niihinkin matkustella.

Kaikki joukolla mukaan asiaa viemään eteenpäin. Tehkää yksitellen kuluttajariitalautakunnalle valitus palvelusta. Valituksen tekeminen ei maksa mitään. Hyötyä siitä kuitenkin voi olla kaikille petetyksi tulleille. Kuluttajariitalautakunnan osoite on Hämeentie 3, PL 306, 00531 HELSINKI puh. 029 566 5200 tai kril(at)oikeus.fi. Valituslomakkeita voi tulostaa netistä.

Hilve Salminen
eläkkeellä oleva opettaja
joutilasta kansanosaa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?