Taekwondo: Uudet harrastajat pääsevät mukaan vielä perjantaina ja sunnuntaina

Neljäs alkeiskurssi aloitti Kuhmalahdella

2. dan mustavyö Esa Lappalainen toi taekwondon Kuhmalahdelle vajaat kaksi vuotta sitten. Nyt aktiiviharrastajia on jo viitisenkymmentä.

Taekwondon neljäs alkeiskurssi ei enää aiheuttanut Kuhmalahdella aivan samanlaista ryntäystä kuin aiemmat kolme. Perjantaina Pentosalilla järjestettyyn näytökseen ja avausiltaan osallistui vajaat kymmenen uutta harrastajaa. Kuhmalahtelaisten lisäksi salille on löytänyt sahalahtelaisperheitä.

Alkeiskurssille pääsee mukaan vielä huomenna perjantaina ja sunnuntaina.

– Sen jälkeen ovet pistetään kiinni, jotta pääsemme joka kerta eteenpäin. Seuraava alkeiskurssi aloittaa vuodenvaihteen jälkeen, Esa Lappalainen sanoo.

Lappalainen toi taekwondon Kuhmalahdelle pari vuotta sitten. Kuhmalahden Kisan ensimmäinen alkeiskurssi starttasi alkuvuodesta 2011. Nyt aktiiviharrastajia on mukana jo viitisenkymmentä.

Peruskurssin lisäksi Pentosalilla pyörii jatkokurssi. Lappalainen toivoo, että se päästäisiin jakamaan pian kahdeksi ryhmäksi.

– Sitä varten tarvitsisimme lisää sekä salivuoroja että vetäjiä.

Nyt Lappalaisen apuna toimii kaksi apuohjaajaa, Pasi Vuorinen ja Tanja Vuorinen.

– Kun toiminta lähti pari vuotta sitten nollasta, niin vetäjiä ei ole vielä ehtinyt kasvaa. Mutta ei se ole muuallakaan poikkeuksellista, että vihreävyöt toimivat apuohjaajina, Lappalainen sanoo.

 

27 vihreää ja keltaista vyötä kevään kokeissa

Viime kevään vyökokeessa seuraan saatiin 11 uutta ylempää vihreä vyötä ja kymmenen alempaa vihreää vyötä. Keltaisen vyön kokeen suoritti viisi harrastajaa.

Kaikkiaan vyökokeen suorittaneita oli 27, sillä yksi kuhmalahtelaisharrastaja suoritti kokeen Manse TKD-seurassa.

Pidemmälle edenneet käyvät Tampereella myös ylempien värivöiden harjoituksissa.

Muksutaekwondossa harjoitellaan leikinomaisesti liikunnallisia perustaitoja. Pasi Vuorinen (oikealla) katsoo, miten Jussi ja Olli Uusitalo sekä Santtu Salonen pomppivat yhdellä jalalla.

Syksyn aikana ensimmäiset Kuhmalahdella aloittaneet etenevät sinisen vyön kokeeseen. Se on suoritettava Tampereella, sillä Esa Lappalaisen valtuudet riittävät vain ylemmän vihreän vyön kokeisiin.

Yhteydet Tampereelle ovat luontevat, sillä Esa Lappalainen toimi aiemmin siellä. Mies kehitti Manse TKD:n aikoinaan kuntotaekwondon. Siinä ei edetä tavoitteellisesti kohti vyökokeita, vaan tehdään musiikin tahtiin taekwondoliikkeitä, ennen kaikkea paljon potkuja ja lyöntejä.

Myös Kuhmalahdella kuntotaekwondo otettiin ohjelmaan saman tien. Alkavalla kaudella se siirtyy sunnuntailta keskiviikolle.

– Peruskurssilla mukana pysyminen edellyttää säännöllistä käymistä. Kuntotaekwondossa voi käydä silloin kun se sopii aikatauluun. Se sopii mainiosti kunnon kohotukseen ja painonhallintaan.

Kuhmalahden Kisassa toimii myös muksutaekwondo, jossa 3–6-vuotiaat touhuavat ilman vyökoetavoitteita.

 

Leirillä lisäoppia maailman huipulta

Viime viikonloppuna 14 Kuhmalahden Kisan taekwondokaa osallistui Turun Taekwondofestivaaleille. Mukana oli kaikkiaan 500 harrastajaa. Yhdessä yksittäisessä harjoituksessa oli paikalla noin 150 harrastajaa, joista noin 40 mustan vyön taekwondokaa. Siinä oli kuhmalahtelaislapsille ihmettelemistä, mallia ja tavoitteita.

Leirillä saatiin oppia maailman huipulta. Pääopettajana toimi Kang Shin Chul. Lontoon olympialaisissa pronssiotteluun edennyt Suvi Mikkonen antoi valmentajansa kanssa vinkkejä taekwondo-ottelun nykykehityksestä.

 

Kuhmalahden taekwondo Pentosalilla

 

Peruskurssi pe klo 17.30 ja su klo 13

Jatkoryhmä ti klo 18 ja pe klo 17

Kuntotaekwondo ke klo 18

Muksutaekwondo la klo 9

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?