Kuntavaalit pidetään parin kuukauden kuluttua. Poliittisella rintamalla on siis odotettavissa vilkastuvaa: Puolueiden ja ehdokkaiden liikkumavara on tosin kovin kapea. ”Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista” -kampanjat eivät ole nykymaailmassa uskottavia.
Kunnillamme on paljon taloudellista päätösvaltaa. Kun palvelutuotannon kustannukset kasvavat suuremmiksi kuin verotulot, päättäjät joutuvat pakkorakoon – menoja on leikattava.
Euroalueen kriisi, talouden taantuma ja kurjistuva kuntatalous ovat rumia ja ikäviä asioita, joista ei voida vaieta. Vaalikeskusteluun kaivataan kuitenkin yksipuolisen talouspuheen rinnalle myös vaihtoehtoja ja idealismia. – Hyvinvointivaltion aika ei ole ohi.
Vanha viisaus on, että hyvinä aikoina pitää säästää ja maksaa iloiten rutkasti veroja; huonompina hetkinä voidaan sitten syödä säästöjä ja ottaa velkaakin. Mutta tämmöinen toiminta näyttää sotivan ihmisen luontoa vastaan: yleensä me haluamme ulosmitata mahdolliset edut ja hyödyt itsellemme heti eikä viidestoista päivä.
Tämän päivän huonot talousluvut ennustavat siis vaikeita aikoja seuraavalle valtuustokaudelle, jos kunnan sukanvarressa ei ole ylimääräistä hyvää. Menoja on leikattava, kun vanhan kunnon Keynesin oppien mukaan nyt pitäisi elvyttää eli kuluttaa ja investoida.
Säästäväisyys on paradoksaalinen hyve.
Esimerkiksi kelpaa viime keväänä julkaistu väitöstutkimus. Edellisen laman aikana monet kunnat leikkasivat kouluterveydenhuollon menoja. Syntyi säästöä, mutta pienellä viiveellä juuri näissä kunnissa lasten ja nuorten psykiatrisen laitoshoidon tarve kasvoi muita kuntia enemmän. Tutkimusaineiston mukaan laitospaikan hinta vaihteli 39 000 eurosta 1,7 miljoonaan euroon vuodessa yhtä alaikäistä kohden.
Perusopetuksessa yhden oppilaan kustannukset olivat noin 5000 euroa vuodessa.
Toinen esimerkkini ovat kuntien kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Ongelmien taustalla on varmasti huonoa rakentamista ja valvontaa, mutta myös kunnossapidon ja säännöllisten korjausten laiminlyöntejä, kun rahaa ja resursseja ei ole ollut.
Nyt pelkästään päiväkotien ja koulujen sisäilmakorjauksiin tarvittaisiin valtakunnassa 3,7 miljardia euroa.
Vuosina 2010–2011 kunnissa tehtiin eniten säästöpäätöksiä teknisessä toimessa ja koulupalveluissa. Hyviäkin säästökohteita on varmasti löytynyt, mutta myös edellä mainittujen kaltaisia huonon kamreeritalouden esimerkkejä löytyy kunnista koppakaupalla.
Pitkän tähtäimen vaikutuksia on vaikea hahmottaa ja arvioida. Siksi tarvitsemme kuntiimme hyviä luottamushenkilöitä päätöksiä tekemään ja virkamiehiä sparraamaan.
Eletään vilkkaan vaalikeskustelun toivossa.
