Matinojalla Vehkamurron tilalla on tekeillä harvinainen puusavotta. Uhanalainen luontotyyppi, yli 100-vuotias lehmuslehto, tarvitsee hevospelien apua uusiutuakseen mahdollisimman vähin vaurioin.
Luopioisissa syntynyt Maisa Paloranta ymmärsi saaneensa tätinsä jäljiltä varsinaisen helmen, palasen ainutlaatuista luontoa. Uusi omistaja halusi varmistaa lapsuutensa satumetsän säilymisen ja haki yksityismetsien suojeluohjelmaan Metsoon.
– Kävimme lapsena heinätöissä viereisellä pellolla, marjastimme ja sienestimme lehdossa. Valtavien puiden varjossa oli aivan omanlaisensa valo. Pelkäsin, että mitä metsälle tapahtuu. Halusin säästää vanhojen lehmusten tuoman tunnelman ja siksi hain suojelua, Maisa Paloranta perustelee.
Pimeys ja karike suurin uhka
Rauhoituspäätöksen yhteydessä alue inventoitiin. Kartoituksessa ilmeni, että yli 100-vuotiaat lehmukset olivat vaarassa jäädä ympäröivän kuusikon valtaamiksi. Yhdessä 30-metriset lehmusvanhukset ja tiheä kuusen alikasvos estivät valon pääsyn maahan. Muun pohjakasvillisuuden lisäksi lehtipuiden taimet tukahtuivat ja paikoin parisataavuotias lehmusto ei päässyt uusiutumaan.
Yhdessä omistajan ja Ely-keskuksen kanssa Metsähallituksen suojelubiologi Kati Halme Etelä-Suomen luontopalveluista ryhtyi etsimään pelastuskeinoja kahden hehtaarin jalopuulehdolle. Pimentämisen lisäksi järeistä kuusista putoavat neulaset muodostivat kariketta, joka happamoitti maata lehmuksille ja lehtokasveille käymättömäksi. Siten myös korjuujäte piti poistaa.
– Raskas monitoimikone ja koneellinen korjuu olisivat vaurioittaneet herkkää luontoa ja turmelleet lehdon ominaispiirteitä. Onneksi löysimme Åfeltin työhevoset ja metsuri Peter Ekmanin hoitamaan luontoarvoiltaan poikkeuksellista kohdetta, Halme toteaa.
Ihminen voi myös auttaa luontoa
Lehmuslehdon säilyminen on pieni ihme. Halmeen mukaan lehtoja on 1950-luvulle saakka hävitetty pellonraivausten yhteydessä. Ravinteikkaita alueita on ”vedetty sileäksi” myös metsätalouden vuoksi, jolloin viimeistään kuusikko on ottanut lehdot haltuunsa.
– Luultavasti alue on säästynyt kivisyytensä vuoksi, se ei ole kelvannut pelloksi. Lehdossa näkyy myös jäännökset torpan kivijalasta. Ehkä joku on vaalinut kaunista paikkaa jo sata vuotta sitten. Metsälehmuksen eli toiselta nimeltään niinipuusta on punottu köysiä, mikä on voinut myös säilyttää metsän lehmuksella, Halme arvelee.
– Lehmuslehtoja esiintyy Suomessa tuhannella hehtaarilla ja vain Etelä-Suomessa. Pirkanmaalla jalopuulehto on poikkeuksellinen. On todella hienoa, että omistaja arvostaa paikkaa ja on halunnut suojella ja ylläpitää sen ainutlaatuisuutta, Kati Halme iloitsee.
