Ensihoidossa haetaan taas kompromissia

Ensihoidon palvelutasosuunnitelmat palaavat työpöydälle, kun Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtoryhmä käsittelee asiaa tänään maanantaina.

Uusiksi mietitty esitys on tarjoamassa ensihoidon järjestämiseksi kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa palvelutasoa ja ambulanssien saavutettavuutta porrastettaisiin riskiluokittain, ja perustason ambulanssi vaihtuisi hoitotason autoon muun muassa Pälkäneellä.

Toisessa vaihtoehdossa lähtövalmius pidettäisiin ympärivuorokautisena, mutta yksiköiden määrää vähennettäisiin. Ambulanssin sijoittamista Aitooseen Onkkaalan terveyskeskuksen sijaan ei nähdä mahdollisena kummassakaan vaihtoehdossa.

Ennakko-ounastelujen mukaan Virrat ja Valkeakoski saattavat suhtautua nuivasti niiden tilannetta heikentävään ykkösvaihtoehtoon, kun taas kakkosvaihtoehdossa esitetty yksiköiden määrän vähentäminen tuskin saa kannatusta Tampereella.

Myös sopiva malli kustannusten jakamiseksi on yhä löytämättä. Tampere on esittänyt kustannusten jakamista 30-prosenttisesti asukasluvun ja 70-prosenttisesti tehtäviin käytetyn ajan perusteella, mikä olisi Tampereen kannalta edullisin malli. Tällä mallilla Pälkäneen ensihoitokustannukset olisivat noin 228 000 euroa vuodessa, mutta siltikin liki 40 000 euroa vähemmän kuin sairaanhoitopiirin valtuuston torppaamassa vaihtoehdossa. Kangasalle uusi esitys tietäisi noin 800 000 euron ensihoitokustannuksia vuodessa, ja se olisi noin 100 000 euroa halvempi kuin aiemmin esillä ollut malli.

Esitys ensihoidon palvelutason määrittämiseksi maakunnan eri osissa palautettiin sairaanhoitopiirin valtuustossa takaisin valmisteluun syyskuun lopulla. Kiireisen aikataulun vuoksi rukattua esitystä ei enää tuoda kuntiin lausuntokierrokselle: ensihoito siirtyy sairaanhoitopiirin järjestettäväksi jo vuodenvaihteessa. Sairaanhoitopiirin hallituksen on määrä käsitellä asiaa 29.10. ja valtuuston puolestaan 13. marraskuuta.

Kuntien tartuttua muun muassa toteutuksen kustannuksiin ja seurantaan palvelutasopäätöstä ollaan tekemässä ensin kahdelle vuodelle, jonka aikana kertyneiden kokemusten perusteella sitä voidaan sorvata uudelleen.

Ambulanssin sijoituspaikka Pälkäneellä on herättänyt keskustelua. Aitoota ei suunnitelmissa nähdä edelleenkään vaihtoehtona, mutta ambulanssin avunantotasoa ollaan nostamassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?