Pälkäne joutuu taas säästöpaketin tekoon

Kunnan veroprosentit säilyvät ensi vuonna ennallaan. Palkkatuloista kunta kerää veroa 20 prosenttia. Kiinteistöveroa maksetaan mökeistä 1 prosentti ja asuintaloista 0,4 prosenttia. Yleinen kiinteistövero on 0,8 prosenttia.

– Voisi luulla, että talous on siinä kunnossa, ettei veroprosentteja tarvitse nostaa. Siitä ei valitettavasti ole kyse. Kuluvan vuoden ennuste on miinusmerkkinen ja näillä veroprosenteilla teemme ensi vuonna joitain satoja tuhansia euroja alijäämää, kunnanjohtaja Esko Arasalo taustoitti.

Ajatuksena on, että veroja kiristetään samassa yhteydessä kun tarkistellaan kunnan menoja.

– Taseessa on jonkin verran ylijäämää ja voimme odottaa vielä vuoden. Olemme kuitenkin jälleen talouden tasapainottamisprosessin edessä. Entiset säästölistat on käytävä läpi ja varauduttava uuteen.

Jukka Laurila (mepä) muistutti, että kuusi vuotta sitten kuntaliitosta tehtäessä lupailtiin, että päällekkäiset viranhaltijat vähenevät luontaisen poistuman kautta.

– Jos olen oikein laskenut, niin kuntaliitoksen jälkeen kunnan työntekijöiden määrä on lisääntynyt yli kymmenellä hengellä.

Esko Arasalon mielestä työntekijöiden kokonaismäärä ei anna oikeaa kuvaa hallinnon keventämisestä.

– Henkilöstöpäällikön ja kolmen palvelusihteerin virat on jätetty täyttämättä. Kansalaisopisto on yhdistynyt Valkeakosken kanssa, ja opistoa hoitaa osa-aikainen henkilö.

Arasalon mukaan henkilöstömäärää kasvattaa muun muassa vanhusten palveluasumisen ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksikön kehittäminen. Ne vähentävät kalliimpia vanhainkoti- ja laitoshoitokuluja.

Pälkäneen kunnan kamreeri Toni Leino.

 

Jyri Kankila (vihr) ilmoitti olevansa poikkeuksellisesti Laurilan kanssa samoilla linjoilla.

– Kuntaliitoksia perustellaan monesti valheellisesti ja hyötyjä tarkastellaan etukäteen ylioptimisesti.

Kankila ehdotti tuloveron korottamista 20,5 prosenttiin, jotta kunta ei ajautuisi lisäkustannuksia aiheuttavaan hengiltä säästämiseen. Kankila näki veronkorotuksen myös kunnan itsenäisyyskysymyksenä.

– Pidetään taloudesta huolta ja säilytetään itsenäisyys.

Kankilan jokasyksyinen veronkiristysesitys ei saanut valtuustossa tälläkään kertaa kannatusta. Rainer Zeitlin (kok) kiitteli kuitenkin valtuustosta luopumassa olevaa Kankilaa johdonmukaisuudesta kunnallisveroasiassa.

– Mutta ei puolen prosenttiyksikön korotus ratkaise kunnan taloutta. Väestön ikääntyminen ja palveluntarpeen kasvu edellyttäisi joka vuosi vähintään puolen prosenttiyksikön nostoa.

Zeitlin kannatti Arasalon ajatusta, että taloutta tarkastellaan kokonaisuutena seuraavalla valtuustokaudella. Pälkäneen erityishaasteena kokoomusryhmän johtaja piti heikkoa huoltosuhdetta. Vanhusvoittoisessa kunnassa on 68 lasta, työtöntä ja eläkeläistä sataa palkansaajaa kohti. Koko maassa huoltosuhde on 52.

Kunta uusii latukelkkansa

– Kai kunnalla varkausvakuutus on. Eikö se korvaa varastettua moottorikelkkaa, Jukka Laurila (mepä) ihmetteli, kun kunnanvaltuuston käsittelyssä oli 10 000 euron lisämääräraha latujen ajamisessa tarvittavaan moottorikelkkaan.

– Kelkka oli vakuutettu, ja siitä ehdittiin saada korvaus. Myöhemmin kelkka löytyi huonossa kunnossa, ja se vaikutti korvauksen määrään, kunnanjohtaja Esko Arasalo perusteli määrärahan siirtoa ensi vuodelta tämän vuoden budjettiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?