– Ensimmäisen kerran näen Timo Soinin, kun katson eturiviin, Timo Soini nauroi puhuessaan Aitoon Honkalassa maanantaina.
Puolueen puheenjohtaja järjesti maanantai-iltaan neljännen tilaisuuden päästäkseen tapaamaan kaimaansa, harhalalaista Timo Soinia, joka on perussuomalaiset ehdokkaana Pälkäneellä.
Pikavauhdilla järjestynyt vaalitilaisuus ei vetänyt Honkalan suurta salia täyteen. Kuulijoista puolet saapui Pälkänettä kauempaa, ennen kaikkea Kangasalta ja Valkeakoskelta.
– Espoossakin voi äänestää Timo Soinia, Soini nauratti kuulijoita.
- Timo Soinin pitkä neljän vaalitilaisuuden päivä päättyi Honkalan kahvipöytään.
- Äänestäkää kaikki viisi pälkäneläisehdokasta valtuustoon, ettei tule kinaa, Timo Soini yllytti.
- Timo Soini ja Pälkäneen perussuomalaisehdokkaat
- Timo Soini ennusti, että jos perussuomalaisten voiton lisäksi demareiden ja kokoomuksen kannatukseen repeää riittävän suuri ero, keväällä on edessä eduskuntavaalit.
- Perussuomalaiset järjestivät neljä vuotta sitten pälkäneläisen jytkyn. Toiseksi eniten ääniä keränneen Timo Soinin kampanjaa vauhditti vaalien alla Pälkäneellä poikennut kaima.

- Erkki Tamminen Valkeakoskelta halusi puristaa maailman seitsemänneksi vaarallisimman miehen kättä.
Viimeisimmät kommentit