
Kalliiksi tulisi, jos mummon ”mersu” pitäisi erikseen kuljettaa korjattavaksi Tampereelle. Onneksi Jari Salminen huoltaa polkupyörien lisäksi myös rollaattoreita.
Pälkäneen Urheilu ja Kalastuksen kaltaiset pienet erikoisliikkeet ovat ahtaalla isojen kauppakeskittymien puristuksessa, Vuoden Yrittäjiksi valitut Jari ja Birgit Salminen tietävät omasta kokemuksesta.
– Yrittäjänä sitä tietenkin joskus toivoisi, että Tampere olisi toisen samanmoisen matkan verran kauempana kuin mitä se nyt on, Jari huokaa.
Maantieteelle ei silti voi mitään, joten selviytymiskeinot on keksittävä.
– Se on kyllä tässä näiden vuosien aikana huomattu, että oman työn osuutta tarvitsee olla paljon.
Elinehto on erikoistuminen sellaisiin tuotteisiin, joita ei niin helposti lähdetä hakemaan muualta.
– Se on ollut meidän syksyjen pelastus, että aikoinaan siirryimme panosmyyntiin. Se ei jää edes tämän kylän ja kunnan varaan, vaan kyllä asiakkaita tulee kauempaakin. Panosmyynnin kautta menee myös muita metsästystuotteita jonkun verran.
Koiraharrastuksen suosio näkyy koiranruuan ja -tarvikkeiden myynnissä.
– Pikkuhiljaa olemme kasvattaneet sitä puolta, Birgit kertoo.
Sen sijaan urheiluvaatetuksesta Salmiset ovat vähitellen luopumassa.
– Urheiluvaatetuksen pitää olla niin muotitietoista, ja värit ja mallit vaihtelevat nopeasti, että sitä haetaan helposti sieltä missä on enemmän valikoimaa, Jari perustelee.
Lähipalvelu ja -huolto tärkeää
Vaikka nettikauppa kasvattaa suosiotaan, asiakkaat osaavat onneksi arvostaa yhä myös henkilökohtaista palvelua.
– Pyörien ja suksien myynnissä se on tärkeää, ja tuntuu, että urheilujalkineissakin vielä pärjää palvelulla.
Polkupyörien ja rollaattoreiden korjaus sekä suksien huolto ja luistinten teroitus ovat myös pieni, mutta tärkeä lisä. Kun pyöränrengas puhkeaa, on hyvä, että apua ei tarvitse lähteä hakemaan Onkkaalaa kauempaa.
– Se tulee aika kalliiksi jos tarvitsee erikseen viedä Tampereelle huoltoon ja vielä hakeakin, kauppiaat herättelevät miettimään.
– Ja mitenkähän ihmeessä mummotkin ”mersunsa” renkaat paikkauttaisivat jos tämmöistä liikettä ei olisi?
Kylänraitin kuihtumista on turha surra jos on kantanut euronsa kauppakeskuksiin. Salmiset toivovatkin, että ihmiset käyttäisivät lähipalveluita silloin kuin niitä on tarjolla.

Pälkäneen Urheilu ja Kalastus syntyi Birgit Salmisen tekemien kalaverkkojen ympärille. Vuoden Yrittäjä pauloittaa yhä itse osan myynnissä olevista verkoista.
Kaikki lähti kalaverkoista
Vuonna 1994 perustetun Pälkäneen Urheilu ja Kalastuksen tarinan alku punoutuu kalaverkkojen ympärille.
– Birgit teki verkkoja kotona muutaman vuoden, joten päätimme lisätä myyntiin kalastustavaraa ja sitä kautta tuli urheilupuolikin mukaan, Jari kertaa.
Päätyönään liikkeestä vastaava Birgit ehtii yhä tehdä verkkoja, joita menee paljon mökkiläisille.
– Kaikkea ei toki kerkiä itse tekemään, joten matalat verkot tulevat Pietarsaaresta, mutta kolme metriä korkeat ja muikkuverkot pauloitetaan yhä itse, Birgit valottaa.
Verkon pauloittaminen vaatii aikaa sekä pitkää pinnaa ja käy myös hartioiden päälle, joten montaa tuntia sitä ei voi kerralla tehdä. Kokeneelta tekijältä onnistuu silti samalla myös tv-ohjelmien vilkuileminen.
– Jotkut kutovat sukkia television ääressä, minä teen verkkoja, Birgit naurahtaa.
Viimeisimmät kommentit