Mäkelä iloitsi valtuustopaikoista

Vasemmalla kuvassa Heikki Mäkelä pääsi uuteen Kangasalan valtuustoon, samoin kuin kuvassa oikealla olevat Simo Arra ja Hanna Holmakin. Virve Manninen ei sen sijaan ole mukana uudessa valtuustossa.

Keskustan Heikki Mäkelä iloitsi oman läpimenonsa lisäksi puolueen saamaa kahta valtuustopaikkaa Kuhmalahdella. Mäkelän lisäksi Arja Marttala saavutti paikan Kangasalan uudessa valtuustossa.

– Olen iloisesti yllättynyt. Lähtökohdat vaaleihin olivat aivan uudet Kuhmalahden ja Kangasalan kuntaliitoksen myötä. Olemme nyt valtuuston suurin puolue kuhmalahtelaisittain, kun se ennen oli kokoomus, Mäkelä mietti.

Kaikkiaan Keskusta sai Kangasalla läpi seitsemän ehdokasta. Mäkelä oli tyytyväinen omaan äänimääräänsä, 101 ääneen. Kuhmalahtelainen markkinoinnin tradenomi ja myyntiedustaja on toiminut kunnanvaltuutettuna Kuhmalahdella kuusi vuotta, ja vuoden 2011 alusta tapahtuneen kuntaliitoksen myötä kaksi vuotta Kangasalla.

Tulevan valtuustokauden suurimmiksi tavoitteikseen Mäkelä nostaa Suomen hallituksen ajaman suurkuntahankkeen vastustamisen.

– Kangasalan on pysyttävä itsenäisenä kuntana. Lisäksi kunnan eri osien palvelutasot tulee pitää yllä. Aion myös vahtia kuntaliitossopimuksessa sovittuja ja luvattuja asioita, jotta ne myös toteutuvat, Mäkelä linjaa.

Arja Marttala yllättyi iloisesti

– Tunnetun fraasin mukaisesti olen iloisesti yllättynyt, myhäili keskustan listoille neljän vuoden tauon jälkeen palannut ja tiensä Kangasalan valtuustoon selvittänyt Arja Marttala.

Kuhmalahtelainen Marttala oli ykkösnimi 97 äänestäjän lipukkeessa. Hän oli tyytyväinen myös siihen, että tavoite kahden kuhmalahtelaiskeskustalaisen läpimenosta toteutui. Muutoin kuntavaalien tulokset eivät tarjonneet suuria yllätyksiä.

– Mielestäni tämä oli pitkälti jatkoa jo nähdylle entiselle linjalle, Marttala arvioi.

Hän arvelee, että isoista valtuuston muutoksista huolimatta yhteishenki on ainakin joissakin asioissa helpohkosti saavutettavissa.

– Voin uskoa, että valtion sanelu ylhäältä päin tuntuu niin voimakkaalta, että tietyissä asioissa mennään kyllä yhtä jalkaa, hän viittaa valtioneuvoston kuntauudistussuunnitelmiin.

Marttala myöntää, että laajan kunnan eri alueiden erityispiirteisiin ja toimintaan perehtymisessä tulee aluksi olemaan opettelemista.

Hyvin arvioinut Pertti Alanko ei usko mullistuksiin

Kokoomuksen Pertti Alangon etukäteisarviot pitivät paikkansa: hän laski etukäteen noin sadan äänen riittävän valtuustopaikkaan. Ääniä kertyi lopulta 127, joista vajaa kolmekymmentä Kuhmalahden ulkopuolelta.

– Mukavaa oli, että Kuhmalahden alueen lisäksi tuli myös hajaääniä muualta. Pelkillä oman kylän äänillä ei valtuustoon olisi mentykään, Alanko toteaa.

Kokoomuksen kahden paikan menetystä hän ei pidä erityisenä tappiona, vaan pikemminkin tilanteen normalisoitumisena: nykyiseen valtuustoon tuli poikkeuksellisen vahva kokoomusedustus, kun Kangasalan valtuusto sai kuhmalahtelaisvahvistuksia kuntaliitoksen yhteydessä.

Perussuomalaisten nousun Alanko ei usko tuovan suuria mullistuksia.

– Kunnallisessa päätöksenteossa on kuitenkin tietyt lainalaisuudet ja työ on pitkäjänteistä, joten en usko mitään äkkinäisiä muutoksia tulevan. Varmasti keskustelua tulee paljon ja asioihin uusia painotuksia.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?