Pälkäneen ja Luopioisten joulu avataan 30.11.

Pälkäneen Joulu avataan viimevuotiseen tapaan palokunnantalon pihan honkien katveessa. Ilotulitus huipentaa illan

Pälkäneen ja Luopioisten Joulunavaus järjestetään perjantaina 30.11.

Pälkäneellä yrittäjät tarjoavat viimevuotiseen tapaan ilotulituksen, joka juhlistaa samalla yrittäjäyhdistyksen 30-vuotista taivalta.

Joulunavaus järjestetään palokunnantalon pihassa. Urheilukentän laidalla oleva puisto osoittautui viime vuonna toimivaksi paikaksi: vaikkei maassa ollut lunta, tulet ja valot loivat tiiviin jouluisen tunnelman.

Joulunavauksen kohokohta on totuttuun tapaan Vuoden Pälkäneläisen palkitseminen. Ehdotuksia palkittavaksi kerätään pälkäneläisliikkeissä ja shl.fi -sivustolla kerätään.

 

Kynttilät johtavat Mikkolan Navetalle

Luopioisten Joulunavaus järjestetään torilla. Kukkian Kädentaitajien joulutori avaa perjantaina 30.11. kello 16. Tarjolla on käsitöiden lisäksi kahvia ja torttuja. Luopioisten Leijonat järjestävät paikalle jätkänkynttilöitä ja makkaragrillin, Aitoon koulutuskeskus tarjoilee joulupuuroa.

Viime vuonna Pälkäneen Joulunavauksessa esiintynyt Hyvät naiset ja herrat -yhtye ilahduttaa torikansaa lauluillaan. Noin kello 17.30 kuullaan yrittäjien ja kappeliseurakunnan joulutervehdys ja sytytetään kuusen valot.

Kun torilla hiljenee, kynttiläpolku opastaa tien Mikkolan Navetalle, jossa on tarjolla pipareita, glögiä, musiikkia ja muuta jouluista ohjelmaa.

Mirja Järvinen kerää numerossa 040 576 3568 kauppiaita Luopioisten joulutorille.