Sahalahden ja Kangasalan kuntaliitoksen yhteydessä sovittujen investointien toteuttamatta jättämistä koskeva valitus tuli hylätyksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valitus juontaa juurensa vuoteen 2009, jolloin valtuustossa päätettiin siirtää Sahalahdelle kuntaliitossopimukseen kirjattu vanhusten palvelutalon rakentaminen tuleville vuosille. Ratkaisussa vedottiin muuttuneisiin olosuhteisiin, kun kunta käynnisteli samaan aikaan talouden tasapainotusohjelmaansa.
Korkeimpaan hallinto-oikeuteen päädyttiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuden hylättyä valtuuston päätöksestä tehdyn valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka toivottiin kumoavan valtuuston ja hallinto-oikeuden päätökset. Samalla esitettiin, että kuntaliitossopimuksessa sovitut yhdistymisavustuskohteet toteutettaisiin viipymättä ja viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun valitusasia on ratkaistu.
Palvelutaloa pohditaan nyt toteutettavaksi avopalvelukeskuksena terveysaseman yhteyteen. Hanke voitaisiin käynnistää vuonna 2014, mutta ensin kunnassa selvitellään kokonaiskuvaa vanhustenhoidon tarpeista.
Kangasalan kunnanhallitus merkitsi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi edellisessä kokouksessaan.
Kuhmalahdella korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä on jo ehditty tulkita niinkin, että se antaa mahdollisuuden luistaa Kuhmalahden ja Kangasalan liitoksessa sovituista asioista. Kunnanjohtaja Jukka Mäkelän mukaan tällaisia suunnitelmia ei kunnalla kuitenkaan ole, vaan tähänkin asti hyvin sujunut liitos halutaan viedä onnistuneesti loppuun asti.
– Kyllä siitä on lähdetty, että kirjatut asiat toteutuvat aikanaan, hän sanoo.

Pohjan koululle lähivuosina mietityt remonttirahat eivät ole vaarassa, vaikka jo aiemmin sovitun Sahalahden palvelutalon rakentaminen onkin jäänyt.
Yleisten talousolosuhteiden muuttumattomuutta kunnanjohtaja ei silti luonnollisestikaan voi luvata.
– Yleisestä talouskehityksestä johtuvista asioista emme toki osaa sanoa mitään, ja jos ongelmia tulee, silloin on kyse jo muutenkin isoista asioista. Nythän on laskettu että kunta selviää kyllä, Mäkelä muistuttaa.
Viimeisimmät kommentit