Piipahtaessani viime talvena GoExpo -messuilla mukaani tarttui esite, josta löysin mielenkiintoisen matkan, joka tehtäisiin syksyllä 2012.
Olen matkustellut hyvin vähän ja tuoreena eläkeläisenä ajattelin, että nyt jos koskaan on aika kokea jotain unohtumatonta kaukana Suomesta.
Pyhäinpäiväaamuna lähdimme sitten, kuusi innokasta suomalaista ja matkanjohtaja, kohti Ecuadoria, jossa suunnittelimme pyöräilevämme paljon.
Perillä oli odotettavissa hyvin erilaisia maastoja meille aktiivimatkalaisille. Odotuksemme täyttyivät moninkertaisesti.
Ohut vuoristoilma sai haukkomaan henkeä
Kuva: Tuula Viiala
Ecuador on erittäin mielenkiintoinen maa niin maisemiensa, luontonsa kuin kulttuurinsakin puolesta. Espanjalaiset valloittivat maan 1500-luvulla inkoilta ja 1800-luvulla ecuadorilaiset pääsivät eroon espanjalaisvallasta.
Espanjan kieli on säilynyt virallisena kielenä. Kulttuurissa on säilynyt paljon vaikutteita inkojen ja muiden alkuperäiskansojen kulttuurista sekoittuneena espanjalaisten maahan tuomaan roomalaiskatoliseen kulttuuriin.
Pääkaupunki Quito on 2800 metrin korkeudella meren pinnasta. Saimme siis heti maahan saavuttuamme esimakua siitä, millaista on oleskella ohuessa ilmanalassa. Muutaman haukkovan hengähdyksen jälkeen hengitys tasaantui.
Olin valvonut 30 tuntia ja hotellissa ehdin nukkua vain neljä tuntia, minkä jälkeen lähdimme matkanjärjestäjän paikallisen yhteistyökumppanin luo testaamaan meille varattuja maastopyöriä.
Olen viime aikoina ajellut Suomessa jalkajarrullisella seitsenvaihteisella polkupyörällä, joten tiesin olla varovainen oudon pyörän kanssa. Muuta samankaltaisuutta oman pyöräni kanssa vuokrapyörälläni ei ollut kuin renkaan koko ja paksuus. Oman pyöräilykypäräni otin mukaan Suomesta.
Huoltoauto tarpeen rankoissa nousuissa
Lähdimme ajamaan Quitosta vanhan rautatien pohjaa kohti Otavaloa. Alussa ollut alamäki sujui hyvin, mutta sitä seuranneessa ylämäessä sain todeta, etteivät tänä vuonna Suomessa ajamani yli 2300 kilometriä taanneet, että jaksaisin polkea Ecuadorin rankat nousut. En pystynyt hengittämään riittävän hyvin, hengästyin heti alkuunsa.
Onneksi matka oli suunniteltu meitä varten niin, että aina pääsi huoltoauton kyytiin pyörineen, jos ei jaksaisi pyöräillä. Olin tietysti väsynyt matkasta Suomesta Ecuadoriin, mutta sama toistui muinakin päivinä eli mäet olivat liian vaikeita minulle.
Pieniä ylämäkiä jaksoin polkea, mutta kun ylämäet saattoivat olla monien kilometrien mittaisia, niitä en pystynyt nousemaan pyörälläni. Jyrkimmät nousut kaikki matkalaiset kulkivat auton kyydissä.
Toinen jalka pohjoisessa ja toinen jalka etelässä
Otavalossa saimme tutustua isoihin intiaanimarkkinoihin. Myytävänä oli paljon upeanvärikkäitä käsitöitä, joita paikalliset kauniisiin intiaaniasuihin pukeutuneet asukkaat myivät.
Koska Ecuadorissa käyvät turistit ovat yleensä oman maan kansalaisia tai kotoisin lähimaista, olimme aika erinäköinen joukko muihin markkinoilla olleisiin ihmisiin verrattuna.
Olimme muuten suomalainen pioneeriryhmä pyöräilymatkailussa. Paikallinen matkanjärjestäjä ei ollut luotsannut ennen yhtään suomalaisryhmää.
Otavalon jälkeen viivähdimme hetken nollalatitudilla. Oli aika erikoista ajatella seisoessaan nollaviivan päällä, että toinen jalka on pohjoisella ja toinen eteläisellä pallonpuoliskolla. Taas yksi haaveistani eli pääsy päiväntasaajalle oli toteutunut.
Aamut aurinkoa, iltapäivisin ukkosta
Sää on aika vaihtelevaa. Sadekausi oli juuri alkamassa. Kuluneesta kuivemmasta kaudesta näimme viitteitä Amazonasin alueella, missä joenuomat olivat vähävetisiä, mutta niistä näki, että niissä on virrannut suuria määriä vettä.
Retkipäivinämme, joita oli kaikkiaan 11, oli aamuisin yleensä melko aurinkoista, mutta iltapäivisin saattoi yllättäen sataa rankasti ja ukkostaa samalla.
Rankkasateiden aikana etenimme autolla. Mukanamme oli paikallisopas ja autonkuljettaja/mekaanikko. Heidän kanssaan muut puhuivat englantia, mutta itse puhuin espanjaa.
Olen opiskellut vähän toista vuotta espanjaa ja olin päättänyt ennen matkaa, että käytän aina espanjaa, kun on mahdollista. Ja onnistuinkin tavoitteessani. Sain asiani toimitetuksi ihan hyvin espanjaksi ja puhekumppanini olivat mielissään, kun saivat käyttää omaa kieltään.
Joku heistä pyysi minua antamaan näytteen suomenkielestä. Kun olin sanonut muutaman lauseen vokaalipitoisia suomen sanoja käyttäen, kuulijani kohteliaasti totesi suomen olevan hyvin kaunis kieli.
Tulivuoren juurella on varauduttu evakuointiin
Kuva: Jan Lescrauwaet.
Odotin matkaltani paljon ja sain jopa enemmän kuin osasin arvata.
Maisemat Andien vuoristossa ovat sanoinkuvaamattoman upeita.
Vuoret ovat suurimmaksi osaksi tulivuoria ja maaperä on kaikkialla tuliperäistä alkuperää. Tien varsilla näimme komeita kerrostumia, jota olivat tulivuorten purkauksissa muodostuneet.
Maassa on vielä muutama aktiivinen tulivuori. Sellainen on esimerkiksi Tungurahua, joka sijaitsee vain noin viiden kilometrin päässä turistien suosimasta Bañosin kaupungista.
Vietimme Bañosissa kaksi yötä ja päivän. Siellä näimme, miten katuihin oli maalattu tekstejä ”VIA DE EVACUASIÓN” ja tekstin yläpuolella oli iso vihreä nuoli osoittamassa suuntaa, mihin pitää paeta Tungurahuan purkautuessa.
Baños on jouduttu evakuoimaan muutaman kerran. Bañosissa ja Papallactassa, jossa myös vierailimme, on kuumia lähteitä, joissa turistit mielellään lekottelevat.
Vuoristotautia viidessä kilometrissä
Matkan kohokohtia olivat käynnit korkeilla vuorilla. Chimborazo (6310 metriä) on maan korkein vuori ja sen rinteille pääsee autolla 4800 metrin korkeudelle asti.
Matkakumppanini patikoivat vielä 5000 metrin korkeudelle asti, mutta itse ne lähtenyt mukaan, koska hengittäminen oli kyllin hankalaa jo 4800 metrissä.
Siellä oli hyvin kylmää ja lunta maassa. Yksi kumppaneistani kärsi voimakkaista vuoristotaudin oireista patikoinnin jälkeen ja jäin hänen kanssaan autoon, kun muut alkoivat lasketella alamäkeä pois Chimborazolta. Oireet hävisivät, kun pääsimme alemmas.
Täällä ja myös toisella korkealla vuorella Cotopaxilla oli aika pilvistä eikä vuorten huippuja nähnyt kunnolla. Hetkittäin sai kyllä käsityksen vuorten majesteettisuudesta.
Viidakkomajoissa tolppien päässä
Vaikka Andien vuoristo olikin suosikkini, pääsy Amazonasin alueen viidakkoon oli riemastuttava elämys.
Majoituimme Tenassa viidakkoon tolppien päälle rakennettuihin majoihin, joissa ikkunalasit oli korvattu hyönteisverkoilla. Alueella on aina niin kuumaa ja kosteaa, että ikkunalasit ovat turhaa ylellisyyttä.
Hyönteisiä näin aika vähän. Kauniita perhosia ja kolibreja sekä papukaijoja lenteli majapaikkamme ympärillä.
Monenvärisiä kukkia oli joka puolella.
Amazonasin alueella jaksoin hyvin pyöräillä, olimmehan vain noin 500 metrin korkeudella. Siellä ajoin kerralla yli 40 kilometriä. Muualla ajomatkani koostuivat lyhyemmistä osista.
Alamäkiä oli todella hauskaa lasketella. Pisin alamäki, jonka ajelin, oli 14 kilometriä pitkä.
Pyörä oli huollettu taidokkaasti ja käsijarrut säädettiin minulle sopiviksi, joten käteni eivät kipeytyneet, vaikka alamäissä piti jatkuvasti olla varuillaan jarruja käyttäen.
Kraatterijärvi vaihtaa väriään
Yksi upeimmista kohteistamme oli Quilotoan kraatterijärvi läntisillä Andeilla.
Ecuadorin halkaisee etelä-pohjoissuunnassa kaksi vuorijonoa ja niiden välissä on kauniita solia. Matalammat vuoret näyttivät olevan huippua myöden viljelymaina.
Ecuadorissa niin kuin muissakin Etelä-Amerikan maissa hakataan paljon sademetsiä ja tästä ollaan yleismaailmallisesti huolissaan. Ovathan sademetsät maailman keuhkot.
Vuorten rinteillä näimme laamoja, alpakoita, vikunjoja ja villihevosia.
Quilotoan intiaanikylä on niin korkealla (3800 metriä), ettei siellä enää metsä kasva. Kraatterijärvi on muodostunut tulivuoren purkauksien seurauksena. Kraatterin reunalta on hurja noin 400 metriä pitkä pudotus vedenpinnan tasolle. Veden väri on erikoinen, koska se vaihtelee valaistuksen mukaan vihreän, sinisen ja keltaisen sävyissä.
Yövyimme intiaanihosteriassa, jossa lämmitys hoidettiin kamiinoiden avulla. Noin korkealla on päivisinkin melko kylmää, mutta yöllä vielä kylmempää.
Meidän piti itse huolehtia puiden lisäämisestä kamiinoihin, jotta saisimme riittävän lämpimän yösijan. Polttopuiden seassa oli erikoisen tuoksuisia klapeja. Ne saattoivat olla eukalyptuspuista peräisin.
Teittemme varrella oli komeita eukalyptuspuurivejä, joiden tuoksu oli voimakas.
Unohtumaton kokemus
Pääkaupunkiin Quitoon ehdimme tutustua varsin vähän. Ihailimme jonkin aikaa vanhan kaupungin upeita kirkkoja ja muita historiallisia rakennuksia. Mutta matkamme päätarkoitushan olikin pyöräillä mitä erilaisimmissa maisemissa.
Vaikka oma pyöräilyni jäi odottamaani vähäisemmäksi, olen oikein tyytyväinen matkani antiin.
Matka ei hevillä unohdu. On suunnattoman opettavaista tutustua aivan muunlaisiin kulttuureihin, joissa itse on tottunut elämään.
Ecuadorilaiset ovat iloisia, ystävällisiä ja avuliaita. Intiaaniväestö voi olla jopa ujoa, joten sen valokuvaamisen suhteen piti olla huomaavainen ja kysyä lupa, saako kuvia ottaa.
Anna-Maija Vuorinen
Kirjoittaja toimi Pälkäneen lukion matematiikan opettajana 1985–2011. Koululla on parhaillaan ecuadorilainen ja argentiinalainen vaihto-oppilas. Kaksikon Suomen-kokemuksista kerrottiin Joululehdessä 13.12..
Lue lisää:
