Britannia on viehättänyt minua aina, mutta muutama vuosi takaperin aloin tuntea erityisen suurta paloa maata kohti.
Vuoden alussa haaveeni toteutui, kun vierailin ensimmäisen kerran Skotlannin pääkaupungissa Edinburghissa. Keväällä matkasin puolestaan Englannin puolelle Birminghamiin ja pikavisiitille Lontooseen.
Näillä reissuilla tuli harvinaisen selväksi se, että tykästymiseni ei ollut turhaa. Niinpä yhdessä luokkatoverini Johanna Poussun kanssa päätimme alkaa paiskia töitä erään unelmamme eteen.
Itse asiassa ajatus työssäoppimisjaksosta Englannissa sai alkukipinän jo vuosi sitten, kun aloitimme valokuvausopinnot Pekka Halosen akatemiassa. Vaihdoimme syyslomalla viestejä siitä, kuinka hienoa olisi olla työssäoppimassa esimerkiksi Lontoossa tai Manchesterissa.
Kevättä kohden idea alkoi vakavoitua – ilmoitimme asiasta opettajille ja aloimme lähettää sähköposteja kontaktien toivossa niin Englantiin kuin Suomeenkin.
Koulun kautta ei työssäoppimispaikkaa Englannista löytyisi, toisin kuin esimerkiksi Espanjasta tai Hollannista. Lähettelimme määrätietoisesti viestejä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin saaden takaisin niin ystävällisiä ja auttamisenhaluisia vinkkejä kuin myöskin vain toteamuksia, että paikkoja ei ole.
Noin viidestäkymmenestä viestistä suunnilleen kymmeneen tuli vastaus. Yksi niistä tuli Gap Photography west-studiolta. Kesän lopulla selvisikin, että studio oli valmis ottamaan meidät työssäoppijoiksi Länsi-Lontooseen.
Asunto järjestyi viime tingassa
Kun työpaikka oli varmistunut, alkoi kiivas asunnon metsästys. Olimme varautuneet siihen, että joutuisimme viettämään ensimmäiset yöt hostellissa ja koluamaan päivisin asuntonäyttöjä.
Lähettelimme tämänkin asian tiimoilta monen monituista sähköpostia, mutta taaskaan mitään sen ihmeellisempää ei tielle osunut kuin vinkkejä mistä asuntoa tai huonetta voisi kysellä.
Reilua viikkoa ennen lähtöä sain kuitenkin viestin, jossa kehotettiin kysymään huonetta eräältä Lontoossa asuvalta suomalaisrouvalta. Laitoin hänelle viestiä, ja onni potkaisi oikein kunnolla – saimme tietää neljää päivää ennen Lontooseen lentoa, että voimme vuokrata häneltä huoneen. Niinpä asustelimme mukavalla alueella Pohjois-Lontoossa suhteellisen suuressa huoneessa.
Assistentin hommista ”oikeisiin” kuvauksiin
Odotukset työtehtävien suhteen olivat, että työskentelemme lähinnä studioassistentteina eli kasaamme ja puramme kuvaussetit, siirtelemme valoja, autamme toimistotöissä, vastaanotamme asiakkaita ja niin edelleen.
Näissä tehtävissä aloitimme, mutta muutaman viikon jälkeen ohjaajamme, joka oli studion pääkuvaaja, laittoi meidät myös kuvaustehtäviin.
Aluksi oli todella stressaavaa kuvata maksavia asiakkaita, mutta saimme työskennellä tiiminä, mikä auttoikin paljon. Lisäksi saimme kuvistamme hyvää palautetta niin ohjaajalta kuin asiakkailtakin. Se toi itsevarmuutta heittäytyä kuvaamiseen vielä enemmän.
Studiokuvauksen ohella saimme myös katukuvaustehtäviä, portfoliokuvien kuvaamista mallille ja kuvasimme myös erään vaatedesignerin malliston julkaisujuhlat.
Persoonallisuuksia ja huoleton ilmapiiri
Vapaa-aikaa toki jäi mukavasti työskentelyn lomassa ja ne päivät käytimmekin Lontooseen ja englantilaiseen kulttuuriin tutustumiseen, unohtamatta tietenkään kaupungin loistavia shoppailumahdollisuuksia.
Ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus sai olon tuntumaan heti todella kotoisalta ja mukavalta. Lempipaikaksemme nousi heti jakson alussa Camden Town, jossa värikkäät talot, persoonalliset ihmiset ja huoleton ilmapiiri veivät täysin mukanaan.
Kaiken kaikkiaan 11 viikkoa oli ohi todella nopeasti, aivan liian nopeasti. Paljon tuli nähtyä, mutta niin paljon jäi vielä näkemättä.
Lähtöpäivänämme 16. joulukuuta Lontoo laittoi parastaan – aurinko paistoi ja lämpöasteita oli 10. Hyvästelimme kaupungin matkatessamme junalla King’s Crossin asemalta Gatwickin lentokentälle.
Saimme vielä muutaman ylimääräisen tunnin Brittein saarien maankamaralla, kun lentomme myöhästyi miltei neljä tuntia.
Palatessamme keskellä yötä Suomeen kysyin Johannalta, että onko aivan varmaa, ettemme ole nousseet Siperian koneeseen. Paluuyönä en kerinnyt nukkua silmäystäkään, vaan jatkoin miltei suoraan samoilla silmillä koulun penkille.
Vaikka Englanti ja Lontoo on tällä erää nähty ja Suomeen on palattu, niin koneen noustessa Lontoossa lupasin itselleni, että nämä eivät ole hyvästit, sillä tulen varmasti takaisin, ennemmin tai myöhemmin.
Erika Läärä
Pälkäneeltä lähtöisin oleva kirjoittaja opiskelee valokuvausta Pekka Halosen akatemiassa
